Ultima Thule +354

Ultima Thule +354 vaikenee

2006-10-17T03:13:00.000Z

Suomeen-paluusta on nyt kulunut muutamaa tuntia reilu kuukausi ja kymmenen päivää, mutta olemme edelleen hengissä ja suht riittävissä hengen, sielun ja ruumin voimissa, tosin yhteispohjoismaisen muuttokirjan häviämisen vuoksi vielä kirjoilla Islannissa. Vaikka edessä on vielä monta paluuta tähän vuoteen ja näihin tunnelmiin – vielä on tapaamatta monia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet meidän poissa olleenkaan –, blogin on aika vaieta.

Paljon jäi sanomatta. Monta hyvää tarinaa olisi voinut ja itseasiassa piti vielä kirjoittaa. Tämä blogi ei kerro kaikkea, eikä sen tarvitsekaan. Se toimii meille nyt mieleenpalauttajana ja lähdekirjallisuutena myöhemmissä muistelmateoksissa – lähinnä varmaan valokuva-albumeissa – ja kenties joillekin muille ensimmäisenä kertomuksena jännittävästä maasta.

Saattaa olla, että Islannin-historiamme on vasta alussa. Ehkäpä matkapäiväkirja silloin jatkuu. Mutta nyt, sentimentaalisena syysillan pimeänä hetkenä kirjoitan viimeiset sanat:

Jää hyvästi, Reykjavík ja Islanti. Rakastin sinua niin kuin en mitään muuta.

Good mourning

2006-09-11T13:03:00.000Z

Lähtö Islannista oli vaikea. Keskiviikkoaamuna itkin silmät päästäni Gíslin eteisessä kun oli hyvästien aika. Muistan jokaisen portaan jonka astuin kävellessäni alas hänen asunnostaan, joka on neljännessä kerroksessa. Joka askel teki entistä kipeämpää. Selvisin kuitenkin linja-autolle asti, ja lentokentällä pitikin jo keskittyä uusiin murheisiin (painavatko laukut liikaa).

Polvet koukussa Islannin ympäri

2006-09-11T12:55:00.000Z

Ennen paluutamme Suomeen vuokrasimme auton ja ajoimme Islannin ympäri. Kilometrejä kertyi yhteensä 2 400 ja aikaa kului noin viikko. Vähästä kokemuksesta huolimatta selviydyimme yöt pikkuruisessa teltassa, jonka ostimme säästääksemme majoituskuluissa. Kaikin puoli reissu oli mahtava ja ikimuistoinen, mutta tuntui että jalkojamme emme saaneet kunnolla suoristettua koko reissulla. Autossa siihen ei ollut tilaa eikä myöskään teltassamme, joka oli aavistuksen verran liian lyhyt!

Ajoimme päivät ja pysähdyimme aina kun vastaan tuli nähtävyys tai muu kiintoisa paikka. Etelässä tutustuimme Vatnajökullin alla 1996 tapahtuneeseen tulivuorenpurkaukseen ja sen aiheuttamiin tuhoihin, ja ihailimme jäätikkölaguunissa kelluvia jääkimpaleita matkalla mereen. Itävuonoja kiertäessä ymmärsimme liikkumisen vaikeuden noilla seuduilla ja vierailimme suloisissa kalastajakylissä vuonojen pohjukoissa. Kesällä mediassa paljon puhuttanut Kárahnjúkarin padonrakennustyömaa oli pakko käydä katsastamassa, samoin pohjoisen suurin asutuskeskus Akureyri.

Parhaimman leirintäalueen löysimme Skagaströndistä, joka on Islannin virallinen kantrimusiikkikylä. Viiden sadan asukkaan kylässä oli kantrimusiikkiravintola ja oma radiokanava - kantrimusiikille tietysti. Snæfellsnesissä yövyimme Kristinn -nimisen maatilamatkailuyrittäjän takapihalla ja kokkasimme hänen keittiössään. Illan mittaan hän osoittautui kristityksi mieheksi, kuten hänen nimensäkin vihjaa. Hänen luonaan tapasimme myös saksalaisen Annen, jolle annoimme kyydin takaisin Reykjavikiin, jota ennen kuitenkin lauloimme laululuolissa ja kävimme sisällä todella syvässä ja kapeassa kolussa.

Edelleen Islannissa

2006-08-18T14:28:00.000Z

Raskaan uurastuksen ja säryntäyteisten iltojen takia kirjoittelu on jäänyt kesällä hyvin vähälle. Tiskaajan työ ei ollut mitään herkkua, mutta pakko oli jotakin henkensä pitimeksi tehdä. Nyt olemme molemmat mielestäni hyvin ansaitulla kesälomalla, jonka kohokohta (tai oikeastaan koko vuoden kohokohta) on ihan kulman takana. Maanantaina nimittäin starttaamme viikon mittaiselle automatkalle tavoitteenamme kiertää Islanti ympäri. Alustavasti reitin pituus on noin 1 500 km.

Töiden loppumisen jälkeen olemme mm. ottaneet lähituntumaa lahtivalaisiin ja islanninhevosiin. Valassafarilla osuimme lahtivalasparveen, ja näimme myös jonkin hain ja paljon lunneja. Valasretken lisäksi Jaakko yllätti minut hevosvaelluksella kolmantena hääpäivänämme. Se oli kokemisen arvoista, vaikka yllätyksekseni Jaakko piti ratsastamisesta paljon enemmän kuin minä. Hevostilalla minä sain alleni Venus-nimisen hepan, joka ei selvästikään ollut innostunut kuljettamaan minua. "Taas yksi typerä turisti, joka ei osaa ollenkaan ratsastaa", se ajatteli, ja höristeli turpaansa aina kun yritin saada siihen enemmän vauhtia. Sen käynti oli niin hidasta, että kaikki ohittivat minut, mutta aina kun se näki ohjaajan ratsastavan sen suuntaan, se pyrähti niin kovaan raviin etten meinannut kyydissä pysyä. Kukaan ei edes kertonut minulle, että hevoset ravaavat tällaisilla vaelluksella. Odotin rauhallista ja tasaista käyntiä.

Hääpaivänämme kävimme myös intialaisessa ravintolassa päivällisellä ja Morrisseyn konsertissa. Heinäkuussa kävimme myös maailmankuulun islantilaisbändin Sigur Rósin ulkoilmakonsertissa, jonka Reykjavikin kaupunki tarjosi asukkailleen. Lisää islantilaisten rakastamia tapahtumia on vielä tiedossa, kun huomenna lauantaina juostaan Reykjavikin maraton ja juhlitaan kulttuuriyö -tapahtumaa. Ohjelmassa on ainakin ulkoilmaoopperaa ja muuta musiikkia, ohjelmaa museoissa ja katuteatteria.

Pankki panostaa asiakastyytyväisyyteen

2006-07-05T19:00:00.000Z

Islannissa pankit, tai ainakin se jossa me asioimme, panostavat todella asiakastyytyväisyyteen. Palvelumaksuista ei ole tietoakaan, ja konttorissa jonottaessa voi hörppiä vaikkapa kuumaa kaakaota juoma-automaatista. Nettipankin kautta voi mm. ladata lisää rahaa pre paid -puhelinliittymään tai etsiä kanssakansalaisten henkilötietoja.

Pankkimme juhli viime viikonloppuna 120 vuotta kestänyttä taivaltaan tarjoamalla reykjavikilaisille suuret juhlat. Yksi keskuskaduista suljettiin autoliikenteeltä, jotta sillä voitaisiin tarjoilla ihmisille 120 neliömetrin suklaakakkua sekä maitoa ja virvoitusjuomaa. Kadun päässä oli esiintymislava, jolla esiintyi paikallisessa mittakaavassa huomattavia artisteja. Läheisellä aukiolla tarjoiltiin kuumia koiria, ja lapsille oli tarjolla jättijalkapallon pelaamista, pomppulinnoissa hyppimistä ja kiipeilyä paikalle varta vasten tuodulla kiipeilyseinällä.

Eräs islantilainen ystävämme piti tätä hirvittävänä ylilyöntinä. Itse olin vain iloinen ilmaisista herkuista! Suomessakin voisivat ottaa mallia, eikö totta?

Itsenäisyyspäivä ja juhannus

2006-06-26T17:42:00.000Z

Meillä on kotona vähän ongelmia tietokoneen näppäimistön kanssa, ja siksi on tullut kirjoiteltua blogiin niin harvoin. Tänään sain itseni töiden jälkeen yliopiston koneelle hoitamaan asioita, ja päätin samalla kirjoittaa menneistä juhlapäivistä.

Kesäkuun 17. päivänä Islannissa juhlitaan itsenäisyyspäivää. Juhlassa oli karnevaalin tuntua, kun kadut täyttyivät ihmisistä ja musiikista. Esiintymislavoja oli keskustassa useita, ja niillä erilaisia musiikki- ynnä muita esityksiä. Lapsille oli pomppulinnoja ja muuta hauskaa. Kiertelimme muiden mukana ja palelimme islantilaisessa kesässä (vieläkin on päivisin vain +10), mutta juhla oli kokemisen arvoinen.

Juhannusta täällä juhlittiin erilaisten liikuntatapahtumien muodossa. Oli jos jonkinlaista juhannusyön hölkkää. Me osallistuimme juhannusyön messuun läheisellä saarella, jolla oli myös tarjolla liikunta-aktiviteetteja. Me tyydyimme kävelemään omaan tahtiin saarella, jonka maisemat olivat kyllä upeat. Päätimme mennä sinne joku viikonloppu testaamaan uutta telttaamme, jonka ostimme elokuulle suunniteltua saaren ympäriajoa varten.

Juhannuspäivänä yläkerran naapurimme kutsuivat meidät nordjobbareiden juhannusjuhlaan, johon menimmekin. Grillasimme keskustan puistossa lammen rannalla, ja jotkut yrittivät siinä viritellä joitain juhannusleikkejäkin. Juhannussalkoa ei kukaan ollut paikalle raahannut, vaikka suurin osa juhlijoista taisikin olla ruotsalaisia. Suomesta on lähtenyt yllättävän paljon nordjobbareita tänne Islantiin.

Minulla on töissä jokseenkin tylsää, välillä raskastakin. Islantiakaan en ole siellä päässyt paljoa harjoittelemaan, kun suurin osa työkavereista on puolalaisia ja kiinalaisia. Jaakko suunnittelee jo työpaikan vaihtamista, vaikka hän on viihtynyt työssään paremmin kuin minä. Jaakon seuraava komennus olisi nimittäin ostoskeskuksen siivoaminen, ja siinä työssä olisi seitsemän päivää työtä ja seitsemän vapaata. Minulle se kelpaisi mainiosti, mutta Jaakko haluaa paiskia töitä rehdisti joka viikko. Vanhainkodista kyselisivät Jaakkoa täihin, ja siellä olisi kai Jaakolle sopivammat työajat.

Joka tapauksessa arkipäivät muistuttavat toisiaan, mutta viikonloppuina yritämme tehdä jotain hauskaa. Eilen esimerkiksi kävimme retkellä naapurikunnassa Seljarnarnesissa, jossa on kerrassaan mahtava uimala. Aurinkokin paistoi juuri sen ajan kun olimme altailla.

Kuoron Suomen-matka

2006-06-05T20:47:00.000Z

Isoon kuoroon on kiva liittyä, kun tietää että sen mukana pääsee esiintymismatkoille eksoottisiin paikkoihin – kuten Suomeen. Olimme edustamassa Islannin yliopistokuoroa Vaasan kansainvälisillä kuorofestivaaleilla toukokuun lopussa. Lauloimme ainakin omasta mielestämme hienosti, ja kyllä meistä pidettiinkin. Ohjelmisto koostui pääasiassa islantilaisista kappaleista. Kuvista voitte ihailla, kuinka harjoittelimme Helsingin tuomiokirkon katoksen alla ja esiinnyimme sekä Vaasan kirkossa että kaupungintalon upeassa salissa. Kuvat ovat tosin vain harjoituksista. Ainoa aito tilannekuva on viimeisin, jossa olemme juuri nousemassa lavalle Rewell Center -ostoskeskuksessa. Jännityksen huomaa ilmeistä.

Matkan jälkeen olemme paiskineet töitä ja odottaneet kesän alkamista. Täällä on edelleen vain kymmenen astetta lämmintä, mutta aurinkoisella säällä kelpaa kyllä ulkoillakin.

Erityisiä halauksia Jaakolle ja Lindalle jos luette.

Vielä vähän aikaa, emmekä me näe kotiamme, ja taas vähän aikaa, ja näemme kotimme jälleen

2006-05-17T13:30:00.000Z

Hurjaksi on tämä elämä täällä käynyt. Lauantaina oli viimeinen tentti ja sen jälkeen alkoi kuuden ja puolen päivän loma, jona aikana olisi aikaa valmistella matkaa, käydä työhaastattelussa, poseerata valokuvanäyttelyyn ja syödä ruoat pois. Toiseksi viimeisenä päivänä ennen Suomen-matkaa on vielä jääkaappi pullollaan ja matkalaukut tyhjää täynnä.

Vapaa aika on outo käsite. Silloin kun sitä on, se kuluu huomaamatta. Olen kuluneen viikon päivät herännyt yksikseni kymmeneltä, sovitellut virsiä sekstetolle ja pelannut japanilaisia ristikoita netissä. Yöt olen tehnyt töitä -- eilenkin hionut koostamamme matkaohjelmalappusen tekstejä ja asettelua -- ja pelannut japanilaisia ristikoita netissä.

En tiedä onko hyvä vai huono asia, että ISS:n täti lupasi soittaa. Työnhaku se on uurasta hommaa, josta en tiedä vielä päässeeni.

Kohta lähden jatkamaan vuokrasopimusta kesäksi ja sitten Elinan kanssa ostoksille. Mutta sitä ennen syön.

Suunta muuttuu

2006-05-11T20:29:00.000Z

Kylläpä ihmisen elämässä voi suunta muuttua nopeasti. Tein maanantaina viimeisen, etsin töitä tiistaina, näyttelin tv-mainoksessa keskiviikona ja tänään torstaina aloitin tiskaajana Radisson SAS -hotellissa.

Tentit menivät hyvin, tosin huonommin kuin syksyllä. Kaikkia tuloksia en ole vielä saanut, joten yllätyksiäkin voi olla tulossa. Pään vaivaaminen on kuitenkin nyt ohi.

Telkkariin pääsin Jaakon kanssa kuoron kautta. Minä olin jo aiemminkin mukana statistina, mutta tällä kertaa pääsimme paremmin näkyviin. Mainosta on aika vaikea selittää, mutta siinä mainostetaan mamma-nimistä yritystä idealla "kyllä äiti hoitaa". Ensiesitys on 17. päivä kuluvaa kuuta.

Tiistaina kävin läpi keskustan hotellit työhakemuksen kanssa. Kirjoitin siinä olevani valmis tekemään mitä työtä tahansa, mutta silti vastaanotto oli monessa paikassa jokseenkin nihkeä. Ajattelin, ettei taida töitä irrota. Kuitenkin heti päästyäni kierrokselta kotiin puhelin soi, ja minut kutsuttiin tutustumaan Radisson SAS -hotellin keittiöön. Sain paikan tiskaajana ja olin itse asiassa tänään ensimmäistä päivää töissä. Eihän se mikään unelmahomma ole, mutta hyvin se sujui eikä ollut liian raskastakaan. Sain vieläpä päivävuoron, maanantaista perjantaihin 8.00 - 16.30. Ilmapiiri tuntui mukavan leppoisalta ja tunsin oloni tervetulleeksi.

Kiinalainen vappu

2006-05-07T20:44:00.000Z

Eri kehoituksesta mainittakoon muutama sananen paikallisesta tavasta viettää kansainvälistä työläisten juhlaa, joka täällä tunnetaan nimellä kansainvälinen työläisten juhla. Yleensä on tapana tulla vappuaattona kotiin iltakuuden aikaan ja olla väsynyt, mutta tästäkin on poikkeuksia. Illasta vietetään kuitenkin enin osa miettien josko jaksaisi laittaa kiinalaista ruokaa vaiko eikö jaksaisi ja lähtisi ulos syömään. Tavallisesti päädytään jälkimmäiseen vaihtoehtoon, jota kuitenkin tavataan vuodesta toiseen muunnella. Ulkona syöminen näet kattaa niin kiinalaisessa tai muussa itämaisessa paikassa illastamisen kuin kiinalaisen ruoan hankkimisessa kotiin erikoistarjousten muodossa ilmaisen kotiinkuljetuksen avustuksella tai kiinalaisen ravintolan hae-se-itse -ominaisuuksia hyödyntämällä.

Aattoiltaan kuuluu itämaisen ruoan lisäksi myös itämainen elokuva, jonka katsomisen voi suorittaa elokuvateatterissa tai vuokravideolta. Mikäli ruokailu tapahtuu kotona, ovat nämä kaksi toimenpidettä yleensä yhtäaikaiset. Lajiltaan elokuva voi olla mitä tahansa, kunhan se on puhuttu jollakin itämaisella kielellä. Aikojen saatossa on maan väestön vappuklassikoksi yltänyt ainoastaan Kung Fu Hustle.

Seuraavana päivänä on ehdottomasti tarkoitus nousta myöhään - jos kyseinen päivä on sunnuntai, tulee jalkeille päästä enintään puoli tuntia ennen kirkonmenoja - ja olla saamatta aikaan yhtään mitään. Kerrotaan, että jo Eirikur Leifsson aikanaan tällä tavalla kunnioitti työn juhlaa. Kotiin kannettua tai kotona tehtyä ruokaa on yleensä varattu vähintään kahden päivän antimiksi, joten aterian sisällöstä ei tarvitse keskustella. Vuokra-DVD:n lisäominaisuudet on hyvä katsella läpi syöminkien aikana. Vaihtoehtoisesti voi katsella television uutisjuttuja kaupungin vappumarssista.

Jos ruokaa on kosolti tai jos osa vieraista on vappupäivän jälkeen yllättäen poistunut omiin elämiinsä, on innokkaimpien vapunjuhlijoiden mahdollista koettaa elättää itsensä juhlapäiväin tähteillä mahdollisimman pitkään.

Huomattakoon vielä, että islantilaisessa vapussa ei ole kyse varsinaisesta Valpurin päivästä, saksalaisesta pakanallisesta riitistä, joka vasta myöhemmin sidottiin yhdysvaltain vuoden 1886 yleislakon kunniaksi juhlittuun toukokuun ensimmäiseen päivään. Historia ei kerro, onko riittijuhla vain aikojen saatossa ja uskontojen temmellyksessä unohtunut vai eikö se koskaan ole maahan rantautunutkaan.

Kuin Sasha Cohen tosiaan

2006-04-29T10:23:00.000Z

Sataa. Vettä on tullut koko aamun. Elina lähti tekemään kuoron kanssa televisiomainoksia kerätäkseen rahaa kuoromatkaan, joka kohta onkin jo maksettu. Minä jäin kotiin tekemään ristikoita. Sateen litinä sopii hyvin tunnelmaan. Oikeastaan mikään ei ole niin sentimentaalista kuin sade.

Surffaillessa vastaan tullut luistelma oli jo saada päiväni käyntiin. (Kiitokset linkistä kelle lie Stellolle. Nyt ymmärrän miksi Elina haikailee balettitanssijaksi.) Onneksi sentään normalisoiduin ja päätin kohta lähteä katsomaan telkkaa, josta tullee eduskunnan täysistuntoa.

Kummisedälle turpaan

2006-04-24T10:45:00.000Z

Ristiäisiltana sai pieni pieneen päähänsä muksia kummisedän leukaa tämän sylissä istuessaan. Monta tiukkaa vasenta koukkua sain. Lienevätkö yleisön reaktiot lisää kannustaneet harjoittamaan käsiliikkeitä. En tiedä onko moinen käytös jatkunut poissaollessani.

Viime viikolla sähköpostitse saamamme kuvien joukosta päätyi työpöytämme taustakuvaksi vuorollaan eräs, joka todistaa että pojassa on nyrkkeilijän ainesta. Mitä lie ajatellut kyseisenä hetkenä… Tämä kelpaisi varmaan Seiskan kuvapalstallekin.

Mä reenaan sen RAW:hon. Vai mitä Marianne?

Laavaleipä

2006-04-23T17:43:00.000Z

Matin äiti (vai oliko se mummu?) ystävällisesti lahjoitti meille juustohöylän ja purkinavaajan viime syksynä, ja siitä kiitoksena otin selville islantilaisen laavaleivän ohjeen. Hän oli kuullut siitä, ja oli ilmeisesti kiinnostunut sen valmistamisesta. Ajattelin jakaa ohjeen teidän kaikkien kanssa, joten kaikki makean leivän ystävät: eikun kokeilemaan!

Islantilainen laavaleipä

2 kuppia vehnäjauhoja
2 kuppia grahamjauhoja
2 kuppia ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 kuppia piimää
500 g siirappia

Sekoita ainekset hyvin. Täytä hyvin pestyt maitotölkit puolilleen taikinalla ja hautaa ne tuliperäiseen maahan kuuman lähteen kupeeseen. Onnistuu myös uunissa, 160 astetta, neljä tuntia.

Merikarhunpoika sairastaa

2006-04-23T17:20:00.000Z

Kävimme Ainon ja Harrin kanssa myös valassafarilla uhmaamassa myrskyä. Sää oli hurja, mutta siihen asti oli kivaa kun alkoi kaatosade ja Jaakon oksennus. Näimme muutamia valaanpyrstöjä, mutta sen verran kaukaa, että saimme vapaaliput uusintakierrokselle. Aiomme mennä uudestaan paremmalla säällä.

Evät ja pyrstöt, jotka näimme, kuuluivat pyöriäisille ja lahtivalaille. Valokuva lahtivalaasta ei ole meidän ottama, mutta ajattelin liittää sen tähän kuitenkin. Voitte myös ihailla kivoja kuvia ja videoita pyöriäisistä.

Pääsiäisen vietosta

2006-04-19T14:31:00.000Z

Pääsiäisenä saimme viettää aivan mahtavan loman hyvien ystävien seurassa. Aino ja Harri Genevestä olivat täällä meidän seuranamme, mikä tarkoitti tutustumista Islannin luontoon. He kun asuvat lähellä vuoria, niin ovat ihastuneet vaeltamiseen, ja mikäpä sen parempaa ajanvietettä täällä Islannissa. Emme kuitenkaan tehneet mitään pitkiä vaelluksia, paremminkin ajelimme autolla ympäriinsä ja pysähdyimme kiintoisissa kohteista vähän jaloittelemaan, mikä oli ihan hyväkin juttu meidän huonokuntoisempien kannalta. Jäätikköä metsästäessämme pääsimme kuitenkin vähän patikoinnin/kiipeilyn makuun.

Vieraamme vuokrasivat auton kolmeksi päiväksi, joten meillä oli paljon aikaa tutustua muihinkin kuin niihin perinteisiin kohteisiin (Geysir, Gullfossin vesiputous jne.). Pääsimme vihdoin jäätiköllekin! Myrdalsjökullin (Vatnajökulin vieressä) sulamisvesijokisuistosta pääsee autolla ihan lähelle jäätikön reunaa, josta me kiipesimme kohtalaisen jyrkkää rinnettä ylös. Patikoimme ehkä noin pari kilometriä jäätikön reunasta.

Jää oli siinä kohtaa kovin likaista, koska jäämassa tuo mukanaan hiekkaa ja kiviä, kun se ahtautuu vuorien kapeasta välistä. Mitä paksummalle jäälle pääsimme, sitä puhtaampaa jää oli. Paikoittain näimme railoja, joista näki hyvin jään sinisyyden. Pinnalta se näytti ihan lumelta, ja korkeammallahan se onkin lumen peitossa. Vasta siellä jään päällä seisoessa pystyi käsittämään sen, että jäätikkö voi olla jopa kilometrin paksu. Meidän reitillä se ei tietenkään ollut niin paksu, mutta oli jälkojemme alla kymmeniä metrejä jäätä.

Toinen lomamme kohokohta oli kylpeminen luonnon kuumassa lähteessä. Saimme eräältä kuorokaverilta vinkin, ja päätimme viedä vieraamme maistamaan islantilaista eksotiikkaa. Aluksi meillä oli vähän vaikeuksia löytää paikka, mutta pieni etsiminen kannatti. Keskellä heinikkoista mäkistä maisemaa oli pieni kuuma allas, josta vesi virtasi pienen tönön läpi purona alas eteenpäin mäkien välisessä laaksossa. Tuossa turvekattoisessa tönössä vaihdoimme uikkarit päälle, ja nautimme juuri sopivan lämpöisestä kylvystä ja auringonpaisteesta. Ulkona oli noin viisi lämpöastetta. Pukuhuoneena toimivassa tönössä oli mukavan lämmintä, koska kuuma vesi virtasi sen läpi seinän viertä. Siinä oli myös kätevä pestä jalat. Tönö oli toisesta päästä auki, ja siellä oli vielä toinen kuuma allas, johon mahtui vain yksi kerrallaan.

Vierailimme myös paikassa, jossa oli samantapaisia kuumia altaita ja kiehuvia mutakuoppia kuin Geysirillä. Tässä paikassa ne eivät kuitenkaan syösseet vettä kuten geysirit, mutta rikin haju oli geysireitäkin voimakkaampi. Läheisen järven ympäristössä kävelimme jonkin verran, ja ihailimme karun kivierämaan väriloistoa. En yhtään ihmettele, että tänne tulee geologian opiskelijoita ympäri maailmaa, sillä kivilajeja sekä kalliomuodostelmia näki jo sillä yhdellä paikalla lukemattomia. Näin ainakin maallikon näkökulmasta.

Pääsiäisen ja vieraiden kunniaksi kokeilimme islantilaisia herkkuja: lampaanpaistia ja hummeria. Ei siis yhdessä, vaan erikseen. Lammas oli kuulemma erittäin mureaa ja maukasta, kuten olemme kaikkien kuulleet kehuvan. Paisti ei itse asiassa ollut edes kallis. Hummeristä tuli oma suosikkini, mutta niitä ei ole valitettavasti varaa kovin usein syödä.

Hengettömäksikään pääsiäinen ei jäänyt, sillä kiirastorstaina osallistuimme iltamessuun kuoron riveissä. Oli vaikuttavaa, kun messun päätteeksi alttari riisuttiin ja sinne asetettiin makaamaan viisi punaista ruusua. Kaikki valot sammutettiin myös messun lopussa. Pääsiäisaamuna osallistuimme juhlamessuun kello kahdeksalta aamulla. Iloitsimme pääsiäisen sanoman lisäksi kirkon motettikuoron kauniista laulusta.

Kiitos Ainolle ja Harrille mahtavasta yhdessäolosta. Jos muistatte lähettää jokusen kuvan, niin ehkä muutkin saavat ihailla niitä blogin välityksellä. Muistin kortit.

Parantumaan päin

2006-04-11T15:22:00.000Z

Suomen reissu kääntyi puolessa välissä jokseenkin epämiellyttäväksi. Jaakon pitkään sairastama yskä siirtyi nimittäin minuun, ja koska olen ilmeisesti se heikompi astia, niin sain kaupan päälle todella kovan kuumeen. Perjantaina olin vielä ihan kuumehouruissa, vaikka lauantaiaamuna piti lentää takaisin Islantiin. Rukouksen ja lääkkeiden voimalla jotenkin siitä selvittiin, vaikka odotusaikamme Tuklholmassa kuluikin penkeillä maatessa.

Harmitti kovasti, etten päässyt kuoromme kevätkonserttiin laulamaan. Muutama luentokin jäi väliin, ja sitten huomasin, että viimeisiä luentojahan tässä jo viedäänkin. Jaakolla on vielä muutama luento jäljellä, mutta minä keskityn tentteihin valmistautumiseen. Tällä hetkellä odotamme kovasti Ainoa ja Harria, jotka tulevat kanssamme viettämään pääsiäistä tänne. Tiedossa on ainakin huimia retkiä Islannin luontoon, ja ehkäpä lähdemme myös valassafarille katselemaan niitä "iloisesti pomppivia valaita", sillä ei niitä täältä rannoilta ole näkynyt matkaoppaista huolimatta.

Alun perin meidän piti lähteä pääsiäisenä länsivuonoille, mutta Jaakon soittokeikka siellä peruuntui yllättäen. Nyyh, olisin kovasti halunnut tutustua paikkaan. Jaakko ehti siellä jo kerran käydä, mutta minun kohdaltani se jää haaveeksi. Viime aikoina minua ovat kiinnostaneet jäätiköt, kun isäni on niistä kovin kiinnostunut. Retket vaan ovat hillittömän kalliita, eikä jäätiköille oikein omin päin voi lähteä seikkailemaan. No, on tässä lähellä yksi pieni jäätikkö, jonka läheisyyteen ainakin suuntaamme nyt pääsiäisenä.

Olen vieläkin vähän käheä yskän jäljiltä, mutta onneksi tänään ei ole kuoroharjoituksia. Paikallisilla iskee näet jo tenttipaniikki päälle, joten harjoituksia on harvennettava. Kohta ovat taas lukusalit ja muut vastaavat tupaten täynnä väkeä lähes vuorokauden ympäri. Sain juuri oman kortin ja PIN-koodin, jolla pääsen sisään yliopistolle myös tavallisten aukioloaikojen ulkopuolella, eli keskiyön ja aamu seitsemän välillä. Tuskinpa siihen on tarvetta; minulle riittävät päivät opiskeluun.

Veeti Oliver

2006-04-05T10:58:00.000Z

Tässä todisteita siitä, kuinka veljenpojastani Veeti Oliverista tuli kristitty mies. Oli kerrassaan mahtavaa tutustua Veetiin ja viettää aikaa keväisessä Helsingissä. Loppumatkasta kirjoitamme pian lisää.

Pikkuinen livenä

2006-03-24T14:46:00.000Z

Terveisiä Helsingin Malmilta, jonne aavuimme pari tuntia sitten. Pikkuinen on kolme kertaa söötimpi kuin kuvissa, ja parempaa lienee vielä luvassa. Hän tuoksuukin ihan vauvalle.

Huomenna juhlitaan ristiäisiä. Oi sitä juhlaa! Alkuviikosta lähdemme Orivedelle ja torstaina poikkeannemme Jyväskylään. Läksyjä olisi muutamia tehtävänä mutta ainakin täällä ollessa mieluummin tutustuu uuteen sukulaiseen... Nyt juuri se tuijottaa Elinaa ja näyttää miettivän mistä tuo naama on tuttu. Kas, seuraavaksi lähdetään puuhamatolle. Ryömi-myömi.

(Jälkeenkirjoitus. Sanoisinko ennemmin: makaa-mahallasi-ja-heiluta-jalkoja-nenä-matossa. Selällään maaten oli mielekkäämpää katsella ripustettuja rapisevia leluja. Vaan eipä se niska kasva jos ei reenaa.)

~~Jos ei ole aikaa kirjoittaa ennen paluuta, niin ei ole.~~ Onpahan syy unohtaa koulutehtävät.

Aina väärää tietoa

2006-03-21T13:16:00.000Z

On tämä vaikea kieli. Viime aikoina minusta on tuntunut, että aina kun luen jonkun ilmoituksen, käsitän sen aivan väärin. Pari esimerkkiä.

Viime perjantaina tulin kirjastolle opiskelemaan yhdentoista maissa ja törmäsin ulko-ovella lappuun, jossa ihan selvästi (minusta) kerrottiin islanniksi, että kirjasto suljetaan sinä päivänä yhdeltä. Sain kuitenkin työskennellä rauhassa viiteen asti. Jaakko ihmetteli, mistä olin saanut päähäni aikaisemman sulkemisajan eikä selvästikään uskonut taitoihini lukea kyseistä ilmoitusta oikein. Poistuessamme kirjastosta tuo lappu oli tietenkin kadonnut ovesta.

Joko ymmärsin viestin väärin tai näin siitä vain unta, eikä sitä todellisuudessa koskaan ollutkaan.

Samaisena perjantaina minulle tuli tarve kopioida materiaalia, jota ei saa viedä ulos kirjastosta. Menin kopiointihuoneeseen selvittämään, miten kopiointi tapahtuu, ja seinässä oleva lappu kertoi jälleen selvällä islannin kielellä, että kopiontikortteja voi ostaa yliopiston päärakennuksen toimistosta. Tänään siellä toimistossa täti sanoi, että niitä saa kirjastosta!

Hiki ja kuume

2006-03-20T15:47:00.000Z

Ei kai kaulaliinan jättämisestä kotiin neljäntoista asteen helteillä voi tulla kipeäksi?

Koko viime yön kuivasi kurkkua niin etten saanut nukuttua. Vaikka katsoin iltasaduksi puolitoista tuntia muumeja. Kääntyilin ja vääntyilin ja yritin olla yskimättä että edes joku saisi unta, mutta neljän aikaan vaihdoin olohuoneen puolelle ja hörpin vettä minkä jaksoin. Sittenpä tuli uni pariksi tunniksi ennen aamuherätystä.

Mikseiköhän tämä yskyys nyt ota lähteäkseen? Elinan sairaalareissun jälkeen olin viikon kipeä, sen kerran viikossa.

Tänään kulkimme ostoksilla (neljä plus-astetta, ei kaulaliinaa; olen sitä kyllä ahkerasti käyttänyt pysyäkseni laulukunnossa) ja nyt on taas kuolema liki. No ei kuolema, mutta kipeys. Kuumakin on, mutta se johtunee tummasta vaatetuksesta. Vaikka ei aurinkoa varsinaisesti näykään, pilvi vain. Vettä on tulellut joskus.

Boheemiviikonloppu

2006-03-20T08:24:00.000Z

Olipas viikonloppu. Perjantai-iltana olisi voinut lähteä kaupunkisuunnistamaan (tai jotain) kuoron kanssa, mutta päätettiin jäädä kotiin. ”Koulujuttuja.” Niin hienoa olla viikonlopunalku kotona vain. Lauantai-illan vietimme ja kahdestaan, Elina muisteli ettei sellaista ole aikoihin tapahtunut. Epäilen.

Elokuvavalikoima oli tosin mielenkiintoinen. Lauantaina lähdimme ex tempore päiväelokuviin. Mielenkiintoisimmaksi valitsemamme Rent-musikaali(n elokuvatisointi) osoittautui intraurbaaniksi boheemielämän ylistykseksi. Sukupuolivähemmistöjäkin edusti puolet päähenkilöstöstä. Hyvää musiikkia: vähän joka laatua. Jätti ainakin miettimistä se katsanto.

Lauantai-illan televisiopätkänä näytettiin tietysti Lainahöyhenissä. Sunnuntaina kävin vieläpä Nes-kirkossa näkemässä Jesus Christ Superstar -musikaalin filmatisaation. Aika 70-lukuisa oli se.

Sinitaustavalkoreunuspunaristilippumme

2006-03-17T12:34:00.000Z

Kirjastolla oli lippu puolitangossa. Sellainen, jossa on ulkosyrjällä ne hulmukset. Irlannin suojeluspyhimys Pyhä Patrik kuoli päivälleen 2499 vuotta sitten, mutta sitä merkkipäivää yleensä ymmärtääkseni juhlitaan…

Jos ei tahdo muistaa, miten päin Norjan ja Islannin lippujen värit ovat, voi ajatella että Islannissa on enemmän (jäistä) vettä ja siksi enemmän sinistä. Norjassa asuneet viikingit sitä vastoin vuodattivat niin paljon verta, että lipun taustavärikin tahraantui. (Islantiin muutettuaan heistä tuli rauhallista kansaa.) Valkoinen reunus on tietysti molemmilla, muu näyttäisi tyhmältä. Katsokaa vaikka Ahvenanmaan lippua.

Näin männä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa norjalaisia livenä. Tai no toista kertaa, viikonlopusta Oslossa kun en muista mitään. (Koska olin Elinaa katsomassa!) Teinikoululaiset lienivät luokkaretkellänsä. Veikeää väkeä.

Taisi olla sama päivä kun oli itseasiassa kirkossa laulamassa fäärsaarelainen nuortenkuoro. Fääri kuulostaa ihan venäjän ja islannin risteymältä. Eilisessä illanvietossa kaverit kertoivat että luettuna se on tismalleen islantia, paitsi että jotkut sanat ovat sellaisia, että ”ei sitä noin islanniksi sanota, mutta tuossahan on itseasiassa järkeä”. Yliopisto esimerkiksi on ”tieteentutkimispaikka”.

Päätin joku aika sitten vakavissani ryhtyä puoltamaan ruotsinkielen erityisaseman lakkauttamista Suomessa. On niitä vähemmistöjä muitakin, jopa tärkeämpiä. Kielenopiskelua kannatan, ja pohjoismaista yhteistyötä jos se on muutakin kun diplomaattisia juhlia. (Elina näki taas Lassen Norjan konsulaatin ikkunassa.)

Haluttua tavaraa

2006-03-17T09:59:00.000Z

Jæja. Seitsemän vuorokauden kuluttua istumme ja Suomen-koneessa. Oi ihana Veeti, pian näemme livenä. Viidestoista yö on se jonka jälkeen palaamme – konserttiin. !.

Tumi nimittäin kuultuaan ettemme juuri ehdi lennolta laulamaan Fauréa päätti siirtää konserttia tunnin myöhemmäksi. Niin arvokkaita ja tarpeellisia laulajia olemme! Tosi juttu.

Viime yönä näin neljättä kertaa kahden viikon aikana unta viime vieraista. En oikein tiedä oliko se painajaista vai vain sellaista tavallista. Edellisessä seikkailimme autolla jossakin… jossakin… paikassa, joka ei kyllä varsinaisesti ollut Islanti.

Jæja. Nettikoneen vaihtonäppäin toimii taas mystisesti. Olin jo heittää sen roskiin.

Aamunraikas raamin aukas

2006-03-15T09:47:00.000Z

Islannissa on joitakin mielenkiintoisia tapoja hahmottaa todellisuutta. Esimerkiksi käsitettä ’ovi’ vastaa kaksi sanaa: hurð ’ovi (esineenä)’ ja dýr ’oviaukko’. Jälkimmäinen tarkoittaa myös eläintä ja halpaa, ja sitä käytetään kun puhutaan oven avaamisesta tai sulkemisesta.

Kerron tämän vain selittääkseni aamulla keksimäämme sananlaskua.

Pikkuiset paperikassissa ja predikstolsmysteriet

2006-03-13T12:04:00.000Z

Meidän kanssa samassa kirkossa käy perhe, johon islantilaisten vanhempien lisäksi kuuluu tummaihoiset, n. 4-vuotiaat kaksostytöt. Vilkkaat tytöt erottuvat positiivisella tavalla muusta kirkkokansasta juoksennellessaan pitkin käytävää vaaleanpunaisissa mekoissaan. Eilen pastorin vaimo Jóhanna kertoi meille, kuinka nämä vanhemmat olivat löytäneet kaksosvauvat hylättyinä, siis täältä Islannista! Vauvat oli jätetty ulos pahvilaatikkoon, voitteko kuvitella?

Tuskin tällaisessa tilanteessa usein sovelletaan "löytäjä saa pitää" -periaatetta, mutta tässä tapauksessa pariskunta oli halunnut adoptoida lapset, ja niin oli myös käynyt.

Ruotsinopettajalla oli käynyt kylässä ruotsin kirkossa työskentelevä pappi, ja hän oli ihmetellyt, miksi täällä kirkoissa saarnastuoli on seurakunnasta katsoen oikealla puolella. Opettajani siirsi kysymyksen minulle, ja sainkin siihen vastauksen sunnuntaina. Islannissa jumalanpalvelukset olivat ennen klo 14 iltapäivällä, mikä tarkoittaa sitä, että jos saarnastuoli olisi vasemmalla, aurinko paistaisi ikkunasta suoraan papin silmiin. Siksi useimmissa kirkoissa Islannissa saarnataan "väärältä" puolelta!

Sininen päivä

2006-03-11T11:19:00.000Z

Tänään on taas sininen päivä. Ja oikeastaan valkoinenkin. Ei harmaa, mutta ei nyt niin värikäskään. Eikä toisaalta mitenkään erityisen sinivalkoinen noin ikäänkuin isäinmaallisessa merkityksessä.

Sininen siksi että olen alusvaatteitani myöten sinisissä. Vielä viime kesänä en osannut kuvitellakaan joskus pukeutuvani tähän väriin, mutta ostettuani elämäni ensimmäiset farkut oli pakko ottaa kaapista vihdoin käyttöön jotain sopivaa. (Oli minulla sitäkin ennen yksi rakas kahdeksannen luokan äidinkielen kirjoituskilpailusta voitettu paita, jonka sain tosin arvalla.) En tiedä johtuuko se vaatteista, mutta kyllä olokin on vähän sininen. Sellainen, että vaateostosten sijasta tekee mieli jäädä kotiin, siivota, laittaa hyvää ruokaa ja katsella yleisurheilun halli-MM:iä Moskovasta. Tai siis televisiosta. Elinakin tuossa on siniharmaissa, joten tuntemus on yhteinen.

Valkoinen siksi että yöllä tuli lunta. Muuten oli eilinen aika musta päivä, paitsi että paidassa oli valkoinen teksti ”Medication keeps me going”. Se oli hyvä keikka-asuste, taidan laittaa sen tänäänkin päälle. Kävellessämme pöbbistä kotiin oli niin kaunista, että ihan harmitti kun koko matkan höpisin jotakin tarkoituksetonta. Enpä malttanut mennä nukkumaankaan muutamaan tuntiin, joskin aikomukseni nauttia yöstä kääntyi lähinnä tietokoneesta nauttimiseksi. Nyt aamulla tosin on jo niin lämmintä että loskautuminen on hyvässä käynnissä.

Elina sanoo, että eilinen oli musta päivä myös siksi, että Lordi voitti Suomen euroviisukarsinnat. Varsinkin ensimmäisen äänestyskierroksen tulos oli aika huimaava. Mutta minä olen eri mieltä siitä väristä. Lordilla on niin persoonallinen ote tähän musiikkibisnekseen että veikkaanpa että itse viisuista tulee hyvin mielenkiintoinen juhla. En oikein tiedä kumpi rokkaa rajummin, Lordi vai Islannin ehdokas Silvía Nótt, josta jo onkin ollut puhetta.

Kun tuota vaimoa tuossa aamiasella katselen, niin päivään pilkahtaa vähän keltaistakin. Kukkatytön ja auringonkukkatyttöystävän väriä. Sinisen paidan teksti ”Yritys hyvä 98” kertoo tismalleen niistä legendaarisista ajoista, jolloin Elina kulki ensiksimainitulla arvonimellä: en ihan saanut saanut häntä omakseni vielä silloin… =). Neitojen kerrotaan olevan parhaimmillaan juuri 17-kesäisinä, mutta tämä on parhaimmillaan vieläkin.

Katolta tippuvan veden ääntä ei voi kuin kuunnella. Valkoinen maa ja sininen taivas.

Ei laulamasta lakkaa

2006-03-09T14:00:00.000Z

Huuh. (Miksi aloitan kirjoitukset aina interjektioin?) (Syystä että teknillisen häiriön vuoksi joudun kirjoittamaan kaiken joskus kahteen kertaan, toim. huom.)

Tulimme juuri kuoron konsertista. Hienosti meni, vaikka en osannut Sem dökkur login sanoja laisinkaan ja Elina kuulemma aloitti yhden fraasin iskua liian aikaisin April is my mistress’ facessa. Liekö äänen käheys myös vähän hankaloittanut tarkasti laulamista, en tiedä. Parasta kuitenkin oli että Tumi oli niin hauskalla päällä.

Toissapäivänä saimme kuulla ettemme (me kaksi) pääsekään laulamaan Requiemia. Konsertin ajankohtaa näet siirrettiin juuri sille päivälle kun palaamme ristiäisistä. Kone suutelee maata aprillipäivänä klo 15.30 ja lauantain konsertit pidetään aina juuri neljältä, aina. Harmittaako? Vastahan puoli vuotta sitä harjoittelimme.

Pääsin kuitenkin lehteen. Länsivuonojen pääjulkaisussa Bæjarins bestassa oli pieni juttu, jossa bändimme kerrottiin viime keikan jälkeen kasvaneen ”erittäin lahjakkaalla suomalaisella pianistilla”. Tiedä siitä. (Kuvassa vasemmalta Binni, Skúli ja Hörður; rummuissa Eigi.)

(Kaupunkia ympäröivät 800-metriset vuoret estävät auringon näkymisen talvikuukausina. Kevään ensi säteitä sitten näin kovasti juhlitaan. Ei siellä pimeää nyt ollut, vaikka etelälähiöön ei aurinko vielä edes paistanut.)

Kuin Sasha Cohen

2006-03-08T11:14:00.000Z

Reykjavikin luisteluhallissa vasta oli mahtavaa. Kävin siellä sunnuntai-iltana Gíslin kanssa. En ollut luistellut ainakaan vuoteen, mutta alkukankeudesta päästyäni liikuin jäällä kuin Yhdysvaltain Sasha Cohen, joka voitti olympiakultaa naisten taitoluistelun lyhytohjelmassa ja sijoittui toiseksi vapaaohjelmassa! Musiikki tahditti menoani, ja diskovalot tanssivat jään pinnalla. Sinne täytyy päästä joskus uudelleen.

Mielenkiintoista on muuten se, ettei täällä koululiikunnassa harrasteta lainkaan luistelua. Olinkin jäällä ainoa, jonka ei tarvinnut koko ajan keskittyä pystyssä pysymiseen.

Perjantaina tekemäni "kultainen kierros" vieraidemme kanssa oli myös mahtava. Kansallispuistossa meitä puhutteli tunnistamaton valkoinen lintu, jonka huomasimme tepastelevan sillä paikalla, jossa Islannista tehtiin kristitty valtio. Löysimme reissulla myös uusia paikkoja, jotka aiemmilla vierailuilla olemme tietämättömyydessämme ohittaneet. Ainoa kommellus sattui Gullfossin vesiputouksella, jossa jäinen polku oli erittäin vaikeakulkuinen hyvistä vaelluskengistä huolimatta. Kaikki pääsivät kuitenkin takaisin autolle ja turvallisesti takaisin kaupunkiin.

Kannattiko lähteä kouluun

2006-03-08T10:26:00.000Z

Hep. Olen terve. Onhan sitä tässä jo viikko sairastettukin. Vielä vähän väsyttää ja yskittää, mutta olenpa tällä viikolla ensi kertaa jo ulkona.

Laitoin oikein puvun päälle (kun muuta ei ollut) ja Ísafjörðuriin jääneen repun sijasta otin salkun. Kuljeksittuani tovin kampuksella professorin näköisenä ja jäätyäni hetkeksi puhelemaan norjalaista mytologiaa huvikseen lukevan Magnuksen kanssa salkun kahva kuitenkin irtosi. Liikaa painolastia (tietokone ja yksi kirja). Nyyh. Tämän sentään itse rakensin puusta seitsemännellä luokalla, kuten kannessa lukee. Pitää ostaa järeämpiä ruuveja.

Lamppukin pitää ostaa, sillä joku valopää poksautti sellaisen keittiöstä rikki. Nyt on makuuhuone pimeänä.

Kipeen hauskaa

2006-03-06T11:33:00.000Z

Pyhäaamun rauha! Tai no, maanantai-. Tyttöset lähtivät tänään aamuviideltä, ja täällä on nyt ihmeen hiljaista. Leenan naurunheläysten kaiku on vaiennut ja olohuoneessa on taas tilaa kävellä (kohta, jahka laitan patjat pois).

Kylläpä oli ikimuistoinen loppuviikko-viikonloppu. Palasin länsivuonoilta lauantai-aamupäiväksi kuuntelemaan aamukahdeksalta töistä nukkumaan päässeen Elinan ... nukkumista, ja "siitä se alkoi se häälysti" kuten lapsena laulettiin. Tyttösten perjantaista autoreissua (josta myöhemmin) jatkoimme suuntaamalla nelisin Sinilaguuniin. Siellä vietimme kahta vuorokaudenaikaa (ts. sekä valoista että pimeää) ja nyysimme kotvasen sitä maagista mutaa. Nähtäväksi jää jäävätkö tullissa kiinni.

Paluumatkalla etsimme kaksi tuntia jotakin syötävää ja päädyimme pizzeriaan, jonka ruoista Elina kieltäytyi syötyään juuri kyseisen paikan tuotteita kolmena yönä inventaarioissa. No, ei se se paikka kylläkään ollut. Mutta hyvää oli.

Sunnuntaina kirkossa oli lastenmessu kuin tilauksesta Jyväskylän Luther-kirkon pyhäkoulu- ja varhaisnuorisokerhotäteinä toimineita ystäviämme varten. Ehtoollisen sijasta (no ei nyt varsinaisesti) oli kirkkokahveilla kasoittain pullaa ja konvehteja. Poikkesimme myös tornissa, jonka kellon soidessa olin saada kohtauksen.

Markkinoilla poikkesimme "ja katsoimme merta niin kauan kuin jaksoimme". Kotiin päästyämme Elina läksi luistelemaan Gíslin kanssa ja me valitsimme ruokapaikkaa taas toista tuntia. Kahteen vaihtoehtoon päädyttyämme päädyimme kuitenkin Gíslin ehdottamaan paikkaan. Kirjakaupan kahvioon jatkoille päästessämme olivat tytöt vieraan miehen läsnäolon kanssa sinut ja taas elementissään. Voi sitä elementtiä.

Ensimmäisenä päivänä opettamamme äärimmäisen hyödylliset islanninkieliset ilmaisut kirvoittivat vieraitamme opiskelemaan lisää. "Islannissa haisee turska" (mikä ei ole totta) ja "Rakastan lunneja" varmasti tulevat tulevina aikoina varsin tutuiksi muillekin jyväskyläisille. Ajattelin että voisin palattuani alkaa pitää islannin kielen alkeiskurssia Kielikeskuksessa.

Koko viikon olen ollut niin kipeä että. Viikonlopun on nenä vain vuotanut ja yskä kuivannut kurkkua. Elinakin jäi tänä aamuna nukkumaan luistelunkipeine jalkoineen. Koulutöitäkin olisi niin paljon että en tiedä miten ehdin. Etenkin kun tälläkin viikolla on kahdet kuoroharjoitukset, kaksi konserttia sekä bändireenit ja keikka.

Mutta hauskaa oli. Kipeen hauskaa. Mutta nyt on oudon hiljaista. Olisi pitänyt nauhoittaa niiden höpinää.

Terveisiä Ísafjörðurista

2006-03-04T04:34:00.000Z

Jæja. Terveisiä Ísafjörðurista. Keikka meni hyvin. Flyygeli soi soundcheckissä tosi hienosti, mutta ennen keikkaa unohdimme virittää ja ilmeisesti olimme aika huonossa vireessä. Myös tunnelman kannalta: auringon saapumista kapakkatyyppiseen tilaan juhlimaan tullut yleisö oli aika flegmaattinen. Jätimme enkoret pois.

Tämän viikon meillä on siis ollut vahvistusta Jyväskylästä. Liisaa ja Leenaa olemme pääosin ehtineet nähdä nukkumaanmenon yhteydessä, niin tiivisti he ovat olleet kiertämässä kaupunkia ja seutua. Tulopäivänä poikkesimme kaupunkikierroksella ja uimassa. Heiturpotturissa alkoi kova huuto, kun paikallinen uimakulttuuri tuntui yhtäkkiä kovin oudolta. Näin ainakin ymmärsin, mutta heistä ei aina tiedä.

Tiistai-illan (tai, no yön) teimme inventaarioita 10-11:ssa kuoroporukan kanssa, samaten keskiviikkona. Siinä kerättiin 20% matkarahoista. Hienoa raataa kuumeessa.

Niin, olen ollut vähän kipeä. Kuumetta ja kurkun turvotusta. "Medication keeps me going."

Nyt istun länsivuonolaisen runoilijan olohuoneessa ja haen kohta ruokaa jos sitä on jäljellä. Kaupunki on kaunis ja totisesti maineensa arvoinen. Pikkuinen kylä, paljon pienempi ja viehättävämpi kuin Reykjavík. Tänne voisin jäädä asumaan.

Ihmiset ovat kivoja. Bändikaverit tässä ja tutut nukkumassa kotona. Vaikka eivät ostaneetkaan lakritsia. Tilauksia otetaan edelleen vastaan.

Erätauolla

2006-02-26T23:36:00.000Z

Lätkästä sen verran, että olipa mielenkiintoista katsella erätauoilla jäädytyskoneen liikehdintää tyhjällä kentällä. Islannin televisiolla ei ollut mitään kisastudiota, ja selostajatkin lähtivät erätauoilla kahville! Se oli hupaisaa seurattavaa. Näytettiin siis tyhjää kenttää täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Suomessa oli varmaan taas toimittaja studiossa ja asiantuntija tai pari piirtelemässä kuvioita fläppitaululle.

Pelin lopputulokseen liittyvä pettymys oli minullekin suuri. Seuraavan kerran kun näen ruotsalaisen opettajani "Lassen" (tai kun jatkan teologista keskusteluamme hänen blogissaan), niin vastaan kuulumisieni uteluun: "Muuten menee hyvin, mutta Suomen olisi kyllä kuulunut voittaa olympiakultaa jääkiekossa! Sinulle kuuluu epäilemättä hyvää."

Áfram Finnland!

2006-02-26T16:54:00.000Z

Jepajee. Näinhän siinä taas piti käydä. Jääkiekossa nimittäin. Muita olympialajeja seuratessani totesin näkemyksen ”parempi voittakoon” varsin lohdulliseksi: kerta kaikkiaan on nyt niin, että joku muu oli parempi. Mutta tässä suomalaisen nykykansanperinteen ikuisuuskysymyksessä ei tällä kertaa nyt vain käynyt niin. Suomi pelasi täydellisen turnauksen: kahdeksan ottelua, seitsemän voittoa, viisi nollapeliä. Me olisimme ansainneet sen voiton.

Olisi tehnyt mieli kutsua iso joukko kaikenmaalaisia katsomaan matsia, mutta olimme liikkeellä vähän liian myöhään. Ruotsin-ystävämme oli sidottu tyttöystäväänsä ja pari muuta kutsun saada ehtinyttä eivät eilisen jäljiltä jaksaneet. Vietimme laatuaikaa ja huusimme äänemme eilisen jäljiltä vieläkin käheämmiksi.

Kuoron kevätjuhlassa oli hauskaa. Kukonhäntäjuhlista melkein naapurista jatkoimme bussilla parikymmentä kilsaa pohjoiseen, Reykjavikinlahden toiselle puolen pikku kylään (joka liittyi pääkaupunkiin joku vuosi sitten) ns. taloon. Siellä oli hyvä meininki ja hyvä ruoka. Söin aika paljon ja vatsani oli tovin kipeä. Videoin kuorokollegain yhtyeen keikan ja tanssimme itsemme väsyksiin. (Nimi Blásýra, ’sinihappo eli syanidi’, kertoo kaiken.)

Elina oli ostanut hienon mekkosen oikein varta vasten. Saimme kehuja yhtenäisestä pukeutumisesta punaisilla neilikoilla koristeltuun mustaan. On kyllä niin komea nainen minulla! Jos kaikilla maailman miehillä olisi tällainen puoliso, ei sotia olisi ollenkaan.

Synttärilahjaksi kotiutus

2006-02-22T17:08:00.000Z

Jaakko on pitänyt teidät hyvin ajan tasalla koskien hurjaa alkuviikkoani. Täytyy myöntää, että hetki hetkeltä vaikeutuva hengitys ja kivulias nielentä saivat minut pelästymään. Nyt olen kuitenkin kotona toipumassa, ja keuhkoistani ei löytynyt mitään huolestuttavaa. Menen kuitenkin vielä kontrolliin ensi tiistaina. Olo on väsynyt ja heikko, mutta kipu on heikentynyt. Synttäreitä juhlin vasta viikonloppuna (illallinen kuorokavereiden kanssa).

Sairaalakeikka: hirmuinen juttu (2)

2006-02-22T06:08:00.000Z

Rintaontelo on pussi, jossa kaikki sisuskalut ovat. Niiden sisällä ovat keuhkot kumpikin omassa keuhkopussissaan, joiden sisäpuolella tulisi kaiken ilman ihmisessä (yms.) olla. Joskus saattaa keuhkopussiin kuitenkin tulla pieni reikä, josta pakenee ilmaa keuhkopussin ulkopuolelle. Viisas keho ompelee pienen reiän heti umpeen, mutta suurta repeämää – esim. teräaseesta syntynyttä – ei niin vain paikatakaan: tällöin keuhko tyhjenee ja rintaonteloon tulee paljon ilmaa. Tämä ilmiö, ilmarinta eli pneumathorax on ~~Teho-osaston~~ E.R.:n (’ensiavun’) katsojille tuttu kriisitila, josta Elinan tapauksessa ei siis kuitenkaan onneksi ollut kyse. Se syntyy ja myös korjautuu itsestään ilman poistuessa rintaontelosta. Otan pian selville, miten tämä tapahtuu ja miksi tätä koko ilmiötä kutsutaan. Se on joka tapauksessa harvinainen ja on ollut keskimäärin yhdellä kolmestakymmenestätuhannesta (kyseisen sairaalan?) ensiapuun tulijasta. Aiemmin mainittu, neljä viisi kymmenvuotias sairaanhoitajatar muisti yhden tapauksen parin vuoden takaa. Useimmiten ilmiötä esiintyy pitkillä ja hoikilla ihmisillä, joten Elina ei ollut poikkeus. – Tämä fysiologian esitys on summittainen ja perustuu vajavaiseen ymmärrykseen. Virheistä toivotaan huomautettavan.

Ymmärsin linjakarttamme olleen viime vuodelta, kun aamukymmenen bussi lähtikin melkein ihan väärään suuntaan. ”No, onneksi otin vaihtolipun. Seikkailen aikani ja tulen kun voin”, tekstasin Elinalle juuri ennen kuin huomasin sittenkin matkaavani kohti sairaalaa. Elina oli saanut nukuttua pari tuntia (aamuherätyksen jälkeen) ja oli juuri lähdössä röntgeniin. Olo oli paljon rauhallisempi nyt, kun taudista ja sen vakavuudesta oli tullut selko, ja kivutkin olivat eilisillasta hieman lievenneet – kenties mainittujen tottumuksien myötä – vaan eivät mitenkään oleellisesti. Vanhempi keuhkolääkäri Oskar oli jo piipahtanut pariinkin otteeseen ja oikein opiskelijoiden kanssa ja halusi nyt uusilla röntgen-kuvilla varmistaa, että ilmaa ei vuoda lisää, mikä osoittautuikin oikeaksi; toisaalta, ilmakupla ei ollut vielä hävinnyt, mikä oli ilmeistä myös edelleen jatkuvista kivuista.

Väsyneitä kun molemmat olimme, eivät mitenkään vilkkaita olleet ne pari tuntia jonka ehdin Elinan luona viettää ennen yhdeltä alkanutta luentoa, jolta olin myöhästyä kun en hoksannut pyytää vaihtolippua jolla olisin päässyt lähemmäs kampusta. Bussimatkustamisen huomasin tuovan aivan uudenlaista näkökulmaa kaupunkiin, eikä yksinomaan uusien maisemien johdosta. Kuten Mosfellbærin-reissulla pohdimmekin, ei kauempana asuminen olisi oikeastaan ollenkaan huono vaihtoehto: vuokran suhteellisella erotuksella maksaisi bussikortin, jolloin tulisi matkusteltuakin enemmän ja eikä tarvitsisi rämpiä kylminä, tuulisina ja sateisina aamuina kuin pysäkille asti. Eräät Elinan kollegat asuvat Reykjavikin ulkopuolella hienossa, parvekkeella ja (pore?)ammeella varustetussa kolmiossa samaan hintaan kuin me. Eipä silti, emme valita.

Poikkesin luennon jälkeen sairaalaan vielä tunniksi juomaan kahvia, muistelemaan kaikkia Elinan allergioita hoitohenkilökunnalle annettavaa listaa varten ja kuulemaan Gunnarilta kotiuttamisen lykkäämisestä aikaisintaan keskiviikkoon. Viimeksimainittu seikka huojensi mieltäni, sillä olin ollut vähän huolissani päivän aikatauluista ja Elinan kotimatkasta – puoli kymmeneltä alkanut keikka opiskelijakellarissa puoli seitsemältä alkaneine soundcheckeineen esti minua pääsemästä matkalle avuksi. Ennen äänenavausta täydensin ruokavarastojamme voileipätarvikkeilla ja Elinan heikolle kurkulle kelpaavilla eineksillä: skýrillä ja jäätelöllä. Kuluneen 24 tunnin ensimmäinen suonenulkoinen ruoka koostui nimittäin mehusta, jugurtista ja lihaliemestä (joka on puolikasvissyöjän suurta herkkua); kiinteää ruokaa kielsi tohtori syömästä, mutta otti pois sängyn päällä heiluneen ”fastandi”-kyltin (’paastoaja’), jonka suunnittelin nyysiä ja kietoa kaulaani laskiaisen jälkeen. Sinne se vielä jäi, se kyltti. Ja vaimo.

Tänään on siis Elinan syntymäpäivä. (Bändin edellinen keikka oli omana synttärinäni, ja nyt eilen. Seuraava on Mummin 83-vuotispäivän aattona.) Muistelimme maanantai-iltana Elinan edellisiä ”sen” virtsanjohdintaudin hoitamiseksi tehtyjä sairaalareissuja (aikaisemmista sairauksista kyselleet hoitajat ja lääkärit tiesivät aina heti ”juu juu, se”) ja minä muistin varmasti kuulleeni jostakin sairaalassa vietetystä syntymäpäivästä, mutta muistin kuulemma väärin. Katsotaan miten ja missä juhlimme. Lähtenen sinne taas aamutunnin jälkeen, joka muuten alkaa kahden tunnin kuluttua.

Niin, rasituksia (jota on laulamisen lisäksi erityisesti kotityöt, vaim. huom. =) tulee ensi viikkojen ajan välttää. Oskar oli maininnut lentokiellostakin, mutta Gunnarin kanssa ounastelimme että maaliskuun loppuun sijoittuvat ristiäiset (joiden lentoja sain varata neljä kertaa, kun ääliöt eivät pitäneet kortistani) ovat varoajan tuolla puolen. Vaikka suurin huoli (ja kaikki hätä, kuten sanottu) on jo ohi, muuttaa tilanne kyllä suunnitelmia aika tavalla, eikä vähiten vieraidemme kanssa käytettävissä olevien resurssien suhteen. (Tiedoksi vain, L. & L. Katsotaan miten kaikki kääntyy.

Näin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti melkein kaikesta kutakuinkin tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen teitä varten, rakkaat ystävät, jotta tietäisitte, kuinka täällä jaksellaan.

Hirmuinen juttu: sairaalakeikka (1)

2006-02-22T04:40:00.000Z

Nyt on hirmuisia uutisia. Vaihdevuotemme toistaiseksi hirmuisin asia tapahtui. Tarkoitan: hirmuisin, pelottavin, odottamattomin ja kauhistuttavin. Suurin ja oikeastaan kaikki hätä on jo ohi, mitään kauheaa ei ole tapahtunut. Mutta jännittäviä hetkiä oli elämässä hiukan.

Tätä kirjoittaessani Elina on toista yötä sairaalassa. Keuhkoista oli päässyt pienenpieni ilmakupla keuhkojen väliin, mikä on hyvin harvinaista ja tapahtuu ilman syytä mutta korjautuukin itsestään. Hän pääsee mahdollisesti tänään keskiviikkona kotiin, mutta ei saa kovasti rasittaa itseään pariin kolmeen viikkoon.

Kaikki alkoi maanantaina. Olimme kirjastolla työskentelemässä puolenpäivän aikaan, kun Elina huomasi nielemisen ja hengittämisen käyvän vähän kivuliaaksi. Lähdimme kotiin joskus viiden maissa, jolloin kipu oli jo niin voimakas että aloimme huolestua. Tuntui kuulemma kuin jotakin viiltävää olisi ollut kurkussa. Tuntemus oli niin outo että Elina alkoi pelätä jo kuolevansa. Hetken epäröityämme läksimme puolen kilometrin päässä sijaitsevan sairaalan yövastaanottoon.

Vastaanottoapulaisen, hoitajan ja lääkärin kyselyjen sekä pitkiltä tuntuneiden odotusten jälkeen mukava tohtori lähetti meidät toiselle puolen kaupunkia keskussairaalan toiseen sairaalaan, jossa keuhkotieteellinen osasto sijaitsi. Otimme taksin ja vastaanotossa saimme kuulla lääkäripäivystyksestä, jonka puoleen kääntyminen olisi tullut halvemmaksi kuin sairaalan; ikäänkuin raha olisi jotakin merkinnyt sellaisessa hädässä, jossa Elinan oikein pantiin merkille olevan. Kirjauduttuamme sisään kello 19.42 saimme vielä jonkin tovin odotella lääkärin vastaanottoa. (Minua siis ei kirjattu sisään, mutta tulin mukaan. Kuka haluaa jättää aran tyttösen yksin odottamaan ja pelkäämään?)

Mukava lääkäritär epäili tietysti aluksi kyseessä olevan allerginen reaktio, virusperäinen tulehdus tai pala (jotakin) kurkussa, mutta oireet eivät kokonaisuudessaan täsmänneet: kuumetta Elinalla oli hädin tuskin mainittavasti (sitäkin epäilimme vain tuskanhieksi), yskää ei ollenkaan; kipu ei ollut alkanut syödessä, eikä päivän aterioissa (yhteensä kolmessa palassa leipää) varmasti ollut mitään allergisoivaa; verenpaine ja -arvot ja sydänkäyräkin olivat normaalit. Vasta ikään kuin varmuuden vuoksi otetusta röntgenistä paljastui siinä kymmenen aikaan, että rintaontelossa oli ilmakupla.

Mainittakoon, että mainituista tutkimuksista lämpötilan mittaus sai Elinan kasvoille jo vähän hymyäkin. Mittalaitteiden asennus kuukautisissaan olevan naisen rektumiin ei ole järin vakavaa puuhaa. Onneksi minä sain vain katsella. (Öh, tarkoitan: olla osallistumatta.) Puoliksi islantia ja puoliksi englantia puhuvan hoitajan kanssa höpötellessämme elektrokardiografian ja tipan laittamisen aikana mieli alkoi jo kevetä. Liekö asiaan vaikuttanut myös kipuun, sairaana olemisen ajatukseen ja sairaalaan tottuminen ja yritykseni vakuuttaa, että ei mitään pahaa voi meille tapahtua ilman sallimusta ja että enkelit itse siinä pyörivät meistä huolehtimassa.

Lääkäritär, joka pysyttäytyi asiallisesti englannin kielessä ja jonka nimestä en saanut selvää, jätti konsultoimansa keuhkospesialistin ehdottaman yöpymisen järjestämisen kollegansa Birgirin tehtäväksi ja lähti oletettavasti nukkumaan. Joskus yhden aikaan yöllä löytyi täpötäydestä sairaalasta yksi tyhjä sänky, jonka työ matkustimme ensiavusta nelin pyörin. (Minä kävelin, mutta Elina oli tuolloin jo niin väsynyt ja nälästä heikko että sängyltä pystyyn nouseminen vessassa käymistä varten oli vaivalloista.) Osastolla poikennut nuorempi keuhkolääkäri Gunnar selitti asiaa hivenen tarkemmin, lupasi palata asiaan aamulla arveli että Elina voisi päästä seuraavana päivänä pois. Jätin Elinan ystävällisten hoitajien käsiin joskus kahden maissa ja otin taksin kotiin. Kukuin vielä pari tuntia (kuten nytkin) ja läksin aamupäivästä takaisin sairaalalle, nyt bussilla.

Aiheesta myöhemmin

2006-02-21T08:54:00.000Z

Jännittäväksihän tämä elämä menee. Onneksi on huone täynnä enkeleitä.

Nukuin huonosti, tai ainakin vähän. Elina toivottavasti paremmin.

Puheeni alkaneen viikon häslingistä eivät siis pitäneet paikkaansa ainakaan tarkoitetussa merkityksessä. Katsotaan nyt… Huominen saattaapi olla ihan normaali päivä. Tämän illan keikasta (johon kutsuttiin jo puoli kuoroa) en vielä tiedä. Eiliset kenraalitkin jäi väliin. Ikään kuin se nyt olisi mainitsemisen arvoista, kun on muutakin ajateltavaa.

Luottamus on suuri: meistä pidetään huolta.

Islanti on yksi Vantaa

2006-02-19T21:46:00.000Z

Tätä kirjoittaessani Suomi–Kanada -matsin kolmas erä on juuri alkanut lukemissa 2–0. Jee.

Ihana viikonloppu. Perjantaina kävin vähän koulussa ja sitten olimme kotona emmekä tehneet mitään. Lauantaina piti lähteä käymään Akranesin pikkukaupungissa kaupunkibussilla tunnin matkan päässä. Puolessavälissä matkaa huomasin ilmeisesti tulkinneeni aikatauluja väärin, sillä vaihtoyhteyttä olisimme saaneet odotella tunnin. Tutustuimme siis Reykjavikin pohjoiskupeessa sijaitsevaan Mosfellsbæriin, parin tuhannen asukkaan pikku lähiöön. Söimme vuorella kotitekoista (omassa uunissa lämmitettyä) pitsaa, kuljeskelimme asuntoalueella ja kävimme koulun uimahallissa uimassa. Se oli hienoa.

Islanti on yksi Vantaa. (Kuvasta ks. vastine) Pikkuinen kylä, johon mahtuu aika pieni määrä julkkiksia; jossa kaikki ovat tuttuja keskenään ja vieraillekin tuttavallisia. Sanon taas mitä olen monesti sanonut: tänne jään.

Mutta ainakin pari kertaa tulen käymään Suomessa. Ristiäisiä juhlitaan maaliskuun kahdennestakymmenennestäneljännestä huhtikuun ensimmäiseen päivään niin Helsingissä kuin Orivedelläkin. Sitä odotellessa pienennän Windowsin ikkunat ja ihastelen krusifiksin muotoista vauvaa työpöydän taustakuvassa. Ihana söpö.

Vaikka kuorofestivaalireissulla meille järjestyikin kaverimajoitus, tulee matkalle hintaa. Ystävälliset tahot voivat osallistua taloudellisiin kustannuksiin ostamalla aitoislantilaista lakritsia kilon ja viidentoista euron pusseissa. Postikulut sisältyvät hintaan, ja tavaraa riittää ainakin tällä erää vain kymmenelle ensimmäisille.

Vielä sananen ensi viikosta. Torstaina alkaa nelipäiväinen Northern Lights kulttuurifestivaali, jonka saattelemana käymme piipahdamme ainakin museokiertueella ja kuuntelemassa urkukonsertteja. Tiistaina on bändin ja lauantaina kuoron keikka, jonka jälkeen läksemme hienosti syömään ja juhlimaan kuoron kevätjuhlaa. (Keskiviikkona on eräät synttärit ja salainen yllätys, Vittulamusiikkia populaarijängältä Pohjola-Nordenin nuorten elokuvaillassa, mutta älkää kertoko Elinalle.)

Suomi voitti.

Onnea, Islanti!

2006-02-19T21:25:00.000Z

Euroviisut on täällä kova juttu. Olemme saaneet koko viikon seurata Islannin viisuedustajan valintaa, joka huipentui lauantai-iltaiseen finaaliin. Finaalissa kohtasivat 15 kandidaattia, jotka edustivat hyvin erilaisia tyylejä. Hyvä ystävämme Gísli järjesti oikein euroviisu-juhlat, joissa kymmenkunta kuoromme jäsentä tuijottivat suurta musiikki-juhlaa.

Islannin edustaja valittiin tietysti puhelinäänestyksellä, joka sai islantilaiset aktiivisiksi. Ääniä kertyi yli 100 000 kappaletta, eli kolmasosa maan väestöstä antoi äänensä. Ylivoimaiseen voittoon (70% äänistä) ylsi Silvía Nótt kappaleella Til hamingju Ísland (Onnea, Islanti). Äänivyöryn aiheutti varmasti Silvían tausta. Hän on maassa ilmiö, jonka kaikki tuntevat. Hänellä talk show -tyyppinen ohjelma, jossa hän parodioi erinäisiä henkilöitä, nykyajan ihanteita jne. Silvía on siis hahmo, jota näyttelee Ágústa Eva Erlendsdóttir. Varsinainen diiva se nainen on (kuuluu rooliin), mutta show on kyllä euroviisuihin sopiva.

Mielestäni Islannin viisuedustaja kertoo siitä ekstremaalisuudesta, jolla Jaakko on tätä maata ja kansaa usein kuvannut. Samoin se, että kun tulimme kaupungin läpi kotiin palatessamme Gísliltä, meitä tuli vastaan useita naisia yllään Silvía Nótt -meikki (tutustukaa linkeistä). Ihmiset lauloivat Silvían kappaletta kaduilla, ja meno näytti todella hurjalta. Tosin sellaista se kai on muinakin lauantaiöinä Reykjavíkissa.

Jæja, svona eru dagar okkur

2006-02-16T15:23:00.000Z

Ähh. Tänään ja eilen jotakuinkin kaikki on mennyt pieleen. Ei niin että oikeastaan edes harmittaisi, selvästikin tässä on nyt joku juttu meneillään kun kohtalo meitä näin vainoaa.

Se siis alkoi eilen. Läksimme kahdeksaksi kouluun tietäen että päivästä tulisi erityisen pitkä. Olimme siksi sopineet yhteisestä keitosta jommassakummassa kampuksen lounasravintoloista. Olin juuri kirjoittamassa Viking Linen Norjan toimistolle (Norjan toimistolle?) pyytäekseni ryhmäalennusta kuoromatkaamme varten, kun Elina lähetti viestin että syödään siellä insinöörirakennuksessa ja heti paikalla. Tärkeää asiaa en voinut jättää kesken joten viivästyin hetkosen. Elinan soppa oli tietysti jo puolessavälissä ja ruoka-aikaakin unohdetun luennon vuoksi vain kymmenen minuuttia jäljellä (1), joten päätin jättää väliin ja käydä myöhemmin hakemassa opiskelijakahvilasta pitsaa. No, tietenkään siellä ei ollut mitään pitsaa (2), josta syystä tyydyin kolmioleipään ja sihijuomaan, jota sitäkään ei ollut sokerittomana. (Olen vihdoin hyväksynyt että vähäsokerisia, -rasvaisia ja -suolaisia ruokia voi syödä, etenkin jos haluaa pysyä mitoissaan.)

Iltapäivemmäksi olimme suunnitelleet kuuntelemaan uusille vaihto-opiskelijoille tarkoitettua luentoa aiheesta ”keitä nuo islantilaiset oikeastaan ovat”. Luennoitsijan – tai 50-henkisen ulkomaalaisväestön edessä juttelemaan alkaneen britin, Islantiin 27:ksi vuodeksi käymään tulleen paikallisen folkloristiikan laitoksen johtajan – huomioista olimme keskenämme hieman eri mieltä, eikä kunnon riita ollut kovin kaukana (4). Kuoron matkatoimikunnan kokousta sovitussa kahvilassa odotellessamme ja kaakaota ryystäessämme katselimme tietokoneen taustakuvaksi valittua krusifiksinmuotoista vauvaa ja piristyimme. Aiemmin alkaneet ja aina islanninkieliseen ilmoitukseen ”tämä numero ei ole käytössä” keskeytyneet yritykseni (3) soittaa Blue1:n varauspalveluun varmistaakseni mahtuuko 30-henkinen kuoromme varmasti Vaasa–Tukholma-koneeseen pääsivät puusta pidemmälle saatuani vihdoin yhteyden tätiin, joka kertoi että varaukset täytyykin tehdä eri numeroon. Tieto ei siis ehtinytkään kokoukseen (5) josta hetken perästä soittivatkin ja varmistivat olemmeko tulossa. Olimme tietysti valinneet väärän kahvilan (6).

Kotiin päästyämme alkoi lonkkasärky (7). Mieleni olisi tehnyt syödä jäätelöä ja katsella Elinan kirjastosta tuomaa norjalaista elokuvaa, jonka on jo kohta neljä vuotta halunnut minun näkevän. Rupesin kuitenkin siivoamaan, sillä emme jaksaneet poiketa kaupassa (8). Illalla katsomamme kolme jaksoa He-Mania auttoivat ahdinkoon vaan eivät jalkasärkyyn.

Sain kuitenkin nukuttua ja herättyäkin ajallaan. Läksin islannintunnille mutta huomasin heti että jätin kansion kotiin (10) aioittuani lukea sitä aamiaisella. Liityin siis ystävällisten munkkien joukkoon. Välipalaksi sain katkarapuleivän, mutta en tohtinut ottaa toista (11). Folkloristin näkemys, että islantia puhuessaan saattaa lauseen lopussa olla kyse ihan eri asiassa kun oli tarkoitus, kävi toteen aikoessani kysyä voisinko lukea valinnaiseksi kirjaksi virsiä: Elinan kirjastosta löytämästä ja itselleni haaveilemasta virsikirjasta ei nyt olekaan apua, sillä lupasin kirjoittaa esseen pääsiäispsalmeista (12).

Matkalla algebran luennolle tajusin että eiliseltä jäi väliin myös Pohjola-Nordenin nuorten tanskalainen elokuvailta (9), johon tuskin olisimme ehtineetkään. Luennoitsijan tauotessa hetkeksi kirjoittamasta höpistäkseen jostakin itsestäänselvyydestä (?) tarkistin sähköpostit ja huomasin että kvantti-kakkosen luento olikin siirretty alkaneeksi juuri siihen hetkeen (13). Vaikka olisinkin mieluummin lähtenyt, en viitsinyt kiireessä ruveta etsimään outoa rakennusta. Lähetin kanssaopiskelijalle viestin että en pääse ”eteenpäin siirretylle” luennolle tänään ja että lähetän kasvotusten palautettavaksi suunnittelemani harjoitukset sähköpostissa. Vaan tietenkin Internet oli sen verran tukossa, että lähetys viivästyi kaksi tuntia (14).

Luennon jälkeen talsin ylös kirjastoon ja söin evääni, mutta nälkä jäi. Hetken mietin jo lähteä sittenkin kotiin syömään ennen iltaisia kuoroharjoituksia, kun kerran aikaa olisi ollut odotettua enemmän, mutta päätin jättää rasittamatta lonkkaani. Tapasin sattumalta kurssitoverini ja sain kopiot menettämistäni luennoista, mutta hetken aikaa poissa ollessani tietokone jämähti (15) ja hyvin alkanut kirjoitus viime päivien vastoinkäymisistä täytyi alkaa uudelleen. Kuitenkin mielessäni velloi tunne, että monta hyvää kohtalon ironiaa oli jäänyt muistamatta (16). Tutustuin sentään Mathematica Scandinavica -julkaisuun, johon päätin ensimmäiset matematiikan tutkimukseni lähettää.

Huh. Loppu. Kuka tuollaista jaksaa lukea? Mutta eipähän tarvitse taas viikkoon kirjoittaa.

Panir

2006-02-13T13:36:00.000Z

Sana panir voisi olla hyvinkin islantia. Se olisi substantiivi, jonka perusmuoto olisi pan, ja suvultaan se olisi feminiini. Panir olisi sanan monikon infinitiivi tai akkusatiivi epämääräisessä muodossa. Toisaalta panir voisi olla islannin kielessä myös adjektiivi, joka määrittäisi maskuliinista monikollista pääsanaa infinitiivissä. Adjektiivin ns. perusmuoto olisi panur.

Panir on kuitenkin todellisuudessa intialainen juusto, jota teimme yhtenä iltana. Se ei ollut ollenkaan vaikeaa, ja saimme herkullisen lisän pinaatti-tomaatti-pataan. Innostuksestamme intialaiseen ruokaan kuuluu siitäkin kiitos Islannille, sillä Jaakon teki syksyllä aina mieli intialaista, kun kauppamatkallamme kuljimme Indian Mango -nimisen ravintolan ohi.

Viikon loppu on toisen alku

2006-02-06T12:32:00.000Z

Muksu on, pom pom! Perhetapahtumaa kävimme lauantaina juhlistamassa Laugardalurin kotieläinpuistossa. Siellä oli paljon hanhia. Ja naali, joka näytti ihan langon siperianhaskilta. (Justiinalle pusu ja uunituoreelle veetille kaksi.) Ja sikoja! Siat on ihania. Erityisesti Wagner. Tiedeteltassa huusin 95 desibeliä ja leikkipuistossa ratkeistin ihanat samettihousuni haaroista entistä käyttökelvottomammiksi.

Maineikkaat kasvihuoneet katsastimme kanssa. Vihreää oli. Paviljongissa söimme riisievästä ja sitten menimme uimaan. Kyllä siellä väsyneet pohkeet lepäsivät.

Sunnuntaina matkalla kirkkoon tajusin että ei olekaan ihana vapaapäivä, kun on bändireenit. Kahveilla tutustuimme Maria-mummuun ja pastorin vaimoon sekä Evaan ja Benedictiin, jotka ovat Saksasta. Jälkimmäisen olemme monesti nähneet Laugardalurin uima-altaassa ja monesti miettineet pitäisikö häiskää tervehtiä – nyt sekin tuli tehtyä. Hauska nuorimies. Sillä on selässä valtava Islannin vaakuna.

Ruoan jälkeen sain soiton kollegalta, ja selitin kiivaasti että olen juuri lähdössä. Koska kuitenkin Hörður ei päässyt ja bändin rytmillisesti kantava instrumentti, basso, jäi Binnin kotiin, päivästä tuli sittenkin vapaa. Kulutin sen siivoillen.

Nostin tänään pankista 141 kruunua = 2 euroa. Pankkitäti katsoi vähän pitkään, mutta minkäs teet kun ei siellä enempää ollut. Kopiokorttiin tarvittavaa käteistä sain kuitenkin myydessäni naapurin sedälle lakritsia (”liquor – no, I mean liqourice”) kuoron Suomen-matkaa varten.

Nyt on helmikuu, ja minulla on nälkä. Kohta syödään tandoorikatkarapuja riisi-itupedissä. (Tai no, tarkkaan ottaen pöydän ääressä tuolilla istuen eikä edes pöydällä, ituped!)

On lapsi syntynyt heille, ja poika annettu on

2006-02-04T21:37:00.000Z

Minusta tuli viime yönä täti. Paljon onnea Jounille ja Mariannelle, ja tervetuloa maailmaan, poika3640-51!

Ihmiset ne on kuin muurahaisia

2006-02-03T13:42:00.000Z

Tutustuin eilen ja tänään yhteen afrikkalaiseen kaveriin algebran ryhmästä. Jo kuusi vuotta täällä – ja sitä ennen yhden tai neljä Moskovassa – asunut Kultarannan Dypa on veikeä kaveri. Luentomuistiinpanojen sähköisen talteenoton mahdollistamiseksi asensin hälle LyXin, joskin joitakin asetuksia täytyy vielä säätää.

(Kyllä, niin voi tehdä. Eikä nykyään tunnu enää yhtään nörtiltä. Tosin en koskaan itseäni ole sellaisena pitänytkään. Helpompaa se on, kun ei tarvitse sutata tai töhertää johonkin vihonreunaan kun opettaja sanoo ”Hups, taisin tuossa laskea väärin. Otetaanpa uudestaan”. Kvantti-kakkosen luennoilla niin on käynyt pari kertaa… Haittana voi pitää sitä, että on koko ajan vähän jäljessä, kun matematiikan kirjoittaminen vaatii useitakin ylimääräisiä näppäimen (vaan ei hiiren!) painalluksia. Mutta kyllä käsinkirjoittamiseenkin meni aikaa, kun piti olla tarkka ulkoasusta.)

Suunnittelimme Dypan kera että käymme maanantaina haastamaan proffaa yksissä tuumin selvittämään luennoilla ymmärtämättä jääneitä asioita. Niitä on tosin omalla kohdallani paljon… Ehkä pitäisi palata alkuun ja lukea tähänastiset seikkailut islanninkielisestä luentomonisteesta. Viikonloppuna on aikaa.

(Luentomonisteesta! Kyllä. Netissä jaettua 200-sivuista PDF-tiedostoa lukee mielellään, vaikka sen (hieno) paperipainos olisi kustantanut vain 2500 kruunua. Kvantin kurssilla sen sijaan meitä ankarasti kehoitettiin hankkimaan toinenkin opus… Kiinalainen ystäväni varasi kirjakaupasta minullekin sellaisen, vaikka minulla ei ole edes sitä ensimmäistä. Ajattelin pärjätä käsikirjaston painoksella, joka tosin on vähän vanhempi.)

Muun muassa kuoroystävien blogeja olen alkanut minäkin selailla, lähinnä nyt henkilöön ja nuorisokieleen tutustuakseni. Ihmeellisiä heppuja nämä ovat, pahassa ja lähinnä hyvässä. Kuoron puheenjohtajakin kuuluu kerhoon, jonka päätavoite on ajaa ihmisiä pois kansankirkosta. Hänen lisäkseen tulevissa edustajistovaaleissa on ehdolla sopraanojen kuningatar, Popedan kuuluisaksi tekemä Erna Maria ja edellisen tyttöystävä, Idolseissakin melkein finaaleihin yltänyt Telma.

Äh. Taidan mennä tekemään läksyjä. Illalla on istujaiset bändin poikain kanssa.

… mutta menköön

2006-02-01T10:24:00.000Z

Tällä viikolla menee hyvin. (Eli ei huonosti.)

Rahaa tilillä: 641 ISK = 9 EUR. (Lompakossa: 57 000 ISK.)

Jäätelöä pakkasessa: 0. (Kaupassa: >> tarpeen.)

Päiviä laskettuun aikaan: 1. (Tosielämässä: > 1.)

Sähköpostia odottavia henkilöitä: >= 3. (Odotusaikaa: >>> 3.)

Kotitehtäviä: kohtalaisesti. (Motivaatiota: paljon.)

Kulttuuritapahtumia kalenterissa: 11. (Näistä esiintymisiä: 8.)

Perhekinaa: silloin tällöin. (Sympatiaa ja halauksia: usein.)

Blogstauksia: vähän. (Elämää arjessa: paljon.)

Kilpailuvietti pinnassa

2006-01-30T16:15:00.000Z

Vaalivalvojaiset pidimme tällä kierroksella kotona kahdestaan, joka olikin ehkä ihan hyvä asia. Olin nimittäin todella stressaantunut ja hermot kireällä. Jostain kummallisesta syystä jännitin niin henkilökohtaisesti, ettei mistään meinannut tulla mitään. Kauha lenteli kädestä kesken ruoanlaiton, keitokset roiskuivat paidalle ja Jaakolle tiuskin ilman mitään syytä. Olen kyllä aina ollut jonkin varran kiinnostunut politiikasta, mutta tämä oli aivan uusi kokemus.

Ehkä ex-urheilijan kilpailuvietti nousi pintaan!

Kuulkaa: nyt olen nähnyt kaiken.

2006-01-27T10:39:00.000Z

Jep. Isoista autoista olemme varmasti maininneet aiemminkin, mutta viime viikolla lojui kotikujan nurkalla kyllä sellainen että. Kuvitelkaa tavallinen Chevy Van varustettuna puolitoista metriä korkeilla ja puoli metriä leveillä renkailla. Jos ei metrin maavaralla pääse Amazoninkin yli niin ei millään. Nyt ei sitten enää tarvitse hehkuttaa autoista. Harmi ettei ollut kameraa. [EDIT: Kaverilla oli.]

Paitsi sen verran täytyy hehkuttaa että eilen tuli vastaan jeeppi, jolla oli rekisterinumerona BIG TOY.

Mutta. Tiedättekö mikä on maailman hienoin piisi? Oikein. Faurén Requiemin ja muita kuoron harjoittamia esityksiä voi kuunnella myös on-line Cambrigdeläisten esittäminä. Näin hyvältä mekin kuulostetaan ensi kuussa.

Kuoroleireilyä

2006-01-24T13:14:00.000Z

Uusia kokemuksia kertyi viikonlopun kuoroleirillä. Tuli mm. laulettua (tai ainakin yritettyä) neljä tahtia kaksiviivaista g:tä, näyteltyä nunnaa, tanssittua epämääräisiä kansantansseja, dubattua Frasieriä islanniksi ja kylvettyä pienessä hotpotissa 17 muun kanssa. Lauantai-illan partý osoitti erinomaisesti sen, miten kovia juhlijoita paikalliset ovat. Bjór virtasi, eikä kovinkaan moni mennyt nukkumaan ennen aamu kuutta. Itselleni ilta oli vähän liian pitkä, joten tylsistyin ajoittain. Hotpottiin kuitenkin uskaltauduin jopa ainoana tyttönä ja sainpa hurjaa pyöritystä tanssilattiallakin. Kiitos vaan, Stefaan, Kristján ja Jaakko! Kuvassa kyseisten herrojen ja itseni lisäksi Jón (oikealla).

“Hello Jaakko. Send you message later”

2006-01-24T12:26:00.000Z

Näin kiire sitä meinaa olla ettei kirjoittaa ehdi. Tai jaksa. Tai viitsi.

Suomessa on kuulemma kylmä ilma ja kuuma vaalitaisto. Äänestämässä olemme jo käyneet, mutta paleltu ei ole vähään aikaan. Vaihdoin tänään kevättakkiin – ilma on lämmennyt, päivä pidennyt ja lumetkin melkein sulaneet. Ei haittaa yhtään.

Viimesunnuntaiset vaali-iltamat on ollut puheissa ottaa uusiksi. Anna ja suomalaiset kämppiksensä Kaisat ja Mariat poikkesivat seuraamassa ensimmäisen kierroksen tuloslaskentaa netistä ja radiosta, tutustumassa ja syöpöttelemässäkin. Ihan mukavaa oli tavata suomalaisia… =) Puolet vieraista on sitäpaitsi Jyväskylästä.

Tai no en tiedä miten niin ”sitä paitsi”.

Kuoroleirillä oli verrattain hauskaa. Sitä jotenkin tutustuu ihmisiin paremmin epävirallisissa tilanteissa, vaikka kyllä me vähän harjoittelimmekin. Mutta oli se enemmän sellainen juhlaviikonloppu. (Suomen kieleen pitäisi keksiä tapa erottaa celebration ja party. Tämä oli siis jälkimmäistä.) Ja uskaltauduinpa avata saksaisen suunikin. Pitää ehkä alkaa hengata Felixin kanssa enemmän. Ja Hrapnin, vasta aloittaneen basson, joka nyt opiskelee laulajaksi ja rakennusinsinööriksi sairaalafyysikon uransa jatkeeksi. Hieno mies, hirmu kiinnostunut suomen kielestä.

Kirjoitin eilen Hrafnkellille, pukumiehelle joka lokakuisella Honeyboyn keikalla kävi humalapäissään tuttavalliseksi ja antoi korttinsa. Pitkään, öiseen vuodatukseeni tuli lyhyt, otsikossa mainittu vastaus.

Valkoinen joulu

2006-01-18T12:28:00.001Z

Juuri kun pääsin sanomasta, kaikki muuttui lumeksi. Nyt sitten on hanget korkeat nietokset, ja kaupungin saartaneiden lumipilvien vuoksi öisinkin alkaa olla jo aika valoisaa. Noita pariakymmentä senttiä ei vain tunnuta auraavan pois ainakaan pääteiden ulkopuolella. Koulumatkakin pitenee ajassa.

Lumisadetta on myös kotona. Olen alkanut kasvattaa hilsettä.

Eilen oli Antonin päivä, ja jäin siksi paitsi islannin tunnilta. Uni on nimittäin ihmeen hyvin maistunut näinä aikoina, enkä ole asiassa ainoa. Tapasimme eilen ensimmäistä kertaa tuttuja uimassa, ja germaani Felix (joka ei olekaan espanjalaista juurta, toisin kuin hiustensa väristä päättelin) kuorosta kertoi myös nukkuneensa pitkiä öitä.

Viikonloppuna on kuoroleiri. Siellä laulamme itsemme kipeäksi ja pidämme hauskaa.

Kahdet ystävät, Suomesta ja Sveitsistä, ovat ilmoittaneet tulevansa. Molempien täälläollessa bändillä on keikka saaren luoteiskulman Ìsfjörðurissä, josta lauluntekijä-vokalistimme Skúli on kotoisin. Kun näiden vierailujen välissä lienee vielä joitakin keikkoja (myös kuorolla) ja Suomessa ristiäisissä poikkeaminen, voinee keväästä sanoa tulevan kiireinen.

Tekisi mieli vain maata ja katsoa telkkaria.

Kun on alkuun päästy

2006-01-12T16:27:00.000Z

… niin antaa mennä vaan. Ei tippa tapa, ja sateeseen ei huku. Joo-o, märkää täällä on. Tarkennettakoon, että ilmassa, ei päässä; maassakin, vaan ei jaloissa.

Ihanaa olla kotona. Kurssitkin alkavat olla jo käynnissä. Tulin juuri kvantti-kakkosen ekalta luennolta, jossa jo nyt oli paljon kivempaa kun syksyn kursseilla. Kielitaidon perusteella proffaa voisi luulla amerikkalaiseksi. Hän ajoi läpi sopimuksen, että seuraava jolla soi puhelin tunnilla tuo kaikille kakkua; tekstiviestistä ropisee keksejä.

Kirjojen ostelua pitäisi taas harkita. Löysin meidän kirjastosta lukusalikappaleita yhteen kurssiin, mutta toiseen tarvitsisin opusta jo viikonlopuksi eikä lainakappaleita näy. Täällä kun ei vielä olla ajauduttu elektroniseen varausjärjestelmään. Elina osti yhden kirjan 2500 kruunulla, fysiikan opusten lähtöhinta on 6000. Reilua.

No. Oriveden juorut on nyt vaihdettu, Anna kun poikkesi jo maanantaina. Tiistai-ilta meni taas kuorossa Fauré Requiemin kanssa, ja keskiviikkona oli bänditapaaminen kahvikapakassa. Muutamasta paikasta sovimme käydä kysymässä josko esiintymään pääsisi – ennen maaliskuista rock-festivaalia. Viikon musiikkianti jatkuu hetken kuluttua kuoron Vaasan-keikan suunnittelulla, jonne olen menossa.

Miellyttävää on myös palata normaaliin ruokarytmiin. (Unirytmeistä en puhu, sillä viime yö meni koodatessa.) Ai että maistuvat linssiwokit ja savulohi kaiken sen kinkun jälkeen. Äh, ei siitä sen enempää, ettei tule nälkä.

Märkä alku

2006-01-08T19:20:00.000Z

Tervetuloa kotiin. Kiitos. Ai mutta täällähän on kaikki niinkuin ennenkin.

Vastaanotto olisi vaan voinut olla parempi. Koneesta näki maata melkein vasta kun hivottiin jo puiden latvoja. Paitsi täällä mitään puita ole. Ja vettä taas tulee niin että se siitä tipattomasta tammikuusta. Mutta vesi on hyvä silloin kun saa olla sisällä.

Joululomasta ei sen enempää, kuin että olipas hyvä loma. Viimeiset päivät Ruotsin-serkuilla kohottivat paluutunnelmia, mutta Arlandassa iski kauhu. Koneessa muistin miten kamalalta tämä kieli kuulostaakaan ja kuinka hirveää on olla täysin epäymmärrettävän kielen saartama. Viimeisen puolet lentomatkasta kyhjötin takin sisästä ja toivoin että kaikki olisi pian ohi. Lentobussin maisematkin olivat niin ankeita. Bussiasemalla, josta oli vielä puoli kilsaa ylämäkeä kotiin, Elina keksi että kannattaa hypätä mäen päällä sijaitsevalle hotellille kulkevaan bussiin ja lasketella sieltä alaspäin. Se oli niitä viisauksia, jonka takia kannatti mennä naimisiin; syy nro 35.

Mutta ihan leppoisaa täällä nyt on, jos unohtaa sen että islannin kakkoskurssi alkaa huomenna aamukahdeksalta. Time-lehtiä oli tullut muutama mokoma ja joulukorttejakin, pesukone tuossa kuuluu kotoisasti rullaavan. Elina katsoo telkkaria ja odottaa pääsevänsä tietokoneella, jonka näppäimet toimivat nyt korjausoperaation jälkeen varsin mainiosti. Purettu on laukutkin, joista toisen pyöristä puolet on hajalla. Tietysti sen joka ei ole meidän oma.

Reykjavíkin orivesiläisvahvuus lisääntyi viikko sitten, kun isostamallani rippileirilläkin ollut ja Elinan urheilupiireistä tuntema Anna vaihtoi Helsingin hetkeksi kauniimpiin maisemiin. Toivottavasti tapaamme pian.

Onneksi meillä ei ole vaakaa. Nyt alkaa kova arki.

Hyvää yötä ja huomenta

2005-12-11T03:15:00.000Z

Paria tuntia vaille 110 kokonaista vuorokautta, 66 kirjoitusta (jakaumalla 11:55 = 1:5) eli viidestä päivästä kolmena on jommallakummalla ollut jotakin sanottavaa. Se ei ole huonosti: harvoin sitä on niin paljon kertomista. Mutta miksi jankutan näitä tilastoja? Siksi että: numerot ovat kivoja, olenhan sielultani matemaatikko. Ja noin pyöreiden lukujen saamiseksi on pakko keksiä tikusta asia.

… ehdit myöhemmin nukkua.

Tästäpäs päivästä tuli niin hauska ettei mitään rajaa. Pakkaaminen, siivoaminen, lahjojen valmistelu, tiskaus, eväiden teko ja pakastinlokeron sulatus veivät niin kauan, ettei unelle jäänyt paljon aikaa. Yhden maissa saatiin kaikki tehtyä – käymättä niissä juhlissa – ja Elina läksi nukkumaan. Minä tässä vielä kukun ja odottelen puolentoista tunnin kuluttua alkavaa heräämistä. Ehkäpä vielä kömmin vaimon viereen torkkumaan. Toivottavasti bussimatkan lentoasemalle voi maksaa kortilla, käteistä kun uupuu sellainen kolme euroa. Ei viitsisi lähteä keskustaan hakemaan.

No nyt tuo pakastin alkoi tiputtaa. Kylläpä siinä kesti.

Etelänlomalle läksin pienenä aina repullisen tavaroita kanssa. Nyt on meillä kaksi puolitäyttä matkalaukkua ja käsimatkatavaraa. Pikku lomaa varten, hassua. Lomalta se kyllä tuntuu, vaikka kotipuoleen palataankin. Etelänlomalta.

Vaihtosyksyltä Ruotsista Jyväskylään palaava ystävä joutui tekemään listan palaamista puoltavista ja vastustavista syistä. (Oma suihku muistaakseni voitti kilvan kotiinpäin.) Meidän lista ei ole vielä niin ajankohtainen, koska palattava on tänne, kotiin. Kulttuurishokkia oli joko koko syksy tai sitten se jäi minulta välistä, mutta aika kauan kesti että tajusin että en asu enää Jyväskylässä. Vaikka ylioppilaskunnan edustajistoryhmän sähköpostikeskustelujen seuraaminen ei salli ajatusten päästä liian kauas. Mutta meidän ikävälistan kärkipäässä on – ei, ei salmiakki, sitä meillä on tuliaisina – eikä Sibelius, netistä kun löytää kyllä suomalaisiakin radiokanavia ja tv-uutisetkin (eläköön tii-dii-di-dii) – vaan kyllä, sauna. Täällä kun ei ymmärretä mittään. Vaikka eipä sitä neljässäkymmenessäkolmessa asteessa lilluessaan paljon saunaa tarvitse. Omalla listallani on myös jugurtti, joka on Suomessa parempaa. Sitä on aika hyvin korvannut jäätelö.

Ulkona tuulee paraikaa. Paljon. Viime ajat on myös satanut kovasti – ehkä se talvi tulee tännekin nyt. Ikävälistaa täyttää myös lumi, jota ei ole sen myräkän jälkeen juuri näkynyt paitsi tuossa joku päivä vähäsen. Tarpeettomiksi jääneet talvihanskat ja -housut on jo laukussa.

Kakskytneljä tuntia toivottavat hyvää joulua!

Tähänkään aikaan illasta ei ole kaupunki aivan hiljainen. Siksi täytyy lopettaa siten, että

Lähetys ulkomailta päättyy tähän. Jaakko XIV, Reykjavík.

Viimeinen päivä uunista ulos

2005-12-10T10:56:00.001Z

Aloitanpa nostalgioimalla. Tarina kertoo äidin kerran heränneen miltä lie päiväuniltaan parivuotiaan pikkusiskon todetessa mahtipontisesti: ”Loppu.” Lähempi tarkastelu osoitti että jauhot ne olivat loppu: tehtävänä ollut jauhopurnukoiden kaataminen keittiön lattialle oli läpeensä suoritettu. On se sellainen se meidän Raisa.

Loppu on myöskin tämä syksy. Parin tunnin päästä on viimeinen tentti (johon pitäisi olla vielä valmistautumassa) jonka jälkeen syödään, siivotaan, pakataan, nukutaan ja lähdetään. Niin ja palautetaan kirjastoon repullinen lauluja yms. ja kannetaan kotiin seitsemän kiloa kahvia. Saimme kutsun myös tämäniltaisiin geofysiikanopiskelijakollegani syntymäpäivä- ja tentinohitusjuhliin, mutta saa nähdä jaksaako sitä lähteä kymmeneltä illalla enää mihinkään. Bussi lentoasemalle lähtee viideltä aamulla.

En tiedä millaisen kuvan blogi on elämästämme ja mielentiloistamme antanut, mutta hyvä syksy tämä on ollut. Erilainen. Muuta en sano, koska se olisi kuitenkin imelää.

Palaamme ruotuun taas tammikuun kahdeksantena. Muutokset loma-aikatauluihimme ovat seuraavat: Poikkeamme Helsinkiin lauantaiksi 17. 12. tai toivottavasti päivää paria aiemminkin. Sieltä mahdollisesti jo sunnuntaina suuntaamme Jyväskylään, josta palaamme keskiviikkona Orivedelle.

Siltä varalta, että tämä jää viimeiseksi viestiksi ennen lähtöä, toivotan hyvää joulua sellaisille lukijoille joita emme kohtaa. Rauhallista, stressitöntä, yhteistä, pyhää, yksinkertaista ja hiljaista joulua. Sellaista, joka saa aikaan jotakin selittämätöntä.

Vaikka joulua ja etenkään uutta vuotta ei täällä juhlita kovinkaan hiljaisesti, —

Reykjavík vaikenee.

Vain opiskelutovereita

2005-12-09T17:30:00.000Z

Sattuipa hassu tapaus kansallismuseossa. Kierroksen jälkeen ihastelimme krääsää museon lahjatavaramyymälässä, kun puheilleni tuli islannin-ryhmästä tuttu amerikkalainen Eric. Jaakko oli etäällä, kun Eric alkoi kysellä, miltä islannin tentti oli tuntunut jne. Sitten kun Jaakko tuli paikalle, nousi Eric salamannopeasti vierestäni ja alkoi lähes hädissään selitellä Jaakolle, että olemme vain opiskelutovereita ja puhuimme vain koemenestyksestä. Kummallista. Luuli kai Jaakon luulevan jotain muuta hänen aikeistaan. Sitten hän poistui nopeasti (tyttöystävänsä luo).

Museo on todellakin fantastinen. Kaikki kävijäryhmät on huomioitu erinomaisesti (kävimme läpi myös kaikki lasten toimintapisteet). Opin taas paljon tästä kansasta ja sen historiasta.

Islantia, ruotsia ja suomalaisuutta

2005-12-07T11:55:00.000Z

Tulimme juuri islannin tentistä, joka meni molemmilta hyvin. Koe oli tehtävätyypeiltään ja osin sisällöltäänkin aivan samanlainen kuin harjoituskoe, jonka teimme yhdessä opettajien kanssa viimeisellä luennolla. Olen saanut päätökseen myös muut kurssini, joten nyt saan keskittyä joulun odotukseen täysin rinnoin. Sain arvosanan 9,0 sekä ruotsin nykykirjallisuudesta että Bergman-kurssista. Arvosana-asteikko on täällä nollasta kymmeneen, mutta vasta viitosella pääsee läpi. Oikeastaan asteikko on sama kuin Suomessa nykyään, mutta täällä saa tietää kuinka huono on ollut, jos ei pääse läpi. Nelonen: läheltä liippasi, ykkönen: turha toivo! Yseihini olen oikein tyytyväinen.

Ruotsalaisten kanssa olemme olleet tekemisissä viime aikoina paljon. Kirjallisuuskurssilla keskustelimme paljon Torniojokilaakson problematiikasta, sillä luimme Mikael Niemen romaanin Populaarimusiikkia Vittula-jänkältä. Siitä intoutuneena kutsuin kurssikaverit luoksemme katsomaan elokuvan Näkymätön Elina. Paikalle tulivat ruotsalaiset tulevat kirjastotädit Jenny ja Ingela. Islantilainen Elsa ei päässyt tulemaan Ruotsin-matkan vuoksi ja opettajamme Lars-Göran Pohjolan talon pikkujoulujen takia. Ilta oli kuitenkin mukava, ja elokuva herätti ajatuksia ja keskustelua.

Olimme myös mukana Ruotsi-yhdistyksen jouluaterialla. Siellä herkuttelimme ja rupattelimme mukavassa tunnelmassa. Illan kohokohta oli kuitenkin joululahjojen jako (kaikki olivat tuoneet mukanaan pikku paketin). Istuimme melkein vastakkain Ruotsin tuoreen Islannin-suurlähettilään kanssa, joka alkoi nauraa lähes hysteerisesti, kun näki millaisen paketin minä sain pukin kontista. Se oli hänen tuomansa. Paketin avattuani olin samaa mieltä hänen kanssaan – lahja sopi mainiosti suomalaiselle ruotsin opiskelijalle. Kääröstä paljastui Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittula-jänkältä.

Itsenäisyyspäivänä juhlimme 88-vuotiasta Suomea suurlähetystön vastaanotolla. Suoraan sanottuna tilaisuus oli suuri pettymys. Joukko ihmisiä seisoi kaksi tuntia huoneessa keskustellen ja juoden viiniä. Mitään ohjelmaa ei ollut, ei edes pienen pientä puhetta. Eniten meitä köyhiä opiskelijoita harmitti tietysti ruuan vähyys. Vain pieniä cocktail-paloja oli tarjolla. No, ehkä valtio on päättänyt laittaa nekin rahat johonkin hyödylliseen. Jatkoimme juhlaa kahden kesken Café Paris’ssa kaakaokuppien ääressä.

Tänään aiomme käydä tutustumassa toistamiseen kansallismuseoon. Se on niin laaja, ettemme ensimmäisellä käyntikerralla ehtineet ensimmäistä kerrosta pidemmälle.

Sillä näet nimittäin – nimien nimistä

2005-12-04T23:20:00.000Z

Islantilaisesta sukunimijärjestelmästä muistaakseni jo puhuin, mutta etunimet ovat vielä hauskempia. Monia on jo esitelty mutta parhaimmat ovat kertomatta. Nimien sukupuolet jätän vielä paljastamatta, niitä sopii arvailla.

Tässä yhteydessä täytyy korjata, että mustarastaaksi suomentamani hrafn tarkoittaakin korppia. Niitä on täällä paljon, ja ne ovat isoja.

Lisäksi muistaessani mainitsen, että Suomen Islannin-suurlähettiläs (siihen kuuluu väliviiva! eikö niin) on Kai … jotakin. Enpäs muistanutkaan. Mutta pari vuotta sitten tointa hoiti Timo Koponen, hän jolle mainitsin lähettäneeni selkkarin. Tai sitten se on eri tyyppi, mene tiedä.

Myöskään en ollut koskaan havainnut Jaakamon ja oman nimeni hauskaa samannäköisyyttä. Mutta toisin kuin yleisesti kuvitellaan, Jaakamo on oikein todellinen henkilö, enkä se ole minä. Jaakamo on paras opettaja jonka epäjärjestelmällistyttämättömyyttä olen saanut nauttia, ja jos en mitään muuta häneltä oppinut niin sen että venäjä on maailman kaunein kieli. Ihan totta. Täkäläisten fysiikan kurssieni luennoivat ovat tosin olleet lajissaan parhaita, mutta asteikon toisessa päässä: aivan käsittämättömän epäjärjestelmällistyneitä. (Huomaa, että kappaleen pisimmän sanan sisältämät kaksi kieltoa kumoavat toisensa.)

No niin. Seuraavassa on siis lueteltu tavallisia nimiä joiden vastineita ei löydy muista kielistä. Ainakaan tämännäköisinä. Ainakaan tietääkseni. Nimeä kantavasta tuntemastamme henkilöstä käyttämiämme lisänimiä on annettu suluissa. Jatkan listaa sitä mukaa kun aihetta esiintyy.

Ásdis
Birna
Bjarnheiður
Gísli (Junior ja Senior)
Gúdjón
Gúdmund
Hafdis
Hreinn (Reinhold, joka ei tosin ole nimen historiallinen juuri)
Hörður (Jördis)
Rún
Sigurást
Ýrr
Þórir

Otsikon vitsahdusta täytyy selittää, vaikka se viekin pohjan koko jutulta. Tai no ei tämä oikeastaan ole selittämistä vaan väärässä järjestyksessä kertomista. Äidinkielen opettaja (sellaiset tiedetään) nähkääs kerran pyysi Pikku-Kallea muodostamaan virkkeen, jossa on kolme partikkelia.

Vasta viime päivinä tajusin, että myös lauseen viimeinen sana voidaan tulkita toisellakin tavalla. Esimerkiksi: ”Klikkaamalla oheisen taulukon Nimi-otsikkoa voit tarkastella rivejä nimen mukaisessa järjestyksessä.”

Tilastoja ja hassu päivä

2005-12-01T11:44:00.000Z

Joulukuu. Uskomatonta.

Kolme täyttä kalenterikuukautta täällä tulee tänään täyteen tuossa parin tunnin päästä. Pitääkin lueskella noita edellisiä merkintöjä ja tutkistella mielialojen ja elämänsujumisen kehittymistä. Kolme elokuista lähtöhässäkkäkirjoitusta mukaanlukien blogiin oli kuun vaihteeseen mennessä ilmestynyt 60 kirjoitusta ja 108 vastinetta. Kirjoitusten sukupuolijakauma toteutui suhteessa 9:51.

Kerron tämän siksi koska minulla on tylsää. Eilen olin iltakahdeksaan mennessä syönyt neljä palaa leipää – sen jälkeen saimme ihanaa katkarapunuudelia, vaikka minun ei oikeastaan ollut edes nälkä – ja kirjoitin tutkimusraporttia aamuneljään. Nukuin kaksi tuntia ja läksin materiaalifysiikan aamutunnille puku päällä. Luennon tarkoitus oli saada kysellä kurssista ja sellaista, mutta olin opettajan kanssa kaksin. Sain allekirjoituksen kokeensiirtämislomakkeeseen ja juttelimme tovin mukavia. Minun näet tarvitsee ensin paneutua kurssikirjaan ennenkuin osaan mitään kysyä.

Lähetin sitten raportin sähköpostilla ja muokkasin LyX-editorin tuottamaa LaTeX-koodia inhimillisemmän näköiseksi ja lähetin raportin lähdekoodin Koposelle arvioitavaksi keväällä 2004 pidetyn kurssin harjoitustyönä.

Nyt odottelen vielä puoli tuntia että Islannin itsenäisyyspäivän kunniaksi järjestetyn juhlan kuoro-esiintymisemme äänenavaus voi alkaa.

Tänä päivänä perustettiin myös Suomen Kansanvaltainen Tasavalta. Malja sille.

Pedagogista viisautta

2005-11-30T11:18:00.000Z

Tulin juuri syksyn viimeiseltä islannin tunnilta. Verbit eivät tunnu taipuvan oikein edes preesensissä, substantiivit juuri ja juuri epämääräisinä. Määräisinä ne eivät vielä ole iskostuneet päähäni. Päätteiden pänttääminen muistuttaa elävästi latinan opinnoista, joista en aina niin nauttinut. Onneksi olen saanut muut kurssit jo päätökseen, joten nyt minulla on viikko aikaa keskittyä pelkästään islantiin ennen pelättyä loppukoetta.

Viimeisellä tunnilla opettajan suusta pääsi suuri pedagoginen viisaus, jonka haluan ehdottomasti jakaa kanssanne. Pidän sitä ehkä tärkeinpänä täällä oppimistani asioista tähän mennessä. Teistä lukijoista ainakin muutaman tiedän opiskelevan opettajaksi, joten olkoon tämä ainakin heille rakennukseksi.

Viimeisellä tunnilla opiskelijathan yrittävät aina epätoivoisesti kysellä, mitä kokeeseen tulee. ”Annetaanko verbien teemat” jne. ovat yleisiä kysymyksiä. Näin myös meillä tänään. Opettajamme oli kuitenkin kovin tiukka, eikä hän halunnut kertoa meille yhtään mitään kokeesta. Hän vetosi siihen, ettei se ole yksin hänestä kiinni, mitä kokeessa kysytään. Ryhmiä on nimittäin käsittääkseni ainakin neljä, ja kaikilla eri opettajat, mutta koe on kaikille sama. Pakoilun jälkeen Auður-open suusta kuului:

”Don’t worry. In the exam we are going test what you know – not what you do not know.”

”Maailman parhaat miehet ovat kokkeja”

2005-11-28T17:37:00.000Z

Mielenkiintoiseksi, sukupuolieroja ja naisen roolia keittiössä kyseenalaistavaksi tarkoitetusta huomiosta, että kuuluisat huippukokit harvoin ovat naissukupuolta, tulikin äidin suussa kerran eräs otsikoitu sammakko. (Kyllä, tuo on järkevä lause.) Sääntöä vahvistavan poikkeuksen sain kokea viime viikolla.

Meillä oli jonakin päivänä ruokana jotakin tomaattipapupataa. (Sitä meillä on aika usein, mutta se on paljon parempaa kuin miltä nimi antaa ymmärtää.) Siitä sain päähänpinttymän, että seuraavaksi ruoaksi on pakko saada stroganoffia. Pakko, kun se on niin hyvää. Meillä ei ollut mitään käsitystä miten stroganoffia tehdään, ja oma arvioni sen tuotesisällöstä sai Elinan entistä enemmän tolalleen, hän kun oli käsittänyt stroganoffilla jotain ihan muuta. Tomaattista makkarakermakastiketta kuitenkin vänkäsin, ja ostimme kuin ostimmekin sitten ainekset siihen.

Jännittyneinä ryhdyimme ruoanlaittoon. Työnjako oli tavallinen: Jaakko pilkkoi sipulit ja soijanakot (makkaraa nähkääs emme syö, ainakaan molemmat) ja Elina keitti. Oman osuuteni suoritettuani ryhdyin kait surffailemaan tai hoitamaan jotakin muita tärkeitä asioita, joten vasta kutsuhuudon soidessa ja perunat kuorittuani pääsin näkemään mitä olimmekaan – tai siis Elina oli – saanut aikaan. Järkytykseni oli suuri.

Soosi oli juuri sellaista kuin piti. Juuri oikean oranssia ja makuista ja tuntuista! (Se on ruoassa oleellista myös.) Nakot ja Karhujen tuoma säilykeliha korvasivat ainoan oikean HK:n Sinisen varsin oivasti. Maku suorastaan imeytyi perunoihin, joita meillä ei ole kai kertaakaan täällä vielä sellaisenaan syöty. Ja kaikki tämä syntyi yhdestä pienestä näkömuistikuvasta – vieläpä minun, jonka muistin laatu kyllä tiedetään. Se oli hienoin ruokailuelämys aikoihin tai jopa konsanaan.

Kulinaristilukijan ja Elinan suureksi helpotukseksi muistimme myöhemmin, että kyseisen ruokalajin nimi on gulassi eikä stroganoff. Himputtiako tuollaisia voi muistaa… soosia mitä soosia. Unkarilaiseksi sen kuitenkin tiesin tai siis maistoin.

Kiitos ihana vaimo! Syitä mennä naimisiin kartoittavalla listallani suvereeniutesi keittiössä on sijalla 14.

Ai että tulee nälkä kun kirjoittaa tällaista. Fazerilla oli joskus sellainen mainos että ”Ajattele Sinistä.” Tuo lause soi nyt päässäni, mutta mielessäni ei ole suklaa. ”Makkaraa…” Ai kamala, pakko mennä syömään. Lammaskeittoa olisi Tergujeffin gurmeeravintolassa tarjolla tänään.

Ai hiivatti, nyt alkoi tehdä mieli suklaata…

Perjantai (13 + 13 - 1):s ja matkasuunnitelmia

2005-11-27T11:54:00.000Z

Jäipäs kertomatta perjantaista. No: aamulla oli luentoja, illan vietimme kotona.

Neljältä olisi Opiskelijakellarissa ollut Jazzakademian ilmainen konsertti, johon aluksi suunnittelimme mennä, mutta kun Elinan loppuesseen kirjoittamisessa ja Jaakon kotisivujen vääntämisessä meni niin pitkään, päätimme osallistua tähän kolmiviikkoiseen konserttisarjaan ensi perjantaina. Kävimme sitten ostamassa (juu, tuhannella kronurilla) Elinalle kirjastokortin Pohjoismaiseen taloon ja lainasimme pari filmiä ja vähän musiikkia. Oi taivaus sitä valikoimaa! Kerrankin sai valita hyvistä elokuvista, kun tietenkin siellä oli vain pohjoismaista tuotantoa (paitsi ei suomalaista?!?). Ei tosin paljon mutta sen verran että kyllä saa useamman katsoa viikossa että kaikki ehtii nähdä.

Färsaarelaisia lyhytelokuvia lainasimme levyllisen. Niin ihana paikka että menivät matkasuunnitelmat uusiksi. Nyt ne ovat seuraavanlaiset.

Lennämme Iceland Airilla Tukholmaan sunnuntaina 11. joulukuuta ja jatkamme Blue1:lla Tampereelle, josta saamme kyydin Oriveteen. Viimeistäin seuraavana sunnuntaiaamuna ajamme autolla (Raisa, sopiiko?) Jyväskylään messuun rakkaalla Lutheruksella, haemme muuanin ystävän varastosta erinäisiä tavaroita ja teemme pari tenttiä. Keskiviikkona 21. päivä lähdemme kokeen jälkeen kohti Helsinkiä Jukan viiskymppisille.

Loppiaisperjantaina tai torstaina tai joskus hurautamme junalla Turkuun ja hyppäämme laivaan. Siellä syömme itsemme puhki, kuten seisovassa pöydässä kuuluu. Tukholmassa viivymme kummitädillä ja serkuilla pari yötä ja voisimme jatkaa elokuvissakäyntiperinnettä Narnialla. Sunnuntaina hyppäämme taas koneeseen.

Päätimme että joululoman ajan myös matkapäiväkirja on lomalla. Olemmehan silloin kotimaassa, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Bloginarkomaanit ystävämme pitäkööt lomaa myös! =)

Matka-avustusta olemme NordPlus-organisaatiolta saaneet yhteensä 2300 euroa, jolla summalla ei nyt tosin ihan matkusta edestakaisin neljää kertaa. Olemme nähkääs aikomuksissa poiketa Suomessa myös joskus maaliskuulla Elinan veljentyttären tai/ja -pojan ja kummilapsemme kastajaisissa. Oi oi, sydän heltyy kun ajatteleekin. Terveisiä mahan kaitsijoille!

Lisäksi pidetään toukokuun lopulla Vaasassa kuorofestivaalit, joihin yliopistokuoro osallistuu. Jos haluatte kuulla hyvää musiikkia, kannattaa suunnata silloin sinne. Tapahtuman televisioinnista en tiedä, pitääkin kysyä Yleltä. Tähän reissuun saamme toki jotakin ryhmäalennusta, mutta siitä ei tiedä vielä mitään. Matkanjärjestelytoimikunnan suomenkielisinä jäseninä meillä lienee tehtävänä hankkia majoitus. Elina kysyi jo yhdeltä kaverilta… tosin vain itselleen.

Takaisin färsaarelaisiin lyhytelokuviin. Niiden innoittamana päätimme että jäämme tänne kesäksi töihin ja palaamme alkusyksystä Färsaarten kautta kulkevalla risteilylaiva Smyril Linella. Matka Islannin koillisnurkasta (jonne on täältä matkaa myös) Norjan Bergeniin on osapuilleen samanhintainen kuin lento mutta kestää viikon, joista kolme päivää vietämme Torshavnissa, Färsaarten pää- (ja ainoassa?) kaupungissa. Sen kokematta jättäminen olisi hulluutta. Meille saa siis tulla vieraisille myös kesäaikaan; aikavarauksia otetaan vastaan jo nyt.

Palatalis hellänä

2005-11-27T11:10:00.000Z

No nyt on taas liian paljon asiaa. Ehkä pitäisi sittenkin kirjoitella useammin. Harmillista kyllä, näppäimistö on nyt sellainen että joskus se toimii, useimmin ei. Ja se saattaa vaihtaa moodia kesken kaiken. Ehkä siellä on joku liitos huonosti – tarkistelen asiaa samalla kun fiksailen sitä CD-aseman lukupäätä.

No niin. Torstaisissa avoimissa harjoituksissa oli hauskaa. Pukeuduimme niin kuoroasustepukukoodin mukaisesti (musta puku ja punainen toppi) kuin pystyimme kun kerta oli pyydetty. Ajoin islantilaisen partanikin pois ja ainakin kaksi ihmistä kysyi ”Kuka tuo on?”. Sitten lauloimme konsertin. Túmin (kuoronjohtajan lempinimen) ilme ensimmäisen laulun jälkeen oli näkemisen arvoinen, emme nimittäin ihan olleet vielä vireessä. Illan päätteeksi poikkesimme maineekkaaksi käyneessä yliopistopubi Studentakjallarissa muiden kanssa. Kotoisa paikka, kuin iso olohuone. Ilokivi ei vedä vertoja ollenkaan. Näin hauskaa oli:

Rumsfield to Bush: Mr. President, we lost two Brazilians in Iraq today.
Bush: Oooh noo! (Cries.)
Rumsfield: ?
Bush: How much is a Brazilian?

Eilinen lauantai oli kyllä harvinaisen runsas päivä. Päätimme aamusta läksiä katsomaan josko juhlallisuuksiin löytyisi jotakin pukemista: illaksi oli tarkoitus mennä kavereiden kanssa katsomaan uusin Harry Potter, johon olimme liputkin jo ostaneet. Palautettuamme tulemisestamme saakka keräämämme maitotölkit kierrätyspisteeseen (täällä on sellainen!) suuntasimme kirpputorihalli Kolaportiðiin. Elina löysi todella halvan, ihan todella hienon ja tyylikkään tummansinisen… no, kertokoon itse.

Koitin minäkin kahta pukua (niitä joita viimeksi katselin), mutta kun en ole mikään ohut mies niin en ole. Istuva takki ei sovi hiihtohousujen kanssa. Punaisen ristin toiskäsimyymälästä löysin kuitenkin minäkin niin hienon asusteen että. Osat ovat ihan hienonhienosti eri mustat mutta eihän köyhällä ole varaa Armaniin. Paita uupuu ja kengät, kierros jatkuu se vielä. Tähän mennessä juhlavaateostoksiin (puku kelpaa kyllä kuoroasusteeksikin) on uponnut vähän kolmattatuhatta eli nelisenkymppiä.

Poikettuamme huoltoaseman pihassa viemässä tulemisestamme saakka keräämämme limupullot kierrätyspisteeseen (täällä on sellainen! vaikka niistä pitäisi voida saada panttiakin takaisin jostain, mutta kukaan ei tiedä mistä…) katsoimme siis mainitun elokuvan. Ääh. Pitää varmaan lukea kirjat. Söinpähän ainakin taconaksuja niin paljon että kitalaki (palatalis) on ihan turta vieläkin. No, jatkoimme iltaa Gíslillä glögien parissa. Ja lauloimme islantilaisia kansallislauluja. Juu, niitä on todellisesti vain yksi mutta kun sen ääniala on pientä terssiä vaille kaksi oktaavia niin se ei ole kovin helppo. Ja katsoimme nerokasta muunnelmaa Tähtien sodasta (tuosta meinasi jäädä näppäimistövian vuoksi h pois). Ja saimme lainaksi Linnunradan käsikirjan alkuperäisradiokuunnelmat! Kuusi CD-levyä joita nyt pitää vartioida kun silmäteräänsä on äkkiä kuunneltu. Ja saimme lupauksen saada ensi tiistaina lainaksi He-man -jaksoja, niitä alkuperäisiä! Ja Elinalle My Little Ponies -sarjaa. Voi elämä tätä nostalgiaunta.

Jaahas. Mutta tänään on tarkoitus mennä iltapäiväksi tuomiokirkkoon Ruotsi-seuran adventtijumalanpalvelukseen ja sitten Ruotsin suurlähettilään residenssiin kahville. Hallgrimurilla parhaillaan vieraileva piispa jää nyt näkemättä, mutta ehtii kai sitä. (Ei että siinä nyt olisi jotakin todella hienoa.)

Ehtii siis vielä pari tuntia herätä. Kirjoittaako tiistaina erääntyvää raporttia vai mennäkö takaisin nukkumaan Elinan viereen? Ei ole vaikeaa päättää…

Kotimaa kun eekse jäi

2005-11-24T14:13:00.000Z

Terve metsä, terve vuoret! Terve kaihon kotimaa! Terve vatsa, terveet korvat: terve Neito odottaa.

Täältä tullaan Suomi-eukko. Liput tilattiin jo pari päivää sitten, nyt alkaa jo lähtöjännitys. Vaikka onhan matkaan vielä pari viikkoa, jona alleenkirjoittaneen pitäisi tehdä kaks tenttiä ja kenttätutkimusraportti. Ykstoistapäivänä soi menokellot että kolisee.

Jouluaatonaatonaatonaattona ja sitä edeltävänä päivänä tulemme käymään Jyväskaupungissa. Ainakin silloin. Armoitettu amanuenssini Soili mua silloin vähän koettelee tilastoista ja kiinteistä aineista. Nähkääs kun sain sittenkin ne tentit siirrettyä pois täältä.

Geofysiikka on sittenkin hauskaa. Harjoitustenpitäjä Alexander tuossa hassuttelee ja saa minut huomaamattaan ymmärtämään mistä tässä asiassa oikeastaan on kyse. – Ryhmässä on paljon ja yhä enemmän saksalaisia. Ainakin kolme jenkiksi luulemaani on osoittautunut eurooppalaiseksi.

Tänään on meillä avoimet harjoitukset kuorossa. Sinne tulee toivottavasti paljon ihmisiä katsomaan mitäs me oikein puuhastellaan. Bändijätkät unohdin tosin kutsua. Näin joku yö unta että reippailin alushoususillani ympäri Jyväskylän–Helsingin yliopistoja ja jouduin ulosheitetyksi yliopistokuoron harjoituksia seuraamasta. (Siinä unessa minun piti mennä johonkin kielen kokeeseen, jota valvoi maineikas ja monesti painajaisissani esiintynyt Jaakamo. Terveisiä.)

No nyt ne toimii

2005-11-24T10:42:00.000Z

Elina on kyllä maailman viksuin vaimo. Se keksi laittaa olohuoneen pöydälle yöpöydän, koska jostakin syystä langaton verkko on siinä kohtaa voimakkain. Siinä sitten surffailimme koko illan ja kuuntelimme BBC:n radioita ja pelasimme rahaa ja katsoimme telkkaria. Ja kirjoitimme liudan tärkeitä sähköposteja niin että Elina jo kyllästyi. Eikä me oikein mitään saatu aikaan koko päivänä. Ei jaksettu edes siivota. Ehtiihän sitä.

Mutta nyt nämä näppäimet sitten toimivat…

Eilen tuli myöskin postia. Kauppaan olimme lähdössä palataksemme viideksi ja eteisessä olikin kirje. Kuoressa oli Suomen vaakuna. Olimme kuulleet huhua että suomalaiset vaihto-opiskelijat kutsuttaisiin suurlähetystöön itsenäisyyspäivän illalliselle, ja vaakunan nähdessään Elina hypähti arvatessaan että no nyt tuli kutsu ja minä muistaessani taas miten uljas on Suomen leijona. Kiireesti avasimme kirjeen ja luimme sen islanniksi läpi. Elinan ensivaikutelma oli hyvä: ”Höh, vain lounas.”

”Höh, vain lounas.” Jep, eihän sitä usein pääse suurlähetystöön syömään, olisi nyt edes kunnolla ruokaa sitten. Myöhemmin ymmärsimme, ettei kutsussa lukenutkaan ”háteið” ’lounas’ vaan ”hátíð” ’juhlavastaanotto’. Ha! Yksi ongelma vain: mitä laittaa päälle?

Niin, viideltä piti Jyväskylän yliopiston nettitelevisio Visiosta tulla mielenkiintoinen lähetys, mutta ymmärsin kaksi tuntia liian myöhään että elämme kaksi tuntia liian myöhässä Suomeen nähden. No, näkee sen arkistoistakin.

Yöelämä ja pihvibuffeé

2005-11-22T14:49:00.000Z

Yeah. Been there, done that.

Perjantaina läksimme siis kimpassa katselemaan kaupunkia. Isäntien aamuluentojen ja vieraiden aamu-uintien jälkeen kävimme lounaalla kaupungilla, mitä ei tapahdu meillä usein… Illalla läksimme taas uimaan ja tähtäisimme kymmeneksi Café Rosenbergiin, jossa olimme bändin kanssa keikalla. Brasilialaista hyvää jatsia soittelivat siellä, melkein yhtä hyvin me.

Tauon jälkeen päätimme jatkaa kierrosta. Ostoskadulta löytyi eräs kivannäköinen kuppila, jossa sielläkin oli elävää musiikkia. Joku trubaduuri siinä rääkyi. Ahtaassa pöydässä hetken istuttuamme havaitsimme astuneemme varsin seksuaalivähemmistöiseen baariin. Yläkerran diskoon emme yrittäneetkään…

Lauantaina kävimme Sinisessä laguunissa ensimmäistä kertaa päiväsaikaan. Se näytti paljon pienemmältä kuin pimeällä. Mutta sieltä sai hyviä hodareita ja törmäsi moneen suomalaiseen.

Sunnuntai-iltana kävimme syömässä Laugardalurin tykönä pihvibuffeessa. Ruokaa riitti ja se kelpasi – söin itseni ihan ähkyksi. Kai nyt jos yhdellä hinnalla saa. Viikonloppu tuli kyllä monin puolin halvaksi, kiitos siitä.

Juustosta saatiin rahat takaisin mutta pukua hakemaan ei ehditty. Viikonloppuna Kolaportiðista katselin paria (ja asioin sujuvasti islanniksi) mutta ne olivat liian pieniä. Tai minä liian iso.

Iskän kone, joka on samaa mallia kuin meidän mutta siinä on isompi näyttö, (langallinen) verkkokortti ja DVD-asema, osaa kuin osaakin käyttää langatonta verkkokorttiamme. Pelästyin jo että toimiminen olisi ollut kiinni korttipaikan vieressä olevista napsukoista, joita huomasimme vasta nyt kokeilla – että olisin tapellut asian kanssa kolme kuukautta yhden virtakytkimen vuoksi – mutta se ei onneksi ollut se vika. Kortti siis toimii ja alakerran naapurin avoin verkko on useimmiten päällä iltaisin, joten netissä työskentely helpottuu jatkossa. Ongelma on vain tietokoneen näppäimistössä: G, H, Ä, Esc, Backspace, Num Lock ja funktionäppäimet ovat aika hyödyllisiä; toiseksi viimeinen voisi korvata monta. Että saa nähdä kuinka paljon sitä jaksaa kirjoitella vammaisesti. No, kampuksella hengaamme jatkossakin – nytkin.

Eilen kyllä väsytti koko päivän, kun kävin ensimmäistä kertaa ulkona iltakuuden aikaan hakemassa elokuvaviihdykettä illalle. Tänään on parempi päivä.

Joulu on taas!

2005-11-19T21:17:00.001Z

Nyt se on sitten tässä. Netska toimii kotona!

Uitu on ja tutustuttu kaupungin yöelämäänkin. Kylille ollaan taas lähdössä, joten palaan asiaan myöhemmin. Siinä riittää kyllä muistelemista...

Tuliaisiksi saatiin tietysti hanhiterriiniä. Sehän se on sitä monesti rekalla yliajettua lintua...

Kaikesta muustakin itse asiassa myöhemmin, sillä koneen näppäimistöllä on ongelmia. Kivaa on ja hengissä ollaan.

Jossain kaupungissa on maailma näytteillä

2005-11-17T11:01:00.000Z

Mietin tuossa eräänä aamuna että kaikki sellaiset hienot maisemakuvat mitä mediassa ja kirjojen kuvituksessa tms. näkee ovat varmaankin Islannista, sillä täällä on usein aika komean näköistä. Kyseisenä aamuna pilvimuurista valo välähti niinkuin Michelangelon Luomisessa ja tänään aamuyhdeksältä tyylikkään tummansinistä taivasta valaisi täysikuu.

Edessä on taas pitkä hulinaviikonloppu: vieraita kotoa. Ja tietysti juuri tänään meillä on kuoron levytystä ja huomenna jokin suuri humanistinen seminaari ja ilmainen konsertti. Levyn kansikuvaa varten pitäisi lähteä katsomaan sattuisiko Punaisen ristin kirpputorilta löytymään hyvänkokoista tummaa pukua ja Elinalle punaista paitaa. Sellainen on nimittäin meidän kuorovaatetus. Puku olisi kyllä, mutta se on Jyväskylässä varastossa muuan ystävän vintillä jossakin niistä viidestä jätesäkillisestä vaatteita… Kyllä sitä kaksi voi ihmisellä olla. Vaikkei palaisikaan enää kirkon vahtimestariksi.

Niin ja pitäisi mennä eilen ostetun kuukauden vanhan juuston kanssa takaisin kauppaan. Kyllä joku roti pitää olla, ei pilaantuneita tuotteita voi saada myydä edes Bónuksessa. Onneksi Elina kerkisi maistaa ensin.

Maa on nyt pari viikkoa ollut ihan jäässä vaikka lunta ei sen myrskyn jälkeen ole tullut. Toissapäivänä satoi tosin rakeita. Ja liukasta on. Kerran kaaduin alamäessä, mutta ei tullut miestä auttamaan. Tietokonekin säilyi repussa ehjänä. (Tänään saan taas iskältä lainaksi tietokoneen. Toimiiko verkkokortti vai ei? Oi jännitys.) Ja tuuli on ollut aika rauhallinen viime aikoina kanssa. Siksipä täällä käytetään geotermistä lämpöä

eikä vieläkään tuulivoimaa.

Mårtenin päivää!

2005-11-14T15:19:00.000Z

Kuten armas mieheni jo kertoikin, hanhesta tuli kova kina. Hauskaa tässä on se, että tapaus sattui Mårtenin päivänä, jota ilmeisesti ainakin ruotsissa juhlistetaan jossain määrin. Sain nimittäin Jyväskylän pään yhdyshenkilöltäni, lehtori Boelta, mukavan Mårtenin päivän tervehdyksen sähköpostilla. Juhlinta liittyy tietysti satuhahmo Nils Holgerssoniin ja Mårten-hanheen, jonkä selässä tuo peukaloiseksi taiottu nenäkäs poika lentää seikkailusta toiseen. Ihana lastenohjelma, eikö?

Takaisin asiaan. Näin siis autoa alla jääneen hanhen ja sen jälkeen luin Mårten-viesti. Ironista, ajattelin. Ja illalla matkatessamme Gíslille kerroin Jaakolle näkemästäni hanhesta, mikä johti suurin piirtein seuraavaan vuoropuheluun:

– Etkä ottanut sitä ja tehnyt minulle ruokaa?!
– No en.
– Mikset?
– Haloo! Se makasi ojassa ja sen sisuskalut olivat pursuilleet ulos.
– Meinaatko, että jätit hyvän hanhipaistin haaskuulle?
– ??? Siis minähän en nouki auton alle jääneitä eläimiä ja tee niistä ruokaa!
– Miksi et? Kyllähän auton alle jääneitä hirviäkin syödään.
– (huokaus) No joo, mutta en minä sitä olisi osannut saatika halunnut kyniä sitä yms.
– Siltähän oli jo sisuskalutkin valmiiksi pihalla. Olisi ollut helppoa!
– Vai niin. Voitaisko jo lopettaa tämä keskustelu?
– Ei. Mitä sinulla on sitä vastaan, että luonnollisesti kuolleista eläimistä tehdään ruokaa? Luontaistaloutta!
– Oli kysymys minusta ja auton alle jääneestä pullahanhesta!
– Ei, vaan sinä et käytännössä kannata hyviä periaatteita! Siitä tässä on kysymys!

Ja sitten napsahti. Lähdin kävelemään ja päätin, että jos jonkun ruhon joskus löydän, sen kannan keittiön pöydälle ja pakotan mieheni laittamaan siitä ruokaa. Keskustelun lomassa kysyin monesti Jaakolta, onko hän todella sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ottaa se hanhi, ja hän vakuutti näin olevan. Vetosin siihen, ettei hän itsekään olisi sitä ottanut, mutta ei sekään auttanut. Pian asian ytimeksi vaihtui kuitenkin minun kummallinen tapani olla toteuttamatta asioita, joita kuitenkin pidän hyvinä ja oikeina.

No, aina ei voi ymmärtää toista. Sovussa kuitenkin ollaan jälleen, mutta hanhet taitavat olla epäsuosittu keskustelunaihe lähitulevaisuudessa. Joku päivä se hanhi voi kyllä hyvinkin maata siinä meidän keittiön pöydällä, mutta siihen kerään vielä hetken rohkeutta. Katsotaan sitten, millaista herkkua siitä syntyy… :)

Pitkästä aikaa rauhallinen mieli

2005-11-12T04:58:00.000Z

Tätä aloittaessani kello on kolme yöllä. Palasimme juuri synttäreiltä, ja ulkona ripottaa vettä. Oikein hyvä hetki kertoa viime päivien tapahtumista, sillä nyt tekstiin tulee hyväntuulinen sävy. Se ei tosin anna ihan totuudellista kuvaa, sillä viime päiviin on mahtunut myös väsymystä – aika paljonkin.

Viikko oli ja meni ja tuli. Stressaannuin ja stressaannuin opinnoista ja palautettavista töistä ja kotitaloudenhoidosta ja vaikka mistä. Sain kyllä aikaan ihmeellisen paljon sähköpostia, ehkä se auttoi jaksamaan.

Perjantai-illasta läksimme kuorotoverille katsomaan paikallista Idols-kilpailua. Matkalla meille tuli toraa siitä, voiko auton alle jääneestä hanhesta tehdä ruokaa vai ei, ja osoitimme molemmat mieltämme läksimällä eri suuntiin. Kun emme mökötyshetken päätteeksi löytäneetkään toisiamme, tuli minulle hätä: Elina ilman puhelinta ja kotiavaimia yksin pimeässä kaupungissa. Palasin kotiin, mutta järkytyksekseni Elina ei odottanutkaan ovella. Jätin takaoven avaimet oveen ja valot päälle, että nainen rassu luulisi minun olevan kotona ja menisi sisälle, jos sattuisi palaamaan sillä välin kun lähdin häntä etsimään. Puolivälissä matkaa sitten onneksi tapasimme. – Nyt vihdoinkin sain Elinan ymmärtämään sen Ultra Brankin keksimän viisauden:

Kun tyttö ei juo, hän on varmaankin raskaana
eikä parin kannata lähteä ulos vain yhdet avaimet mukanaan.

Sovittuamme jatkoimme illanviettoon, jota oli aluksi markkinoitu poikain iltana mutta josta ei sellaista tullut. Haluttu kanava ei näkynyt isäntämme Gíslin televisiolla, joten kera parin muun kuorotuttavan katselimme komediasarjoja Hale & Pace ja Family Man alakerran naisen nauhoittaessa laulukisaa. Siirtyessämme sitä seuraamaan joukkoon oli liittynyt jo aikas paljon väkeä kuorosta; eräs altto (ja kuoron sihteeri) nimittäin oli kisassa mukana. Syyskuussa nauhoitettulla toisella kierroksella, jota nyt siis katselimme, kävi niin, että tämä Telma joutui siihen viiden hengen ryhmään, jolta vielä haluttiin säestyksetön lauluesitys jotta heistä kaksi voitaisiin valita muiden finalistien joukkoon. Kovin vetoavasti ja liikuttavasti Telma lauloi I'm leaving on the Jetplane. Itku meinasi tulla. Esitysten jälkeen valittiin yksi sisään ja kaksi ulos, ja sitten eräs tuomareista aloitti vakavalla naamalla että ”Telma, lauloit että et koskaan enää palaa.” Hämmästys oli tytön kasvoilla suuri kun lähtemään joutuikin se toinen.

Se oli kyllä liikuttava hetki. Mutta ei hänestä kyllä voittajaksi ole, siihen hän on aivan liian lyhyt. Moni muukin asia hänessä tuo mieleen T. Mäkisen.

No niin, nyt ollaan siis jo lauantaissa. Lehdessä oli ollut tarjous että Hagkaupista – paikallisesta Sokoksesta, joka lausutaan haagköip – saa perunoita kruunun kilo. Puolitoista senttiä kilo! Mikä hinta se tuollainen on? Ajatus oli siis lähteä aamusta ostoskeskus Kringlaniin, mutta aamu venähtikin yli puolenpäivän. Olin jo peruuttaa koko lähtemiseni, mutta ajattelin että juuri väsyneenä ja huonotuulisena aamuna on tärkeää päästä käyntiin ja tehdä jotain oikein tehokkaasti, ja olin oikeassa. Ostarilla näimme yläasteikäisten tyttöjen – ja yhden pojan, joka oli varsin aistillisen oloinen – pitämän muotinäytöksen ja ostimme pehmikset, ensimmäiset laatuaan täällä. Mutta kaupassa ei ollut niitä perunoita. Tietystikään. Matkaamme tarttui silti keittolammasta ja nammia (se on sama suomeksi) ja perustarpeita, paitsi että lasagnelevyjä ei tahtonut olla missään. Kotiin päästyämme kello oli tosin niin paljon, että lasagnesta tulikin vähemmän aikaa vievä spaghetti tonnikalagnese.

Illaksi meillä oli näet jo muita menoja. Olimme Hörðurin mainostuksesta ja suosiollisella avustuksella hankkineet liput blueslegenda David Honeyboy Edwardsin keikalle. Tavattuamme Nasa-klubilla Inkin ja Hjördiksen (nimet jotka itse annoimme tutorille ja poikaystävälleen heidän tietämättään; jälkimmäisen keksimme Matin kanssa, ja päätin myöhemmin että se tarkoittaa kaikkia sellaisia olotiloja joita esiintyy vain aamuisin) odotimme puoli tuntia sisään ja tunnin keikan alkamista ja toisen tunnin varsinaisen artistin esillepääsyä, kuten keikoilla on tapana. Klubilla ei vain ollut tuolia kun kymmenen puolikasta pöydällistä, joten homma meni ihan seisomiseksi. Pitkän kävelyretken jälkeen se ei ehkä ollut nautinnollisinta. Lämmiteltyämme paikallisen amerikkalaisen Michael Pollockin hyvin alkuperäis-bluestisessa seurassa lavalle saapui vanha musta mies, jolle kaikki hurrasivat ja joka soitti kitaraansa ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa vasta aloittanut. Yhdessä biisissä pysyin jopa rytmissä! No, ainakin hän on ansainnut legendan nimen. Jos keikan jälkeen olisi myyty hunajapojan älppäreitä, olisin aloittanut suunnitellun keräilyharrastukseni oitis. Mutta siellä oli vain CD-levyjä ja kirjoja tyypistä. Boring. Kyllä sellaisesta keikasta kannatti maksaa viisikymppiä. ?.

Keikan jälkeen jatkoimme siis klubin naapuriin, Kristjánin tykö. Olisittepa nähneet sen asunnon! Iso ja tyylikäs kattohuoneisto ihan keskustassa; poreallas, mahonkihuonekalut ja uusinta viihde-elektroniikkaa. Gíslin, joka on pikkufirman atk-henkilö ja asuu yksin kolmiossa, asunto oli samanlainen mutta ei niin törkeän hieno. Pippalotkin olivat oikein mukavat, monta naamaa kuorosta tuli taas paremmin tutuksi. Ruotsalaisen Magnusin amerikkalainen tyttöystävä Maria (joka laulaa pelastusarmeijan kuorossa vaikka ei pidä Jeesus-lauluista) on myös geofysiikan johdantokurssilla ja sai aikaan mielenkiintoista poliittista keskustelua. Onneksi harvat amerikkalaiset ovat sellaisia kuin tv-sarjoista tai uutisista saa kuvan. Kristján itse, jonka ovikelloa katsellessamme mietimme että asuuko hän isänsä vai poikansa kanssa – islantilaisen sukunimihän tehdään isän nimestä, ja ilmeisestikin Kristján on isoisänsä etunimikaima –, osoittautui paljon rennommaksi kaveriksi kuin mitä olin ymmärtänyt. No, niin on tapana käydä. Tunnelman kohotessa ja väen vähetessä keskustelun kieleksi kuin itsestään vaihtui englanti (ehkä siksikin että siinä vaiheessa puolet olivat ulkomaalaisia), vaikka hetkeä aiemmin pääsimme jo harjoittelemaan paikalliskieltä varsin hyvin kokemuksin. Pitäisi vain enemmän rohjeta sanoa islanniksi niitä asioita joita osaa. On niitä muutamia.

On varsin sopivaa, että täällä viikko alkaa sunnuntaista. Hengellisessä mielessä se on perusteltua sikäli, että jumalanpalveluksessa saarnattu Sana on nimenomaan alkavaa viikkoa varten – silloin sitä pureskellaan ja harjoitellaan käytännössä. Lisäksi jos edellisinä päivinä on ollut paljon menossa, kuten meillä on nyt tavannut käydä, on hyvä lopettaa viikko siihen ja aloittaa seuraava rauhallisesti. Ero on pieni, mutta jos lauantain jälkeen on vielä yksi päivä viikkoa jäljellä, se helposti menee edeltävien päivien olotilassa, mikä se sitten onkaan ollut – mutta pyhäpäivä on ihan eri tarkoistusta varten: hiljentymistä ja puhutelluksi tulemista. Ehtii sitä muinakin päivinä käydä kaupassa ja opiskella ja siivota kotoa – vaikka niiltä emme ainakaan me emmekä ainakaan huomenna voi välttyä, ne eivät ole se pääasia. Voi kun sitä enemmän oppisi käyttämään Herran päiviä hyödyksensä.

Jotenkin nyt on paljon rauhallisempi olo kuin aiemmin viikolla, vaikka viikonlopun on ollut aika meno päällä. Tajusin ehkä että saan olla tyytyväinen monien muiden asioiden lisäksi myös omiin suorituksiini, joita en ehkä aina osaa kovin arvostaa. Nyt on myös nähnyt paljon uutta, jota saa jäädä miettimään. Asiat löytävät oman tärkeysjärjestyksensä – nyt on paljon ollut mielessä lupaus: ”Etsikää ensin taivasten valtakuntaa, niin kaikki muu teille annetaan.” Se on hyvä lähtökohta uuteen viikkoon.

Tuleva viiden tunnin yöuni ei ehkä ole. Mutta se on sivuseikka.

Jännetuppitulehdus

2005-11-09T11:17:00.000Z

Ymmärrätte varmaan, ettei tästä otsikosta (johtuen) paljon kirjoitella, varsinkin kun loppuesseiden kirjoittaminen on juuri alkamassa!

Betoni ja asfaltti

2005-11-07T15:31:00.000Z

Geofysiikan professori ja luonnontieteellisen tiedekunnan johtaja Magnús Tumi Guðmundsson vastasi maanantaina 7. 11. 2005 kello 13:55 Reykjavíkin aikaa:

The lack of concrete or asfalt on the road has nothing to do with earthquakes. The system of roads in relatively new and the task of putting asfalt on the roads is just not completed.

”Sillä että teiltä puuttuu betoni ja asfaltti ei ole mitään tekemistä maanjäristysten kanssa. Tieverkosto on suhteellisen uusi ja teiden asfaltointi on vain vielä kesken.”

Jep. On huomattu kyllä, että se on kesken…

Pieniä suruja ja iloja

2005-11-07T12:57:00.000Z

Viikon ensimmäisen luennon jälkeen on minulla seuraavanlaisia suruja.

Materiaalin demoja en ehtinyt ihan loppuun asti. Tänään palautan.
Paraikaa käyttämäni tietokoneen Windows ei suostu vaihtamaan suomalaista näppäimistöasettelua päälle. Ääkkösten kanssa täytyy kikkailla.
Geofysiikan kenttätutkimusraportti täytyy palauttaa puolentoista viikon kuluessa. Aloittaa pitäisi kohta.
Väsyttää ja on harmaata. Lumetkin ovat jo sulaneet, vain jäisiä lätäköitä on jäljellä jalankulkua estämässä. Lampi – joka itseasiassa on kolme – sentään on vielä jäässä. Silti jäi oikaisematta sen ylitse.

Mutta elämässä on aina pieniä mukavia asioita, tällä hetkellä tällaisia:

Käyttöjärjestelmän uudelleenkäynnistys auttoi näppäimistöongelmaan.
Geofysiikan raporttia ei tarvitse kirjoittaa yksin. Parinkin sain jo, ehkä: amerikkalaisen tytsyn tutkimusryhmästäni.
Dataluokassa on tytsy jonka aivastukset kuulostavat niin hauskoilta että on vaikea olla nauramatta. Tulee ihan Purma mieleen.
Täällä on muitakin tutunnäköisiä ihmisiä. Kuorossa on edustettuna Jyrki Mat. ja Tommi Ylim.; oopperassa tuli vastaan Lasse Nik. ja joku muukin. Elina saa jatkaa luetteloa.
Muistin tänään ottaa eväät mukaan.
Pääsin ylioppilaskunnan varaedustajaksi. Käytännössä tuo etuliite on tarpeeton.
Sain sähköpostia:
”Olemme anteliaita ja palautamme teille kirjan hinnan ja maksamamme postimaksut kirjan saapuessa meille, vaikka tämä selkkaus ei ollut meidän vikamme. Olemme pahoillemme teille aiheutuneista muista kuluista, mutta se ei todellakaan ollut meidän vikamme. … Ottaen huomioon kirjan hinnan ja lähetyksestä aiheutuneet kulut ja hankaluudet, sikäli kun ette vielä ole lähettänyt kirjaa, voitte pitää sen ja me palautamme silti maksunne kirjaamalla ne liikekuluiksi.”
Voisi tuon paremminkin suomeksi sanoa. Mutta nyt saan pitää kirjan ja rahat. Mikäs sen kivempaa.

Viime aikoina on juhlittu myös kahden muun ystävän, syntymäpäiväkaiman ja bestmanin vuosijuhlia. Onnittelut heille. Ja rumalle psykolle Saksaan.

Viikonloppu oli ja meni. Torstaina ei tehty mittään, perjantaina vähän koulua, lauantaina ei mittään, sunnuntaina ei mittään paitsi käytiin uimassa ja bongattiin Neukkulan – neuvostoajat mieleen tuovan uimahallin – seinältä nuorisotaidefestivaalimainos. Illalla marssimme vielä kuulemaan musiikkikoulujen klassisen musiikin konsertaatioita. Aika epeleitä soittajia olivat. Festarit jatkuu tiistaina ja keskiviikkona tanssiesityksillä, joita pitänee mennä katsomaan. Torstaina on jotakin elokuvaa ja lauantaina bändejä. Jee-jee.

Kahdenkymmenen kolmenkympin kriisi

2005-11-03T21:44:00.000Z

Nyt on tanssittu, juhlittu, juotu
sen pitemmän kaavan mukaan,
ja kaikki mitä on pöytään tuotu
nautittiin, eikä sammunut kukaan.

Mikko Alatalo on oikeastaan aika hyvä mies. Laulaa sellaista kivaa iskelmää ja vie eduskuntaan maalaishenkeä.

Eiliset juhlat sujuivat hienosti. Elinan keikkapaikalla tavannut suomalainen opiskelijakollega luuli minua ammattimuusikoksi, ja tästä kuultuani ajattelin hetken vaihtaa alaa. Se oli minun kahdenkymmenen kolmenkympin kriisini. Syntymäpäiviä on vain kerran vuodessa, joten jatkoin juhlia valvomalla melkein koko yön elokuvablogia kirjoitellen. Kaksi tuntia ennen kuin olisi pitänyt herätä kahdeksan tunnille päätin että vietän tämän päivän kotona. Sen tein, kivaa oli.

Tänään vuorostaan oli synttärit eräällä ystävällä (onnea!) ja – kuten harjoituksissa kävi ilmi – kuoron puheenjohtajalla. Taukomuonana oli kovasti erilaisia kakkuja, mikä kompensoi sitä ettemme olleet tietoisia että torstain reenit on pysyvästi siirretty kolme varttia myöhemmäksi…

Lueskentelimme päivänä eräänä kuoronjohtaja Hákon Leifssonin esittelyä. Se kyllä antaa näkemystä miehen työhön. Itsensä Abraham Kaptanin ohjauksessa Seattlessa väitellyt, useita vaikuttavia produktioita johtanut ja ties kuinka montaa orkesteria parhaillaankin johtava nelivitonen kanttori haltsaa kyllä hommansa, sanoisin.

Vaikka ei siellä helpolla pääse: tiistaina aloitettiin Faurén Requiem (’kuolinmessu’, se vuoden 1893 versio) kahdeksassa äänessä oikeassa tempossa suoraan alusta. Että sillein. Hieno veisu se on, sen esitämme muiden lauluin joukossa puolikkaan sinfoniaorkesterin kanssa keväällä.

Minä tykkään tästä paikasta. Jo neljäntenä yliopistovuotenani opin, että paljon enemmän saa aikaan jos menee kirjastoon tekemään läksyjä. Ja että kieltäkin voi ymmärtää jos sitä opiskelee.

Juuri kun naiset on kauneimmillaan,
sinä siinä oot yllättäin.
Se meidän rakkaus parhaimmillaan
loppuun kirjoittamatta jäi.

Siksi nimittäin, että se jatkuu vielä.

Hero of the Day

2005-11-02T12:02:00.000Z

:,: Ja visst ska han leva :,: uti hundrade år!

Pikkuveli täytti eilen yhdeksän vuotta. Paljon onnea Petterille! Juhlitaan sitten yhdessä uudestaan jouluna tai viimestään ensi marraskuussa. Piditkö isot juhlat? Mitä sait lahjaksi? Meidän paketin saat vähän myöhemmin.

Miten nyt voi olla jo marraskuu? Ja miten nyt voi olla jo 2005? Niin se on, että vuodet menee, mutta ikää tulee, kuten eräässä onnittelusähköpostissakin viisaasti sanottiin. (Terveisiä kesätyöpaikalle!)

Omaa syntymäpäivääni, jona tulee täyteen yhdeksäs alkuluku, vietän stressaamalla materiaalifysiikan laskuharjoituksista, jännittämällä edustajistovaalien tuloksia ja illalla soittamalla stressin puhki Café Rosenbergissä. Perjantaina mennään oopperaan.

Aamulla ei tullut kakkua, koska Elina on huono heräämään aamulla neljäkymmentä yli yhdeksän tunnille.

Maastonlukutaidottomuudesta

2005-10-31T11:50:00.000Z

Alienismi (ks. määritelmä) sai kyytiä, kun Oriveden asemanseudun ja Helsingin Malmin kirjeenvaihtajamme poikkesivat viikonlopuksi. Siniset laguunit ja kultaiset ympyrät ajeltiin läpi

Dodgella.
– Dodgella.
– Dodgella.

Ironista kyllä, talvi saapui juuri torstai-yönä. Mainitsinkin torstaina alkaneesta lumimyrskystä, mutta en siitä että se oli ennennäkemättömän kova ja ennennäkemättömän pitkä: lauantain vastaisena yönä se vasta loppui. Perjantai-iltana ei paljon tehty kaupunkikierroksia, hyvä kun kaupassa pääsivät käymään. (Ehkä kirjoitan päivän toteutuneen aikataulun joskus.)

Syömässäkin käytiin; se oli meille ainutlaatuista. Italialaisen ravintolan fiskur dagsins oli ilmeisesti tyypillinen päivän kala, jonka nimeä en edes muista. Ja toisen päivän iltana koettu pihviravintola Herefordin lammas oli aika muheva. Onneksi en ole enää pseudovegetaristi.

Sikäli kun tänä päivänä ei enää tule kuluja, lokakuusta selvittiin seitsemänkymppiä miinuksella – kun lasketaan sanakirjat mukaan. Kiitokset vielä lahjuksista.

Itsestäni huomasin, että vaikka kartalla pysyykin, täytyy myös pysyä maastossa. Risteykset tulevat aikasen äkkiä vastaan. (Varsinkin jos leikkii videokameralla.)

Juomakilpailut

2005-10-28T11:03:00.000Z

Olipa kerran video, joka kuvattiin ja taltioitiin Internetiin eräänä lokakuun 19. päivänä. Viikkoa myöhemmin sen laittoi levitykseen mies, josta oli tuleva maan suurin suhteellisuusteoreetikko koska hänellä oli valta muuttaa menneitä kirjoituksia.

Sekuntipeliä

2005-10-28T10:41:00.000Z

Tämän päivän alustava ohjelma.

klo 6.50: aamuheräys
klo 7.00: kellon soitto
klo 7.10: aamiainen
klo 7.30: hiustenleikkuu
klo 7.40: parranajo
klo 7.50: suihku
klo 8.00: aamupesu
klo 8.05: lähtö
klo 8.30: luento
klo 8.40: asiainhoitoa (sähköposti, matkapäiväkirja, talous)
klo 11.05: luento
klo 12.15: asiainhoitoa
klo 12.45: kotiin
klo 13.00: vaatekaapin kokousta
klo 15.00: lounallinen
klo 17.15: vastaanotto hotellilla
klo 17.20: alustava kaupunkikierros
klo 20.20: yhteinen illallinen kotona
klo 20.35: juhlasaatto hotellille
klo 21.55: paluu kotiin
klo 22.10: vaatekaapin kokousta
klo 23.25: iltapala
klo 23.55: iltapesu

Sekuntipeliä on myöskin suihkussa käynti. Islannissa on nimittäin pitkälti käytössä kaksiventtiilinen hanajärjestelmä, jolla sopivan lämpötilan aikaansaaminen vaatii harjoittelua. Etenkin meillä hanoja saa kääntää kulmasekunti (1°/3600) kerrallaan.

Sekuntipeliä – being second, ’toisena olemista’ – on myöskin ulkomailla eläminen, olen huomannut. Olen jo tottunut siihen että ihmiset ympärilläni puhuvat jotakin mitä en ymmärrä. Tai siis en ole, koska se häiritsee etten ymmärrä, mutta se on se perusmoodi. Ajatella toisella kielellä ja kuulla toista.

Meillä on Elinan kanssa useampi kieli joita käytämme keskenämme ja ainakin minä myös yksinäni, mutta muussa seurassa se on työläämpää. Ehkä siksi, ettei ole mitään varatietä ilmaista mitä haluaa sanoa.

Kuka se olikaan joka lauloi:

Uh-oh. I'm an alien, I'm a legal alien.
I'm a Finnishman in Iceland.

Nyt on sitten kiipeilty

2005-10-25T13:10:00.000Z

Ha! Käytiinpäs vuorella. Kyseessä oli juuri se retki jonne pyysin saada ottaa ystäväni mukaan. Matti nimittäin koko vierailunsa ajan ihmetteli miten emme ole halunneet kiivetä sille vuorelle joka Reykjavíkinlahden toissa puolen näkyy. (Kerroinko jo tämän?) Professorin vastaus kuului, että ei käy. Sitäpaitsi Karhut ovat jo suomettuneet, kuten ei tule sanoa.

Aamuhämärissä läksimme minibussilla tuohon pääkaupunkiseudun ulkopuolelle parisataa metriä korkean kukkulan juurelle, jota sitten kahdessa ryhmässä läksimme kiipeämään. Yli vain. Kuusi kertaa matkalla pysähdyimme ja mittasimme sijaintimme Trimble Pathfinder DGPS-laitteella ja sillä paikalla vaikuttavan painovoiman LaCoste Romberg painovoimamittarilla. Tulokset, joissa oli jo otettu huomioon ainakin vuorovesien liike, pyörivät siinä 7400 milligalvinin molemmin puolin. Tutustuin alustavasti kurssilaisiinkin, mikä on poikkeuksellista. Mukavia hemmoja, vaikka suurin osa (kuten suurin osa kaikista vaihto-opiskelijoista täällä) on saksalaisia.

Matkapäiväkirjaa tarkemmin seuranneet ja paikan päällä käyneet varmaan odottavat uutisia oppikirjarintamalta. No, sellaisia on muutamanlaisia. Hyviä ovat ne, että nyt on kaikkien kurssien kirjat ja islannin sanakirjakin, sellainen parempi. Huonoja – tai no, sanotaan: mainitsemisen arvoisia – ovat ne, että odotettu kirja oli kyllä vaihteeksi oikea (toisin kuin se edellinen netistä tilaamani) mutta 50 vuotta liian vanha. Missään vaiheessa tilausta ei tullut ilmi kuin painoksen numero, mutta sitä en osannut tarkastaa, kun kansi kuitenkin oli oikea. Vaikka ei sitten ollutkaan. Sitten läksin paikalliseen kirjakauppaan ja maksoin itseni kipeäksi. Mutta sekään ei ole niin ikävää kuin että olisin voinut tehdä niin jo kuukausi sitten. Nyt olen käyttänyt yhden kurssin kirjoihin yhteensä 150 euroa. Voi hemmetti tätä maata, ja voi hemmetti kun netistä tilaaminen on hankalaa. Jouduin vielä tästä jälkimmäisestä tilauksesta maksamaan postimaksuja että sain sen ulos postista.

Mutta tänään oli kaunis päivä. Hyvä päivä kiipeillä ylös niin vuoria kuin sijoitusta kulutusmittarissa.

14:08

2005-10-24T17:31:00.000Z

Niin, tänään olisi pitänyt tai saanut lopettaa työpäivän klo 14:08 hyvän asian puolesta, mutta koska viime viikko meni Karhujen kanssa lomaillessa, odotti tänään analyysin kirjoittaminen Mikael Niemen upeasta kirjasta Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (2000). Sain sen valmiiksi klo 17:18.

Nälkälakko

2005-10-24T16:33:00.000Z

Hip heijaa. Uusi viikko ja uudet kujeet.

Tänään vietetään naisten päivää. Koko maan naiset lähtivät töistä kello 14.08, jotta työpäivästä tuli suhteessa yhtä paljon lyhyempi kuin mitä keskimääräinen sukupuoltenvälinen palkkaero on. Ylioppilaskuntakin piti asiaa esillä ympäri kampusta. Jakoivat pullaa ja haastoivat pohtimaan asiaa.

Viimeisellä luennolla oli tuskaa olla kun jaetun pullan tuoksu levisi ympäri rakennusta. Unohdin nimittäin aamulla eväät kotiin. Kauppaankaan ei kannata lähteä, sillä sekin lienee kiinni – puolet työntekijöistä kun on alaikäisiä tytsyjä.

Statistisen fysiikan professori (espanjalainen ei-alaikäinen tytsy joka ei osaa paikallista kieltä) ei tiennyt mitään päivän aiheesta. Kerroimme hänelle marsseista ja kokoontumisista mutta hän olisi vain halunnut juhlia.

Marssikaa te, minä pidän nälkälakkoa. Sain tosin Elinalta puolikkaan leivän.

Paluu arkeen

2005-10-21T18:27:00.000Z

Huimien luontokokemusten jälkeen yritämme palata arkeen, vaikka alkaakin viikonloppu. Iltapuhteina olisi vihdoin ja viimein saamamme vaatekaapin kokoaminen. Matkasta vieläkin innoissani laitoin blogiin yhden mainion otoksen. Aiemmin en tiennytkään, että tänne voi liittää kuviakin. Käykää myös katsomassa hehkeä kuvani profiilissani. Se on otettu Sinisessä Laguunissa.

Eilen matkalta palattuamme juhliminen vain jatkui, sillä minut ruotsin opiskelijana oli kutsuttu Svenska Föreningen på Island -järjestön 50-vuotisjuhliin. Olin myös luvannut auttaa tarjoilussa. Avecina minulla oli tietysti Jaakko, jonka kanssa herkuttelimme ja rupattelimme cocktail-kutsuille tyypillisellä tavalla ventovieraiden keskellä. Parituntisen tilaisuuden jälkeen meidät kutsuttiin myös Pohjola-talon alakerrassa olevaan näyttelytilaan, jossa juhlittiin näyttelyn avajaisia. Siellä emme viihtyneet kuin hetken, sillä ”taide” ei ollut meidän makuumme. Meidän makuumme ei myöskään ollut siellä tarjoiltu alkoholiton siiderijuoma, joka maistui aivan siltä kuin se olisi ollut valmistettu mädistä omenista.

Paljon kokemuksia yhdelle viikolle!

Strókkur purkautui

2005-10-21T17:58:00.000Z

Vielä kolme sanaa

2005-10-20T23:16:00.000Z

Kolme sanaa sain luvan kirjoittaa vielä ennenkuin käymme muutamaksi tunniksi nukkumaan. Sitten ajetaan Karhut lentoasemalle. Herätys on puoli viideltä.

Löysin tietokoneen uumenista vanhoja matkapäiväkirjamerkintöjä jotka eivät koskaan ehtineet blogiin asti. Syyskuun ensimmäisiltä päiviltä löytyvät ne, arkistosivun ihan lopusta.

Matti tuossa mietiskelee että kylläpä maailmassa on erilaisia paikkoja. Ihan kuin erilaisia ulottuvuuksia, joista aina lukee tieteiskirjoissa, mutta näin pienellä planeetalla. Se on hyvin sanottu. Tämä on kyllä ihan eri maailma kuin mihin on tottunut. Viime päivien matkailu sen on osoittanut. Kiitoksia, Karhut, että veitte meidät retkelle – näimmepä uuden puolen Islannista.

Sininen Laguuni

2005-10-20T22:07:00.000Z

Henkeäsalpaava patikointimme Þingvellirin kansallispuistossa sai vieläkin henkeäsalpaavamman jatkon, kun lähdimme illan hämärtyessä ajamaan kartan mukaan suorinta reittiä kohti kuuluisaa Sinistä Laguunia. Tästä johdannosta voi jo päätellä, että matka ei sujunut kommelluksitta. Mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut. Karttamme tosin oli todella huono ja tienviitat reitillämme vielä huonommat. Oikean reitin löysimme kuitenkin hapuillen, mutta tie ei ollut aivan sitä mitä odotimme. Yhden henkilöauton levyistä kuoppaista soratietä huristelimme sitten kiertäen loputtomiin jatkuvia vuoria. Me takapenkin naiset jo ajattelimme, ettei tie johda lainkaan takaisin sivistyksen pariin. Aikaa kului niin paljon, että lopuksi piti vähän kiirehtiä, jotta meille jäisi riittävästi aikaa lekotella laguunissa. Pysyimme kuitenkin hyvin tiellä, kiitos siitä kuskillemme Jaakolle.

Kauan odottamamme Sininen Laguuni ei jättänyt kylmäksi. Tarkoitan kirjaimellisesti. Valtava allas oli höyrysi niin, että paikan näki kilometrien päästä. Vesi oli paikoin meidän naisten herkälle iholle liiankin kuumaa, joten välilä oli pakko nousta altaan reunalle vilvoittelemaan. Ihmettelin, miksi laguunin vesi oli vaalean sinistä tai paremminkin melkein valkoista. Näkyvyys vedessä oli noin 20 cm. Myöhemmin meille selvisi, että veteen oli sekoitettu valkoista savea ja erinäisiä mineraaleja. Terveysvaikutteisen uinnin jälkeen olisimme uusia ihmisiä. Tuota ihmesavea oli tarjolla myös altaan reunalla olevissa puulaatikoissa, joista turistit kahmivat sitä käyttääkseen sitä kasvojensa puhdistamiseen ja hoitamiseen. Me seurasimme esimerkkiä ja naamioiduimme valkoisella savella. Joidenkin kasvot alkoivat ikävästi kirvellä, toiset tunsivat mönjän terapeuttisen vaikutuksen välittömästi. Uinnin jälkeen iho tuntui pehmeältä, mutta hiukset tahmeilta ja takkuisilta, kuten meriveden jäljiltä yleensäkin. Laguunin vesi tulee merestä ja kuumista lähteistä.

Tunnelma oli laguunilla ilta-aikaan lähes aavemainen. Alue oli valaistu todella huonosti, ja vedestä nousi sakeaa höyryä. Liikkumista vaikeutti myös pohjan epätasaisuus ja aiemmin mainitsemani paikoittain liian kuumaksi noussut veden lämpötila. Erityisiä aktiviteetteja laguunilla ei ollut, vain hierova vesiputous, höyryhuone ja oikea sauna (!). Kokonaisuudessa kokemus oli rentouttava ja ainutlaatuinen. Missään muualla ei varmasti pääse kokemaan mitään vastaavaa. Tavalliset ulkoaltaat ja ”hot potit” ovat toki rentouttavia ja erikoisia käyttämiini Suomen uimahalleihin verrattuna, mutta Siniseen Laguuniin ei niitäkään voi verrata. Koimme yhen päivän aikana niin paljon, että siitä riittää muistelemista aina keinutuoliin asti.

Autolla ympäri saarta

2005-10-19T23:52:00.000Z

Voi! Kuukauden ihanin päivä on tätä kirjoittaessani juuri päättymäisillään. Tänään nimittäin pyörimme vuokra-autolla ympäri saarta ja patikoimme kansallispuistossa ja lojuimme Sinisessä laguunissa.

Eilen meinasi tulla vähän onkelmaa vuokraamisen kanssa tosin. Läksimme halvaksi havaitsevaamme Budget Car Rental-autoliikkeeseen ja olimme jo saada varattua täksi ja huomiseksi päiväksi pikku auton, mutta koko homma kaatui siihen että meillä ei ole Visa-korttia.

Kuoron keskusteluareenallakaan esittämääni kysymykseen mahdollisuudesta lainata jonkun autoa ei koskaan tullut vastausta.

Mainitsin ”vahingossa” bändireeneissä asiasta Hörðurille, joka kertoi että juu juuri siksi hän aikoinaan hankki luottokortin. Rohkeasti tartuin hetkeen ja sain kuin sainkin hänet takaamaan autovuokramme. Tänä aamuna tapasimme vuokraamolla ja saimme auton. Halvimpaan ryhmään kuuluvat Toyota Yarikset olivat jo menossa joten saimmekin Corollan, vaikka se olisikin ollut kalliimpi.

Sillä sitten on kiva ajaa. Kyllä ne japsut on aika poikia.

Kurvasimme ensin paikallisiin Kauniaisiin, Kopavorðuriin. Siellä oli ilmainen luonnontieteellinen museo, jossa mainoskuvan perusteella piti olla dinosauruksen fossiili. No, näyttely oli kirjaston alakerrassa ja siellä oli yhden tappajavalaan luuranko ja kaikenlaisia kivoja kiviä ja mereneläviä ja lintuja ja hylkeitäkin. Ihan nastaa niin kauan kuin sitä kesti.

Seuraava määränpäämme oli Þingvellirin kansallispuisto. Siellä oli kyllä maisemia! Niin hienoja etten osaa tässä kyllin tehokkaasti kuvahilla. Rotkon pohjaa pitkin kävelimme ja loikimme kosken äärellä ja vuorilla ja näimme varsin pienen kirkon. Ja sen paikan, jossa Islannin valtio- ja oikeuslaitos Alþing perustettiin vuonna 930 kuusikymmentä vuotta saaren asuttamisen alkamisen jälkeen. Hienoa. Mutta oi niitä maisemia!

Islannin kansallismaisema on varsin kivinen. Sellaista aroa. Vähän ruohoa ja heinää siellä täällä mutta ei kaikkialla, ja ei ainoatakaan puuta eikä pensasta. Kaikki puusto on täällä kuulemma istutettua, ja sen kyllä huomaa: yli 30 vuotta vanhempaa metsää täällä ei ole missään, koska turismista tuli elinkeino vasta tuolloin. Matti käytti yhden ajotauon heittelemällä nyrkinkokoista kiveä kallioon agaatin löytämisen toivossa. Ei löytynyt agaattia, joita oli kyllä esillä museossa. Ne näyttävät ihan tavallisilta – siniväritteisiltä – kiviltä, mutta sisältä ovat jännittävän näköisiä. Käykää kivimuseoissa, ne on kivoja.

Niin ja kansallismaisemaan kuuluvat myös vuoret, joita saimme ihailla oikeastaan koko päivän mittaisen retken. Korkeita ja usvahuippuisia ja erosioituneita ja osin kiipeiltävänkin näköisiä. Mykistäviä. Ja niitä on paljon. Ei ne nyt korkeita ole, mutta on siinä puolessa kilometrissäkin kapuamista; tähän asti joka päivä on Matti muistanut ihmetellä miten olemme voineet olla täällä jo puolitoista kuukautta emmekä vieläkään ole halunneet valloittaa noita Reykjavíkinlahden toisella puolen kohoavia vuoria. Kyllä meillä haaveissa on ollut.

Ohhoh, nyt kaikki menivät jo nukkumaan. Menenpä minäkin. Se on hyvä, koska nyt meillä kolmella on syytä laittaa Elina kirjoittamaan Sinisestä laguunista. Se oli kyllä jotakin sellaista mitä jokaisen pitää joskus kokea. Meitäkin voi samalla tulla katsomaan. (Kevään vieraskalenteri on vielä ihan tyhjä!)

Minä haluan auton. Etenkään tällaisen kokemuksen jälkeen on mahdotonta tyytyä asumaan postinumeroalueella 101 ja sanoa sitten nähneensä Islannin.

Mysa on nautinto

2005-10-19T21:56:00.000Z

Karhuperheen ihanalla tietokoneella saimme osan keräämästämme videomateriaalista levitykseen. On selvityksessä, onnistuuko se omallamme. Se vaatisi vähän räpeltämistä ja ohjelmistoja.

Otsikko puhukoon puolestaan.

Huumorintajunkoettelemispäivä

2005-10-17T23:37:00.000Z

Joo-o.

Lähdimme siis Karhuin kanssa Perlaniin. Katselimme maisemia ja odottelimme puolitoista tuntia geysirsimulaattorin ”säännöllistä” purkausta. Sitten löysimme plakaatin josta ymmärsimme että se on talviunilla. Löysimme kuitenkin toisenkin plakaatin josta ymmärsimme että se on talviunilla vain iltapäivään asti. Maisemakeskuksen ystävätön henkilökunta ei tiennyt asiasta mitään. Hienosti käytetty aamupäivä, täytyy sanoa. No, elämys sekin.

Luennolla meitä oli kaksi. Sanoin luokasta poistuessani tervehdin kollegatytsyä (!), jonka nimi oletettavasti on Edda. Sama nimi on eräällä islantilaisen saagarunouden keskeisellä kokoelmalla.

Tuntien jälkeen piti mennä yksissä miehin ja naisin kansallismuseon ilmaiseen näyttelyyn. Ovessa luki että ”suljettu maanantaisin”. (Englanniksi toki.) Ystävällinen täti kertoi meille että ehkä se on joku muu museo johon on vapaa pääsy kyseisenä päivänä. Emme lähteneet etsimään. Sen sijaan poikkesimme katsomassa Islannin pienoismallia kaupungintalolla. Karttaa tutkineen miehen takamus oli estää Mattia saamasta valokuvaa mallista. No, elämys sekin.

Illalla katselimme elokuvaa, jonka tekstit olivat vain islanniksi. Kun vieläpä tämä kirjoittaessani käytössä olevan tietokoneen kaiutinten tai äänikortin tai jonkin muun osan laatu on niin erinomainen että Matti kohta kajauttaa minua kattilalla, repliikeistä ei ihan aina saanut kovin selvää. No, elämys sekin.

Iltapalaksi olivat Karhuveljekset ostaneet paikallista herkkua, mysaa. Paikallisen maitoyhtiö Mjólkursamlanin tuotekuvastosta ja karvaan kokemuksen perusteella havaitsimme että litku on hyvin pitkälti heraa, joka taas lähinnä maistuu happamalta maidolta. No, elämys sekin.

Joo-o.

Suomalaisen opintotuen asumislisä nousee marraskuun alusta 30 euroa. Suomesta tuli tänään paljon postia. (Kiitos!) Oppikirjaa ei tullut vieläkään. Possufileet olivat kaupassa halpoja, kuulemma: niitä syödään huomenna.

Matti ja Katriina näkivät tänään valon. Ensimmäistä kertaa. Se oli hienoa.

Siis sen valon, joka yleensä möllöttää päivisin taivaalla pilvien takana ja jota näillä leveysasteilla näkee vuosittain keskimäärin kaksi tuntia enemmän kuin esim. Miamissa. Että repikää siitä.

Nyt meillä on kotona

2005-10-17T09:16:00.000Z

Nyt meillä on sitten vieraita. Matti ja Katriina tulivat perjantaina ja nyt on kolme päivää ahkerasti kierretty kaupunkia. Lauantaina käytiin muutaman kilometrin päässä Laugardalurin virkistysalueella tekemässä parin kilometrin ylimääräinen lenkki kasvitieteellisen puutarhan sisäänpääsyä etsimässä. Sisään päästyämme huomasimme tietysti kukkien siirtyneen jo talviunille. Että olipas kivaa. Uimassa kävimme myös: lämmintä oli. Varsinaisen uima-altaan lisäksi lilluimme +43…+45°C-asteisessa kuuma-altaassa, jossa oli aika rento olla. Sellaisen voisi hankkia kotiinkin.

Nyt meillä on sitten kotona netti. Karhuin uusi kannettava sisäänrakennettuine langattomine verkkokortteineen paikansi asunnostamme yhden avoimen verkon ja toisinaan pari muutakin. Ei ärsytä ei, että oma verkkokortti ei toimi omassa tietokoneessa vaikka tässä se toimii. Eikä ärsytä että netissä käyminen kampuksella on sellainen vaivalloinen toimenpide, kun sama verkko lävistää tässä pääni muutaman gigahertsin taajuudella.

Nyt meillä on sitten kotona myöskin edustajistovaaliehdokas. Kertakaikkiaan ei voi olla sattumaa, että vaalinumeroni on neljätoista, jolla numerolla minut erään sukuhistoriani levittämiseen liittyneen tapauksen johdosta sekä eräässä ystäväpiirissäni ja siksi myös tässä blogissa tunnetaan. Se on merkki siitä, että Jyväskylän ylioppilaskunnassa – ja sen jälkeen kaupunginvaltuustossa ja viimein Suomen eduskunnassa – tapahtuu pian suuria muutoksia.

Mitä muuta meillä vielä on kotona? Uusi CD-levy, jonka löysin ja ostin vaimon tietämättä Kolaportiðin markkinahallista. (No kyllä se sen nyt jo tietää.) Siellä myöskin päätin että het’ jahka Suomeen palaan – jos palaan – hankin vinyylisoittimen ja ryhdyn kiertämään antikvariaatteja. Ja myyn kaikki CD-levyni. Voi hitto jotakin digiääntä. Aitoa sen olla pitää.

Heräsimme tänään tunnin liian aikaisin, ja kohta lähdemme maisemakeskus Perlaniin. Menisivät nuo pilvet nyt tuosta, niin näkisi maisemiakin… Vaimo rassu jäi ja jää nukkumaan kun se ei jaksa kävellä, ja itselläni on luentoja yhdeltä. Argh, nyt on syysloma. Islannin taidegalleriaankin on tänään vapaa pääsy, sielläkin poikkeamme. Kulttuuria oli eilenkin tarjolla ilmaiseksi: esitimme ystävillemme kuoron lauluista parhaimmat.

Kotona meillä on myös yökkö. Ei lepakko, vaan yöperhonen. Se ei osaa takaisin ulos neljän ihmisen sisälläolon aiheuttaman ilmanlaadun heikkenemisen vuoksi avatuista ikkunoista.

Mutta kotona meillä ei enää ole kasvissyöjää. Eilen päättyi Elinan kahdeksanvuotinen kasvissyöjyys spagettiin ja tomaattiseen tonnikalakastikkeeseen. Näin ne ideologiat rapisevat käytännön tieltä. Kasvisruokavalioruokien tekemisen hankaluuden vuoksi ruokavalioon ilmestyivät nyt meren antimet. Karhujen mukanansa tuomat lihasäilykkeet meidän täytyy siis vielä syödä kolmistaan. Se ei liene ongelma.

Olipas kummallinen viikko

2005-10-14T11:14:00.000Z

Kulunut viikko on kyllä ollut varsin erikoinen. Niin erikoinen, etten ole sitä aiemmin ehtinyt kommentoida. Nyt on vielä puoli tuntia aikaa ennen luentoa, koitan ehtiä tässä.

No niin. Elina sai flunssan josta itse paranin. Alkuviikosta vaimo rassu oli oikein kunnolla kipeä, jätti kuoron ja yhden luennonkin väliin. (Vai oliko se salaisuus?)

Maanantaina En kerinnyt faksata sitä ehdokkuusilmoitusta, sillä en löytänyt kansainvälistä toimistoa. En tosin paljon ehtinyt etsiäkään, sillä olin luennoilla koko päivän ja iltapäivästä meillä oli treffit Elinan kanssa kaupassa. Ilmoituksen määräaika oli tiistaina kello 12 (Suomen aikaa!) joten lähdin aamulla joskus viiden (no, puoli kahdeksan) aikaan metsästämään lisää fakseja. Kartasta katsomastani suunnasta toimisto viimein löytyi, mutta se ei ollut vielä auki. Yliopiston kansliakin olisi auennut tismalleen yhdeksältä paikallista eli kahdeltatoista Suomen aikaa, joten marssin yliopiston kirjastoon. Sieltä sain tietää että lähin faksi on postissa keskustassa. Kaksikymmentä minuuttia ennen määräaikaa olin jo antamassa postitädille numeroa johon faksata kun huomasin tekstiviestin että lähettämäni ilmoitus oli kuin olikin tullut perille ajoissa. Ärsytys. Turhaa ravaamista ja stressiä sen lisäksi että ei olisi yhtään jaksanut tehdä mitään sinä aamuna. Seikkailun vuoksi en ehtinyt yhdellekään tunnille – valokuvakin kun piti lähettää, ja Elinan ”digikameralla” aamulla ottamamme olivatkin menneet ihan pilalle, ja sitten sitä piti sompailla.

Keskiviikkona oli vapaa päivä, tai ainakin piti olla. Nukuin suvereenisti kello yhteentoista, mitä tapahtuu nykyään todella harvoin – biologinen kelloni herättää minut vapaa-aamuinakin yleensä joskus puoli seitsemältä. Äh biologisia kelloja. No, tarkoitukseni oli lähteä iltapäivästä pyörähtämään kampuksella kirjoittamaan saapuville vieraillemme ja maksamaan Elinan puhelinlaskua ja ensisijaisesti käymään kaupassa. Puoli kahdelta huomasin että geofysiikan laskuharjoitukset olisi pitänyt palauttaa puoleenpäivään mennessä. Taas juostiin – onneksi ne laski äkkiä. Sähköpostissa huomasin, että edellispäivän luennolla oli sovittu keskiviikkoillaksi laboratorioharjoitukset. Että se siitä kaupassakäynnistä sitten.

Torstaina muuttui ääni kellossa. Vaikka Elinalta olikin jäänyt monta palaa syömättä jääkaapin ammottavan tyhjyyden vuoksi, aamutuntieni jälkeen kävimme kaupassa ja Elina päätti ryhtyä syömään kalaa. (Katsotaan nyt.) Sitten sain viestin tutorimme Ingibjörgin poikaystävältä Hördurilta, joka kysyi haluaisinko ”esittää muutaman nuotin” (mikä kummallinen ilmaisu) yhtyeensä kera parin viikon päästä keikalla. Ingibjörgin luona iltaa kerran (siis sen ainoan kerran) istuessamme kun tuli puhetta musiikistakin. Kuoroharjoitusten jälkeen – joita ei siis viikonlopun harjoitusleirin vuoksi pidetty tiistaina, onneksi, ja joilta Elina jäi nyt pois – minut haettiin ja vietiin vanhaan rämäiseen rakennukseen alakaupungilla, josta kuuluvan rock-metelin läpi ei olisi kuulunut mitään avunhuutoja, jos sellaisille olisi tullut tarvetta. Talo toimi näet useiden paikallisten bändien harjoituspaikkana. Pari tuntia soittelimme hauskaa bluesia ihan kyvykkäästi, ja tästedes harjoittelemme kahdesti viikossa. Keikalle mennään johonkin kuppilaan marraskuun toisena päivänä, jolloin olen taas vuoden vanhempi. Katsotaan sitten jatkotoimenpiteitä. Tyypeistä pari vaikuttaa tyypilliseltä muusikonrentulta – hyvässä ja pahassa: tarjottiin minulle nuuskaakin – mutta kuudennen vuoden ekonomiopiskelija Hördur kitaroineen ja putkimiesbasisti ovat ammatillisempia ja musiikillisesti valveutuneempia. Näin sanoisin ensivaikutelman perusteella. Elina pelkäsi jo että joudun heidän seurassaan pahoille teille, mutta minäpä päätin viedä heidät hyville teille. Vaikka en nimiä vielä oppinutkaan, kun tämä on niin kummallinen kieli.

Torstaina tuli lisäksi postissa ilmoitus että netistä opiskelijakirjakaupan hinnastoon verrattuna puoleen hintaan tilaamani kurssikirja on vihdoin tullut noudettavaksi postiin – nyt kun kurssi on vasta puolessavälissä – ja että saamme paikallista asumistukea 12 500 kruunua kuussa. Se on kaksituhatta enemmän kuin odotimme, joskaan emme tiedä vielä saammeko sitä alkaneelta kahdelta kuulta takautuvasti.

Tänään olisin myöskin mieluusti nukkunut pitkään. Mutta tänään on oikein hyvä päivä. Neljännesvuorokauden kuluttua on taas pakko puhua kotona suomea – no ei vaiskaan, ei me ihan niin paljon eletä englannin kielellä. Katsotaan miten arki muuttuu kun on kaksi ihmistä lisää. Kaksi ihmistä syömässä ja kaksi ihmistä lisää pitämässä seuraa ja kaksi ihmistä lisää nukkumassa.

Kaksi ihmistä lisää viemässä aikaa matkapäiväkirjan kirjoittamiselta. Nyt muuten meni jo kymmenen minuuttia yli arvioidun. Nyt luennolle.

Ei suuntanumeroita ei

2005-10-10T12:32:00.000Z

Onneksi Hreinn (’puhdas’) on mukava mies eikä hermostu kun maksan vuokran vasta tänään. Hain nimittäin vasta rahat pankista. Huomasin viime viikolla että paikallisen tilini nostokortissa on kahdenkymmenentuhannen kruunun päivittäinen nostoraja, joten vuokra pitää hakea konttorista. Se on oikeastaan sellaisia asioita joita haluan kannattaa. Internet on kelpo väline, mutta se ei ole kaikkien ulottuvilla, länsimaissakaan. (Tai no ulottuvilla ehkä, länsimaissa.) Pitää asioita voida hoitaa kasvotustenkin.

Sain juuri viestin että pitää lähteä faksaamaan ilmoitusta, joka ei tullutkaan perille. Oih. Kohta menen.

Islanti on sen verran pieni maa, että täällä ei ole suuntanumeroita. Siispä ei ole etunolliakaan. On vain numero. Ja maakoodi +354 laitetaan vain sen eteen. Että osaatte sitten soitella meille kun jos ehkä hankimme sen paikallisen liittymän. Se ei tule kalliiksi meille, enää.

Tarpeeksi kalliiksi tuli kun piti alkusyyskuusta soittaa parituntinen datapuhelu Suomeen, että sain tietokoneelle asennettua Internet Explorer 6:n langattoman verkkokortin asentamiseksi. Raivostuttavaa, että asennusohjelma vaatii uuden web-selaimen (mihin?) ja että pitää olla netissä voidakseen asentaa selaimen. Niin, iskä, mun pitikin sanoa sulle että seuraava puhelinlasku on aika hurja…

Oliko se nyt Tacitus joka antiikin aikana kartoitti Pohjois-Eurooppaa ja nimesi kaikista pohjoisimman paikan Ultima Thuleksi, ’viimeiseksi rajaksi’. Kyseessä tuskin on Islanti – Kilpisjärvikin on pohjoisempana kuin pohjoisrannan Akúreyri, ja Kilpisjärveltä Pohjoisnavalle on aika matka – mutta ajatus siitä, että muusta maailmasta lähimpänä on Grönlanti, on aika huimaava. Pitää ehkä mennä käymään siellä joskus.

Viimeiset pullat uunista ulos

2005-10-09T17:51:00.000Z

Se on loppu nyt!

Muistatteko se ihanan sketsin jota ala-asteellakin jo esitettiin? Minä sain olla se rassukka mies, joka ei tohtinut uskaltaa sanoa vaimolleen vastaan. Mitenköhän se on nykyään…

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua alkaa viimeinen festivaalielokuva, Ihmiskunnan viholliset. Ei, ei se Waltarin, josta eräs ystävä parhaillaan vääntää gradua (vai oliko se se toinen opus), vaan Ibsenin. Sen jälkeen piti mennä katsomaan kilpailun voittanut filmi, mutta hakemastamme lipusta kävi ilmi että sen olemme jo nähneet.

Nuha alkaa olla ohi, mitä nyt sotkin paitani kirkossa. Niistin vähän ohi paperista. Nyt se (nuha) on tarttunut Elinaan, joka ei aamulla kyennyt puhumaankaan. Perhetragedia.

Elämme jännittäviä aikoja. Tulevana perjantaina saapuvat armoitetut Jyväskylän-ystävämme (onpas hassua sanoa noin) meille syyslomaviikoksi. Gradulomaa saavat nauttia kaiken maailman humputuksissa, kun meilläkin on opetustauko, tai ainakin pitäisi olla. Julkinen tervetuloa, Karhut. Kiitos juustohöylästä ja purkinavaajasta =).

Jotakin muutakin tärkeää ilmoitusluontoista minulla oli jaettavana, mutta unohdin, kuten tapaani kuuluu. Aivovirheen aiheuttani nälkä, jota saan pian purkaa pullaan. Perjantai-illan yöelokuvissa tarjottuja näpistimme kotiin.

(Miten muodostetaan potentiaalin imperfekti?)

Ja minä olen viljaa

2005-10-06T10:31:00.000Z

Nyt on lokakuu. On ollut jo pari päivää, mutta se on järkkyä.

Lokakuuta juhlitaan myös elimistöissämme – pöpöt juhlivat. Ties mistä saimme jonkun kurkkupöpön, jota olemme nyt kanniskelleet pari päivää. Olin eräänä iltapäivänä huomaavinani itsessäni vähän lämpöäkin, ja jätimme menemättä kuoroharjoituksiin. Luennoilla kyllä jaksaa käydä ja sellaista, mutta kurkkua ei oikein viitsi laulamalla kiusata. Saa nähdä miten käy tämänpäiväisten harjoitusten ja viikonloppuisen kuoroleirin…

No, jos ei lauleta, niin katsotaan elokuvia. Tätä kultivoitumisen ohjesääntöä noudatimme myös tiistaina. Viime torstaina alkaneilla festivaaleilla olemme nyt nähneet keskimäärin 14,5 elokuvaa (minä yhden enemmän) ja vielä pari on edessä vaikka tervehtyisimmekin. Elina sanoi hyvin että kaikki näkemämme ovat olleet varsin kelpoja pätkiä – ei sellaisia joita tulee telkkarista viikonloppuisin – paitsi yksi: Herrasmiesliigan apokalypsi. Brittikomedia on kyllä omaa luokkaansa (ks. edellä), mutta hyvistä sketseistä ei saa hyvää elokuvaa, paitsi jos kyseessä on Monty Python.

Ensimaanantaisesta arkeenpaluusta tullee rankka: miten käyttää vapaa-aika? Television ääressä, toivottavasti… (Kuuluisi sanoa: opiskellessa.)

Ai niin. Jos ilmoitus ehtii ajoissa, olen ehdokkaana Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajavaaleissa. Varokaa vaan, minä palaan äänekkäästi. Jos palaan. Kai sitä täältäkin voi asioita hoidella.

Ostimme päivänä eräänä ruisleipää, joka olikin melkein suklaakakkua ilman suklaata. No, viljaa mitä viljaa. Olen mitä syön.

Hyvää kanelipullapäivää

2005-10-04T11:08:00.000Z

Ruotsissa vietetään tänään kuulemma kansallista kanelipullapäivää. Luin ystävän kuulumisia vaihtojaksolta siellä ja minun tuli nälkä. Eikä ole edes eväitä mukana.

Eväät on hyvä keksintö. Säästyy monilta heräteostoksilta kun ei tarvitse käydä kahviloissa, joissa sitäpaitsi on kallista. (Yllätys.) Nuudelia ja Pirkka-chilikastiketta aulassa vaan. Siinä on elämän maku.

Se ongelma siinä on että eväät pitää tehdä aamulla. Jos nousee vuoteesta kolme varttia ennen tunnin alkua ja käy vielä suihkussa, ei paljon ehdi.

Päivänä eräänä, jona en ehtinyt tiskaamaan tiskivuortani tiskivuorollani, tein Elinalle tarjouksen: hän hoitaa tiskit, minä pyykit ja muut. Asiaa pari päivää pohdittuaan suostui hän. Voi minkä menin lupaamaan.

Minä vietän tänään kanelipullapäivää kanssa. Päätin sen juuri. Kohta mennään kauppaan…

Ilmeistä

2005-10-03T16:26:00.000Z

Ilmeet muuttuvat.

Näinä lyhyiden öiden päivinä väsyttää. Ounastelin kyllä että festivaalin kanssa tulisi rankkaa. Ei ole huvia katsella elokuvia töikseen.

Eikä istua nälkäisenä luennolla missä ei puhuta mitään uutta.

Ilmeet ovat vähän vakavoituneet. Paitsi blogissa, kun kyllästyin synkistelyyn: sen väritys on nyt islantilaisempi. Paikalliset eivät pidä maataan jään vaan valon valtakuntana. Kirkon eteisessä on suolakasa. Suolan ja valon maa; maailman valona ja suolana.

Ilmeisesti minun pitäisi nyt olla kotona syömässä. Kiitos, vaimo, ruoasta. Olet ihana.

Vakavuus on tietyssä määrin tarpeellista, mutta tärkeämpää on viihtyä hyvin. Luulisin.

Muu on ilmeistä.

Tukka putkella makeaa mahan täydeltä

2005-09-30T11:09:00.000Z

Kun kuulet tämän äänen: …, on aika ryhtyä nukkumaan päiväunia.

Ensi viikosta ei nimittäin tule yhtään mitään, jos katsomme festivaalielokuvia joka ilta puolilleöin. Mulla nimittäin on neljä kahdeksan aamua viikossa.

Aloitimme elokuvaputken eilen. Niin, jahka ensin luennoilta päästyäni kävimme kaupassa ja kuorossa. Harjoitusten jälkeen oli puoli tuntia aikaa siirtyä toiselle puolen keskustaa kahdeksan näytökseen, mutta ulkona oli aika myräkkä. Tuuli niin että autot vain lentivät. Mutta Epli Adams ja Gegen die Wand olivat ihan kelpo pätkiä – kirjoitan niistä mahdollisesti erikseen.

Eväänä meillä oli hipsuja ja limpsaa, kohtuuharvinaista herkkua meille. Limonaati on kylläkin täällä halvempaa kuin maito (jonka laaduista halvinta puolestaan on oikea täysmaito, jota siis käytämme), mutta en ole saanut Elinaa vielä vakuuttuneeksi siitä että sokeri on terveellistä. Sopivissa määrin, tietysti. En pyydä arvon lukijoita vahvistamaan näkemystäni, sillä olette kuitenkin eri mieltä. Hyvän päälle ymmärtämättömät moukat. Ei silti, en minä mikään herkkupeppu ole (se tarkoittaa jatkuvasti makeannälkäistä; ei nämä farkut – kyllä, farkut – nyt niin hyvän näköiset ole), puolustan vain perinteisiä esteettisiä arvoja.

Voi, onneksi jäätelö ei ole järkyttävän kallista. Yhtä asiaa olen Elinalta pyytänyt ja siihen saanut eliniäisen luvan: että jogurttia minulta ei oteta pois. Se on toinen niistä harvoista asioista jota ilman en voi elää. (Tai no voin, mutta se saattaa kausittain tuntua epämiellyttävältä. Ensimmäinen asia on Elina, ja nollas on armo.) Kuitenkaan paikalliseen jogurttiin en ole vielä tottunut, se on vähän samanlaista kuin ruotsalainen makupiimä, mutta vähän vähemmän hapanta, ja paikallisten rahkaherkku Skyr on taas liian rahkaista. Jäätelö – joka meidän pakastelokerossa säilyy sopivan pehmeänä – on pelastanut minut makeakuolemalta. Toki se on kallista, mutta Bónuksesta saa perus-vaniljaa ja suklaata kohtuulliseen kahden euron litrahintaan.

Sen on maaseudun väki tiennyt aina,
että lehmät ovat lempeitä.
Ei ne huiski kuin kärpäsiä luotansa,
muuten leppoisaa on elämä.

Siksi lehmille mä ylistystä laulan
niiden apuun aina luottaen.
da-da-daa da-da da-da da-da daa-da-daa,
da-da da-da-da-da da-da-daa.

Jaakko Löytty on kyllä usein niin oikeassa.

Saatiin paketti Suomesta. Suklaata äidiltä. Kiitos! Säästämme sen johonkin todella huonosti menneeseen päivään.

Tassunjälkiä betonissa

2005-09-29T12:20:00.000Z

Eipäs olekaan aikoihin ollut päänsärkyä. Eilisestä aamuvuorosta tulikin aamu- ja iltavuoro, kun oli niin paljon asiakkaita että jäin auttamaan. (Elinaa. Mitä minä olisin kotona yksin tehnyt?) Eikä siitä olisi mitään tullut ilman Hrafnheidurin - naapuritiskin lintutädin, josta jo mainitsin - apua. Meillä oli jo kahdestaan aika tekeminen, mutta kolmistaan se sujui aika sutjakasti.

Töiden jälkeen oli vielä fysiikan laboratoriomittaukset iltakymmeneen asti. Siellä pommitimme röntgensäteillä kupari- ja lyijypalasia sekä magnesiumoksidilevyn päälle kasattua kromi–vanadium-superlattiisia.

Aamutunnin jälkeen kävin tänään siellä rannassa, lentokentän päädyssä. Paljon pienkoneita oli liikenteessä. Ja luulin nähneeni sen pienen jäätikön, joka pitäisi kauniilla ilmalla - tänään - näkyä. En tiedä oliko se se, mutta jotain siellä oli. Öljynporauslautta? Hyvin hyvin hyvin korkea laiva tai lokki? Kangastus?

Lumi on jo peittänyt huiput vuoristossa;
järven pinta jäätynyt kylän keskustossa.

Kävelytiet ovat vanhankaupungin ulkopuolella useimmiten betonia. Erääseen oli valuvaiheessa jäänyt pienen kissan tassun jäljet varsin pitkältä matkalta. Se ehkä kuvaa tätä ympäristöä aika hyvin: pienet asiat painavat paljon, vaikka nykyaika onkin läsnä.

Oikeassa oltiin leivinjauheesta

2005-09-28T12:45:00.000Z

Eräs rakas ystäväni Sveitsistä kommentoi tässä blogissa vaikeuksiamme löytää purkinavaajaa ja juustohöylää. Hän myös varoitteli leivontatarpeiden löytämisen hankaluudesta. En ottanut neuvosta vaarin, ja päädyin leipomaan sitä kasvispiirakkaa, jota aina tarjoan vierailleni, ilman leivinjauhetta. Menin markettiin maanantaina, jolloin ex-valmentajani Suomesta oli tulossa meille kylään, eikä sieltä tietenkään mitään leivinjauhetta löytynyt. Lisäksi erikoisvehnäjauhoiksi luulemani jauhot olivatkin grahamia, ja kermaviilin sijasta käytin rasvaisempaa creme fraichea... Leivontaprosessi oli siis fiasko, mutta piirakasta tuli kuitenkin syömäkelpoinen. Vakkaripiirakka ei siis tälläkään kertaa pettänyt!

Suuret on sosiaaliset ympyrät

2005-09-26T10:47:00.000Z

Olipas bileviikonloppu. Saunailta, kuorobileet; lippujen myyminenkin kuin juhlaa; ravintolalounas, konsertti ja cocktailpartyt; viiniä vuokranantajan kanssa ja lupaus televisiosta ja polkupyöristä.

Töiden (jos sitä nyt siksi voi kutsua, kun ei siinä hirveästi tehtävää ole ja kun ei siitä saa rahaakaan, paitsi sadan euron passin) jälkeen poikkesimme tyylikkäästi illastamassa harvinaisen edullisessa kebab-ravintolassa, emme näet ehtineet käydä kotona syömässä ennen rehtorin tarjoamaa konserttia. Se oli oiva: pianon kanssa kilpaa esiintyivät vuoroin komea ja hauska tenori, viimeisillään (raskaana) oleva sopraano (jonka maha hyppi henkeä vetäissään) ja basisteillekin sorminäppäryydessä pärjäävä viulu. Keväisiä kappaleita, Griegiä, Weberiä ja sellaista. Oikein mukavaa. Elokuvasali oli täynnä vanhoja opettajia, joskin löysimme pari kuorolaistakin joukosta.

Yllätykseksemme oli konsertin jälkeen tarjolla myös vähän aperitiivia. Liityimme rohkeasti joukkoon ja hengasimme täydessä salissa kuten hienoissa ympyröissä on tapana. Tarjoamiset olivat hyvät ja huonot: suolaisia paloja – eri tavoin päällystettyjä leivänpalasia: friteerattuja katkarapuja dipattavaksi Pirkka-hapanimeläkastikkeeseen sekä hunajaliemessä uitettuja lammaspyöryköitä – oli paljon ja riittävästi nautittuna ne kävivät itselleni oikein maukkaasta ja riittoisasta illallisesta, mutta kasvissyöjälle kelpoja tuotteita oli ainoastaan juomapuolella. No, Elina jätti päällysteet pois. (Takinkääntäjä! =) Tapasin geofysiikan opettajani ja sain tietää että kurssi alkaa vasta torstaina. Sen ansiosta tässä kirjoitan enkä juossut toiselle puolen kampusta joutuakseni huomaamaan asian siellä. - Kaiken kaikkiaan pienestä kinastamme ja hienoisesta alipukeutumisestamme huolimatta kokemus oli muistoinen. Kenties joudun tottumaan tällaiseen tulevassa työssäni, onhan se selvästikin yksi syy lisää ryhtyä akateemiselle uralle.

No, sunnuntaina ei ollut ollenkaan niin vaikea herätä kuin kuorojuhlien jälkeen. Kävimme vaihteeksi Tuomiokirkossa jumalanpalveluksessa, sillä Hallgrimskirkjanin viime viikon ohjelmasta huomasimme että tämän viikon messussa toimitsee pastorinna. Johtunee ennemminkin kieleen tottumisesta kuin tuomiokirkon pastorista, että messun kulusta ja saarnasta sai paljon enemmän selvää kuin aiemmin. Mukava ja sydämellinen paimen sielläkin oli, joskin se on sivuseikka. En oikein ymmärrä sellaista puhujien perässä juoksemista ja juoksemattomuutta: Luther ja Paavalikin todistavat vahvasti (siis sekä opettavat että ovat itse esimerkkinä) siitä että pappius on jumalallinen virka, jonka teho ei riipu henkilöstä vaan Jumalan Sanasta. Kuinka muutoin kukaan voisi pitää itseään kelvollisena paimenen (tai mihinkään hengelliseen) tehtävään?

Lepopäivästä huolimatta toteutin omaa taiteellista ja yhteiskuntahyödyllistä tehtävääni istumalla myyntipöydän ääressä iltapäivän ja tutustumalla uuteen matkatoimiston tätiin. En muista hänen nimeään vaikka pyysin sen kirjoitettuna, mutta se merkitsi mustarastasten tappelua. Siinä on vasta hieno nimi! Veera Minima Birdfight ja Aleksis Hara-Khan Taisto Tergujeff.

Palatessani kävin maksamassa vuokran. (Olettekos ennen makselleet seitsemänkymmenen tuhannen laskuja käteisellä?) Tutustuin samalla Hreinnin vaimoon Olgaan ja nelivuotiaaseen Isoldeen ja tuplaikäiseen sisareensa, sekä sisäpihan toisella puolella asuviin naapureihimme, joiden elämää olemme päässeet jo vähän seuraamaan kuin läpi harmaan ikkunan. (Sitä ei ehkä olisi kannattanut sanoa heille. Nyt täytyy ruveta pukeutumaan aamuisin.) Nainen soittaa viulua – melko hyvin – ja mies, Jón (jonka nimi lyhenee täällä Nónniksi, kuten omanikin) katselee paljon televisiota. Ja Elina ihailee heidän sisustustaan. Mutta Hreinn lupasi meille vanhan matkatelevisionsa (ja ne vaatekaapit!) sekä lainaksi pyöränsä, että voimme tutustua vähän pidemmällekin ympäristöömme. En kieltäytynyt.

Hreinnin tarjoama lasi viiniä sai aikaan melko erilaisen raukean kuin cocktail-juhlissa runsaan ruoan kanssa nauttimani kaksi lasillista, mutta en silti mennyt nukkumaan vaan konformoin ja tyylittelin matematiikkadokumenttejani myöhään yöhön. Sellainen rytmi sopii minulle: venyttää nukkumaanmenoa jollakin mukavalla ja rauhallisella puuhalla ja sitten herätä aikaisin virkeänä.

Paikan päältä nähtynä

2005-09-24T14:53:00.000Z

Terveisiä töistä. Tätä kirjoittaessamme istumme filmifestivaalien lipunmyyntipisteessä keskustan pienoisostoskeskuksen aulassa ja vartoamme asiakkaita, joita poikkeaa kerran puolessa tunnissa. Edessämme aukenee kirjakauppa, josta meillä on lupa lainata lehtiä luettavaksi.

Pienen pöytämme vieressä on matkatoimisto Reykjavik Excursions myyntipiste. Sitä emännöi mukava afrikkalainen nainen Irene joka lähtiessään jätti tietokoneensa soittamaan reggaeta.

Työnohjaajamme, projektikoordinaattori Hafsteinn on mukava. Nuori ja vähän haahu taiteilijamies. Käy katsomassa meitä tunnin välein. Hänen on tämä tietokone jolla teemme festivaalipassit asiakkaille, ja langattoman verkon ansiosta käytän aikaani näyttämällä fiksulta ja puuhaamalla sen kanssa. Elina lukee lehteä ja juuri palannut Irene puhuu firman puhelimessa kaverinsa kanssa.

Päätin taas kerran että seuraava tietokoneeni on Mac. Onhan se vähän elitistinen ja kallis, mutta mediankäsittelyyn aivan omaa luokkaansa, ja - mikä parasta - huomattavasti turvallisempi kuin Windows. (No siihen nyt ei kyllä paljoa tarvita.) Sitäpaitsi se on hieno.

Paikan päällä olimme myös eilen. Emme täällä, vaan uusien jäsenten kunniaksi järjestetyssä kuorobileissä. Ne sijaitsivat vähän kauempana keskustasta, lämmitetyn uimarannan tuntumassa. Emme aluksi meinanneet lðytää koko rakennusta, koska siinä missä sen kartan mukaan piti olla oli urheilusukeltajien kerhotalo jossa ronskin näköiset kaverit roudasivat happipulloja. Siellä se kuitenkin oli. Ensimmäiset kaksi tuntia puoli yhteentoista asti olivat aika hiljaisia, sillä väkeä ei ollut paljon ja kaikki puhuivat keskenään islantia, paitsi me ja kaksi muuta vaihtaria. Ihmismäärän kasvaessa ja tunnelman noustessa ruvettiin kolmen kitaran sästyksellä laulamaan aluksi englanninkielisiä klassikkoja (Chris Isaacia yms.) ja sitten islantilaisia juomalauluja. Aika meteli siellä oli, ja ääni on tänään huutamisen jäljiltä vähän kadonnut. Vähän vain - mutta onneksi ei tarvitse tänään laulaa. Ja voisi mahakin sokerijuoman jäljiltä vähän sekaisin.

Pohjola-Norden ja RIFF

2005-09-23T14:56:00.000Z

Vapaa-aikamme alkaa pikku hiljaa täyttyä erilaisista aktiviteeteista, aivan kuten pitääkin. Opiskelen sellaisilla kursseilla, joiden parissa voisi aivan hyvin pakertaa aamusta iltaan, mutta eihän moista jaksaisi kauaa. On tervettä saada jotain muutakin tekemistä. Ja vaikka viihdynkin ihanassa kodissamme ihanan mieheni kanssa, on hyvä päästä välillä katselemaan muitakin paikkoja.

Kuoron lisäksi olemme tutustuneet Norden-yhdistyksen (Suomessa Pohjola-Norden) toimintaan. Eräs tytsy oli iskenyt silmänsä Jaakkoon fysiikan laitoksella ja kutsunut yhdistyksen saunailtaan. Minutkin toki kutsuttiin, ja niin me menimme sinne eilen kuoron jälkeen. Menimme paikalle myöhässä, joten kaikki muut olivat jo ehtineet saunan puolelle. Oli jokseenkin omituista mennä tapaamaan vieraita ihmisiä löylyhuoneeseen. Porukka oli kuitenkin todella vastaanottavainen ja puhelias. Kaikki muut olivat paikallisia, mutta se ei haitannut pohjoismaalaista keskusteluhetkeämme. Useampi oli ollut vaihto-opiskelijana tai kesätöissä Suomessa, jotkut puhuivat hyvin ruotsia. Keskustelua käytiin kuitenkin suurimmaksi osaksi englanniksi.

Viihdyimme niin hyvin, että menemme varmasti jatkossakin yhdistyksen tempauksiin mukaan. Maanantaina heidän toimistollaan on kielimaraton, jossa opiskellaan eri kieliä iltapäivästä keskiyöhön saakka. Jokaiselle kielelle on varattu aikaa yksi tunti, ja sekä suomi että suomenruotsi ovat mukana ohjelmassa. Tulossa on myös pohjoismaalainen illallinen, jonne on tarkoitus tuoda jotain perinteistä ruokaa omasta kotimaastaan. Onko ehdotuksia? Ajattelin karjalanpiirakoita, mutta niitä olen kokeillut leipoa kahdesti, molemmilla kerroilla yhtä huonoin tuloksin.

Toinen uusi harrastuksemme on Reykjavikin kansainvälinen elokuvafestivaali RIFF (Reykjavik International Film Festival), joka järjestetään tänä syksynä toista kertaa. Varsinaiset festivaalipäivät ovat 29.9. - 9.10., mutta sitä ennen festivaalin järjestelytoimikunnassa tapahtuu paljon. Ilmoittauduimme molemmat vapaaehtoisiksi ilmaisten festivaalipassien kiilto silmissä, ja saimme kuin saimmekin pientä puuhaa. Menemme lauantaina tutustumaan työhömme lipunmyyjinä. En kyllä vieläkään ymmärrä, miten he voivat laittaa meidät sellaiseen tehtävään, kun emme osaa juuri lainkaan islantia! Katsotaan, mitä siitä tulee. Olemme tiskin takana muutamia tunteja ensi viikolla, eli ennen varsinaisen festivaalin alkua. Näin pääsemme nauttimaan ilmaisista elokuvista ja muista tapahtumista koko festivaalin ajan. Harmiksemme viimeisenä viikonloppuna meillä on kuoron harjoitusleiri, joten silloin jäävät elokuvat väliin.

Tänään kuorolla on juhlat uusien laulajien kunniaksi. Luulen kuitenkin, että ne juhlat eivät ole meidän makuumme, sillä kutsussa pyydettiin tuomaan paljon kaljaa mukana. Yliopiston rehtori on järjestänyt meille paljon mieluisamman tervetuliaisjuhlan, konsertin, joka puolestaan on huomenna iltapäivällä. Tekemistä siis on jopa niin paljon, että jouduimme peruuttamaan jo tavaksi muodostuneen lauantaisen "perheretken", jonka tällä viikolla piti kohdistua Laugardalurin uima-altaille ja viereiseen kasvitieteelliseen puutarhaan.

Iloitsen suuresti siitä, että perheeni Suomesta on pian tulossa luoksemme visiitille. Rakkaita kaipaa aina, vaikka vihtyisi kuinka hyvin.