Ultima Thule +354

Viikon loppu on toisen alku

Muksu on, pom pom! Perhetapahtumaa kävimme lauantaina juhlistamassa Laugardalurin kotieläinpuistossa. Siellä oli paljon hanhia. Ja naali, joka näytti ihan langon siperianhaskilta. (Justiinalle pusu ja uunituoreelle veetille kaksi.) Ja sikoja! Siat on ihania. Erityisesti Wagner. Tiedeteltassa huusin 95 desibeliä ja leikkipuistossa ratkeistin ihanat samettihousuni haaroista entistä käyttökelvottomammiksi.

Maineikkaat kasvihuoneet katsastimme kanssa. Vihreää oli. Paviljongissa söimme riisievästä ja sitten menimme uimaan. Kyllä siellä väsyneet pohkeet lepäsivät.

Sunnuntaina matkalla kirkkoon tajusin että ei olekaan ihana vapaapäivä, kun on bändireenit. Kahveilla tutustuimme Maria-mummuun ja pastorin vaimoon sekä Evaan ja Benedictiin, jotka ovat Saksasta. Jälkimmäisen olemme monesti nähneet Laugardalurin uima-altaassa ja monesti miettineet pitäisikö häiskää tervehtiä – nyt sekin tuli tehtyä. Hauska nuorimies. Sillä on selässä valtava Islannin vaakuna.

Ruoan jälkeen sain soiton kollegalta, ja selitin kiivaasti että olen juuri lähdössä. Koska kuitenkin Hörður ei päässyt ja bändin rytmillisesti kantava instrumentti, basso, jäi Binnin kotiin, päivästä tuli sittenkin vapaa. Kulutin sen siivoillen.

Nostin tänään pankista 141 kruunua = 2 euroa. Pankkitäti katsoi vähän pitkään, mutta minkäs teet kun ei siellä enempää ollut. Kopiokorttiin tarvittavaa käteistä sain kuitenkin myydessäni naapurin sedälle lakritsia (”liquor – no, I mean liqourice”) kuoron Suomen-matkaa varten.

Nyt on helmikuu, ja minulla on nälkä. Kohta syödään tandoorikatkarapuja riisi-itupedissä. (Tai no, tarkkaan ottaen pöydän ääressä tuolilla istuen eikä edes pöydällä, ituped!)

Kirjoitti Jaakko XIV kello 12:32.