Ultima Thule +354

Islantia, ruotsia ja suomalaisuutta

Tulimme juuri islannin tentistä, joka meni molemmilta hyvin. Koe oli tehtävätyypeiltään ja osin sisällöltäänkin aivan samanlainen kuin harjoituskoe, jonka teimme yhdessä opettajien kanssa viimeisellä luennolla. Olen saanut päätökseen myös muut kurssini, joten nyt saan keskittyä joulun odotukseen täysin rinnoin. Sain arvosanan 9,0 sekä ruotsin nykykirjallisuudesta että Bergman-kurssista. Arvosana-asteikko on täällä nollasta kymmeneen, mutta vasta viitosella pääsee läpi. Oikeastaan asteikko on sama kuin Suomessa nykyään, mutta täällä saa tietää kuinka huono on ollut, jos ei pääse läpi. Nelonen: läheltä liippasi, ykkönen: turha toivo! Yseihini olen oikein tyytyväinen.

Ruotsalaisten kanssa olemme olleet tekemisissä viime aikoina paljon. Kirjallisuuskurssilla keskustelimme paljon Torniojokilaakson problematiikasta, sillä luimme Mikael Niemen romaanin Populaarimusiikkia Vittula-jänkältä. Siitä intoutuneena kutsuin kurssikaverit luoksemme katsomaan elokuvan Näkymätön Elina. Paikalle tulivat ruotsalaiset tulevat kirjastotädit Jenny ja Ingela. Islantilainen Elsa ei päässyt tulemaan Ruotsin-matkan vuoksi ja opettajamme Lars-Göran Pohjolan talon pikkujoulujen takia. Ilta oli kuitenkin mukava, ja elokuva herätti ajatuksia ja keskustelua.

Olimme myös mukana Ruotsi-yhdistyksen jouluaterialla. Siellä herkuttelimme ja rupattelimme mukavassa tunnelmassa. Illan kohokohta oli kuitenkin joululahjojen jako (kaikki olivat tuoneet mukanaan pikku paketin). Istuimme melkein vastakkain Ruotsin tuoreen Islannin-suurlähettilään kanssa, joka alkoi nauraa lähes hysteerisesti, kun näki millaisen paketin minä sain pukin kontista. Se oli hänen tuomansa. Paketin avattuani olin samaa mieltä hänen kanssaan – lahja sopi mainiosti suomalaiselle ruotsin opiskelijalle. Kääröstä paljastui Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittula-jänkältä.

Itsenäisyyspäivänä juhlimme 88-vuotiasta Suomea suurlähetystön vastaanotolla. Suoraan sanottuna tilaisuus oli suuri pettymys. Joukko ihmisiä seisoi kaksi tuntia huoneessa keskustellen ja juoden viiniä. Mitään ohjelmaa ei ollut, ei edes pienen pientä puhetta. Eniten meitä köyhiä opiskelijoita harmitti tietysti ruuan vähyys. Vain pieniä cocktail-paloja oli tarjolla. No, ehkä valtio on päättänyt laittaa nekin rahat johonkin hyödylliseen. Jatkoimme juhlaa kahden kesken Café Paris’ssa kaakaokuppien ääressä.

Tänään aiomme käydä tutustumassa toistamiseen kansallismuseoon. Se on niin laaja, ettemme ensimmäisellä käyntikerralla ehtineet ensimmäistä kerrosta pidemmälle.

Kirjoitti Elina M kello 11:55.