Mårtenin päivää!
Kuten armas mieheni jo kertoikin, hanhesta tuli kova kina. Hauskaa tässä on se, että tapaus sattui Mårtenin päivänä, jota ilmeisesti ainakin ruotsissa juhlistetaan jossain määrin. Sain nimittäin Jyväskylän pään yhdyshenkilöltäni, lehtori Boelta, mukavan Mårtenin päivän tervehdyksen sähköpostilla. Juhlinta liittyy tietysti satuhahmo Nils Holgerssoniin ja Mårten-hanheen, jonkä selässä tuo peukaloiseksi taiottu nenäkäs poika lentää seikkailusta toiseen. Ihana lastenohjelma, eikö?
Takaisin asiaan. Näin siis autoa alla jääneen hanhen ja sen jälkeen luin Mårten-viesti. Ironista, ajattelin. Ja illalla matkatessamme Gíslille kerroin Jaakolle näkemästäni hanhesta, mikä johti suurin piirtein seuraavaan vuoropuheluun:
– Etkä ottanut sitä ja tehnyt minulle ruokaa?!
– No en.
– Mikset?
– Haloo! Se makasi ojassa ja sen sisuskalut olivat pursuilleet ulos.
– Meinaatko, että jätit hyvän hanhipaistin haaskuulle?
– ??? Siis minähän en nouki auton alle jääneitä eläimiä ja tee niistä ruokaa!
– Miksi et? Kyllähän auton alle jääneitä hirviäkin syödään.
– (huokaus) No joo, mutta en minä sitä olisi osannut saatika halunnut kyniä sitä yms.
– Siltähän oli jo sisuskalutkin valmiiksi pihalla. Olisi ollut helppoa!
– Vai niin. Voitaisko jo lopettaa tämä keskustelu?
– Ei. Mitä sinulla on sitä vastaan, että luonnollisesti kuolleista eläimistä tehdään ruokaa? Luontaistaloutta!
– Oli kysymys minusta ja auton alle jääneestä pullahanhesta!
– Ei, vaan sinä et käytännössä kannata hyviä periaatteita! Siitä tässä on kysymys!
Ja sitten napsahti. Lähdin kävelemään ja päätin, että jos jonkun ruhon joskus löydän, sen kannan keittiön pöydälle ja pakotan mieheni laittamaan siitä ruokaa. Keskustelun lomassa kysyin monesti Jaakolta, onko hän todella sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ottaa se hanhi, ja hän vakuutti näin olevan. Vetosin siihen, ettei hän itsekään olisi sitä ottanut, mutta ei sekään auttanut. Pian asian ytimeksi vaihtui kuitenkin minun kummallinen tapani olla toteuttamatta asioita, joita kuitenkin pidän hyvinä ja oikeina.
No, aina ei voi ymmärtää toista. Sovussa kuitenkin ollaan jälleen, mutta hanhet taitavat olla epäsuosittu keskustelunaihe lähitulevaisuudessa. Joku päivä se hanhi voi kyllä hyvinkin maata siinä meidän keittiön pöydällä, mutta siihen kerään vielä hetken rohkeutta. Katsotaan sitten, millaista herkkua siitä syntyy… :)
Kirjoitti Elina M kello 15:19. 
Vastineita: 6
Hilpeää! Teillä on näköjään yhtä hyvät riidan aiheet kuin meilläkin Matin kanssa joskus. Mutta kai se on niin parempi, että riitaa tulee pienistä ja vähemmän tärkeistä asioista kuin että riitelisi isommista ja tärkeistä kysymyksistä.
maanantaina, marraskuuta 14, 2005
Helpottiko jännetuppitulehdus jo?
Ainakin jaksoit pitkähkön tekstin kirjoittaa, vai sanelitko Jaakolle?
P.S. Totta kai yliajettua hanhea voi syödä, sen perkaaminen voikin olla jo toinen juttu :P
maanantaina, marraskuuta 14, 2005
Oih ja voih riitelemistä! Mekin tapellaan vähän väliä pienistä asioista - ja sitten jotkut vielä luulee, että meidän liitto on niin kovin harmoninen!
Mutta Katriinaa myötäillen, ehkä on parempi näin.
Ja onhan ainaki sitä ihanampaa (vai ihananpaa??) olla sitten sovussa ja halia ja suukotella. :)
Mutta tuommoset periaatepäätökset ("joskus sen hanhen vielä kannan pöytään") voi olla kohtalokkaita... ;D
tiistaina, marraskuuta 15, 2005
"Joskus sen hanhen vielä kannan pöytään" ei ollut periaatepäätös, vaan pikemminkin vihastuneesta suusta pompahtanut sammakko. Niitä pääsee minulta liiankin usein.
Käsi oli viikonlopun levon jälkeen jo paremmassa kunnossa, mutta maanantaina aloin tyhmyyksissäni keittämään huonolla hellallamme huonossa kattilassamme hernekeittoa. Sen hämmentämisessä menikin sitten kolmisen tuntia, ja silti päädyimme syömään al dente -hernerokkaa. Nyt on taas käsi arka, joten täytyy ottaa rauhallisemmin.
keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005
Ei ollut mitään al denteä se. Nannaa oli. Elinan sopasta en tosin tiedä, se kun oli isommassa kattilassa.
Kaikesta huolimatta otan haasteen vastaan. Kyllä minä nyt sen verran olen ruhoihin tottunut että niistä yhden paistin saan aikaan. (Öh?)
keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005
Heh heh... kuulin ystäväni poikaystävän sanoneen, että pariskuntien yhteinen ulkomaillaoleskelu liian riskiä, koska siinä on niin hyvät riidan ainekset. Minähän sitten hymy suupielessä ystävälleni, että mulle ja Teemulle ulkomaanreissun ei pitäisi siis olla ongelma - tai ainakaan tavallisuudesta poikkeavaa - koska riitelemme muutenkin niin usein! Tosin, olemme myös entistä parempia sovittelijoita.
Viime päivinä olen takonut päähäni ajatusta "ole mielummin onnellinen kuin oikeassa". :D
Ilontäyteistä yhteiseloa!
P.S. Onko teillä Carcassone siellä mukana? (Eikös teillä ollut se?) Me on hullaannuttu siihen ihan täysin. Mietin toisen lisäosan ostamista, mutta en tiiä kumpi: punainen vai oranssi. Ehdotuksia?
perjantaina, marraskuuta 18, 2005
Kirjoita vastine!