maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Good mourning

Lähtö Islannista oli vaikea. Keskiviikkoaamuna itkin silmät päästäni Gíslin eteisessä kun oli hyvästien aika. Muistan jokaisen portaan jonka astuin kävellessäni alas hänen asunnostaan, joka on neljännessä kerroksessa. Joka askel teki entistä kipeämpää. Selvisin kuitenkin linja-autolle asti, ja lentokentällä pitikin jo keskittyä uusiin murheisiin (painavatko laukut liikaa).

Polvet koukussa Islannin ympäri

Ennen paluutamme Suomeen vuokrasimme auton ja ajoimme Islannin ympäri. Kilometrejä kertyi yhteensä 2 400 ja aikaa kului noin viikko. Vähästä kokemuksesta huolimatta selviydyimme yöt pikkuruisessa teltassa, jonka ostimme säästääksemme majoituskuluissa. Kaikin puoli reissu oli mahtava ja ikimuistoinen, mutta tuntui että jalkojamme emme saaneet kunnolla suoristettua koko reissulla. Autossa siihen ei ollut tilaa eikä myöskään teltassamme, joka oli aavistuksen verran liian lyhyt!

Ajoimme päivät ja pysähdyimme aina kun vastaan tuli nähtävyys tai muu kiintoisa paikka. Etelässä tutustuimme Vatnajökullin alla 1996 tapahtuneeseen tulivuorenpurkaukseen ja sen aiheuttamiin tuhoihin, ja ihailimme jäätikkölaguunissa kelluvia jääkimpaleita matkalla mereen. Itävuonoja kiertäessä ymmärsimme liikkumisen vaikeuden noilla seuduilla ja vierailimme suloisissa kalastajakylissä vuonojen pohjukoissa. Kesällä mediassa paljon puhuttanut Kárahnjúkarin padonrakennustyömaa oli pakko käydä katsastamassa, samoin pohjoisen suurin asutuskeskus Akureyri.

Parhaimman leirintäalueen löysimme Skagaströndistä, joka on Islannin virallinen kantrimusiikkikylä. Viiden sadan asukkaan kylässä oli kantrimusiikkiravintola ja oma radiokanava - kantrimusiikille tietysti. Snæfellsnesissä yövyimme Kristinn -nimisen maatilamatkailuyrittäjän takapihalla ja kokkasimme hänen keittiössään. Illan mittaan hän osoittautui kristityksi mieheksi, kuten hänen nimensäkin vihjaa. Hänen luonaan tapasimme myös saksalaisen Annen, jolle annoimme kyydin takaisin Reykjavikiin, jota ennen kuitenkin lauloimme laululuolissa ja kävimme sisällä todella syvässä ja kapeassa kolussa.