Tukka putkella makeaa mahan täydeltä
Kun kuulet tämän äänen: …, on aika ryhtyä nukkumaan päiväunia.
Ensi viikosta ei nimittäin tule yhtään mitään, jos katsomme festivaalielokuvia joka ilta puolilleöin. Mulla nimittäin on neljä kahdeksan aamua viikossa.
Aloitimme elokuvaputken eilen. Niin, jahka ensin luennoilta päästyäni kävimme kaupassa ja kuorossa. Harjoitusten jälkeen oli puoli tuntia aikaa siirtyä toiselle puolen keskustaa kahdeksan näytökseen, mutta ulkona oli aika myräkkä. Tuuli niin että autot vain lentivät. Mutta Epli Adams ja Gegen die Wand olivat ihan kelpo pätkiä – kirjoitan niistä mahdollisesti erikseen.
Eväänä meillä oli hipsuja ja limpsaa, kohtuuharvinaista herkkua meille. Limonaati on kylläkin täällä halvempaa kuin maito (jonka laaduista halvinta puolestaan on oikea täysmaito, jota siis käytämme), mutta en ole saanut Elinaa vielä vakuuttuneeksi siitä että sokeri on terveellistä. Sopivissa määrin, tietysti. En pyydä arvon lukijoita vahvistamaan näkemystäni, sillä olette kuitenkin eri mieltä. Hyvän päälle ymmärtämättömät moukat. Ei silti, en minä mikään herkkupeppu ole (se tarkoittaa jatkuvasti makeannälkäistä; ei nämä farkut – kyllä, farkut – nyt niin hyvän näköiset ole), puolustan vain perinteisiä esteettisiä arvoja.
Voi, onneksi jäätelö ei ole järkyttävän kallista. Yhtä asiaa olen Elinalta pyytänyt ja siihen saanut eliniäisen luvan: että jogurttia minulta ei oteta pois. Se on toinen niistä harvoista asioista jota ilman en voi elää. (Tai no voin, mutta se saattaa kausittain tuntua epämiellyttävältä. Ensimmäinen asia on Elina, ja nollas on armo.) Kuitenkaan paikalliseen jogurttiin en ole vielä tottunut, se on vähän samanlaista kuin ruotsalainen makupiimä, mutta vähän vähemmän hapanta, ja paikallisten rahkaherkku Skyr on taas liian rahkaista. Jäätelö – joka meidän pakastelokerossa säilyy sopivan pehmeänä – on pelastanut minut makeakuolemalta. Toki se on kallista, mutta Bónuksesta saa perus-vaniljaa ja suklaata kohtuulliseen kahden euron litrahintaan.
Sen on maaseudun väki tiennyt aina,
että lehmät ovat lempeitä.
Ei ne huiski kuin kärpäsiä luotansa,
muuten leppoisaa on elämä.
Siksi lehmille mä ylistystä laulan
niiden apuun aina luottaen.
da-da-daa da-da da-da da-da daa-da-daa,
da-da da-da-da-da da-da-daa.
Jaakko Löytty on kyllä usein niin oikeassa.
Saatiin paketti Suomesta. Suklaata äidiltä. Kiitos! Säästämme sen johonkin todella huonosti menneeseen päivään.
Tassunjälkiä betonissa
Eipäs olekaan aikoihin ollut päänsärkyä. Eilisestä aamuvuorosta tulikin aamu- ja iltavuoro, kun oli niin paljon asiakkaita että jäin auttamaan. (Elinaa. Mitä minä olisin kotona yksin tehnyt?) Eikä siitä olisi mitään
tullut ilman Hrafnheidurin - naapuritiskin lintutädin, josta jo mainitsin - apua. Meillä oli jo kahdestaan aika tekeminen, mutta kolmistaan se sujui aika sutjakasti.
Töiden jälkeen oli vielä fysiikan laboratoriomittaukset iltakymmeneen asti. Siellä pommitimme röntgensäteillä kupari- ja lyijypalasia sekä magnesiumoksidilevyn päälle kasattua kromi–vanadium-superlattiisia.
Aamutunnin jälkeen kävin tänään siellä rannassa, lentokentän päädyssä. Paljon pienkoneita oli liikenteessä. Ja luulin nähneeni sen pienen jäätikön, joka pitäisi kauniilla ilmalla - tänään - näkyä. En tiedä oliko se se, mutta jotain siellä oli. Öljynporauslautta? Hyvin hyvin hyvin korkea laiva tai lokki? Kangastus?
Lumi on jo peittänyt huiput vuoristossa;
järven pinta jäätynyt kylän keskustossa.
Kävelytiet ovat vanhankaupungin ulkopuolella useimmiten betonia. Erääseen oli valuvaiheessa jäänyt pienen kissan tassun jäljet varsin pitkältä matkalta. Se ehkä kuvaa tätä ympäristöä aika hyvin: pienet asiat painavat
paljon, vaikka nykyaika onkin läsnä.
Oikeassa oltiin leivinjauheesta
Eräs rakas ystäväni Sveitsistä kommentoi tässä blogissa vaikeuksiamme
löytää purkinavaajaa ja juustohöylää. Hän myös varoitteli
leivontatarpeiden löytämisen hankaluudesta. En ottanut neuvosta vaarin, ja
päädyin leipomaan sitä kasvispiirakkaa, jota aina tarjoan vierailleni,
ilman leivinjauhetta. Menin markettiin maanantaina, jolloin
ex-valmentajani Suomesta oli tulossa meille kylään, eikä sieltä tietenkään
mitään leivinjauhetta löytynyt. Lisäksi erikoisvehnäjauhoiksi luulemani
jauhot olivatkin grahamia, ja kermaviilin sijasta käytin rasvaisempaa
creme fraichea... Leivontaprosessi oli siis fiasko, mutta piirakasta tuli
kuitenkin syömäkelpoinen. Vakkaripiirakka ei siis tälläkään kertaa
pettänyt!
Suuret on sosiaaliset ympyrät
Olipas bileviikonloppu. Saunailta, kuorobileet; lippujen myyminenkin kuin juhlaa; ravintolalounas, konsertti ja cocktailpartyt; viiniä vuokranantajan kanssa ja lupaus televisiosta ja polkupyöristä.
Töiden (jos sitä nyt siksi voi kutsua, kun ei siinä hirveästi tehtävää ole ja kun ei siitä saa rahaakaan, paitsi sadan euron passin) jälkeen poikkesimme tyylikkäästi illastamassa harvinaisen edullisessa kebab-ravintolassa, emme näet ehtineet käydä kotona syömässä ennen rehtorin tarjoamaa konserttia. Se oli oiva: pianon kanssa kilpaa esiintyivät vuoroin komea ja hauska tenori, viimeisillään (raskaana) oleva sopraano (jonka maha hyppi henkeä vetäissään) ja basisteillekin sorminäppäryydessä pärjäävä viulu. Keväisiä kappaleita, Griegiä, Weberiä ja sellaista. Oikein mukavaa. Elokuvasali oli täynnä vanhoja opettajia, joskin löysimme pari kuorolaistakin joukosta.
Yllätykseksemme oli konsertin jälkeen tarjolla myös vähän aperitiivia. Liityimme rohkeasti joukkoon ja hengasimme täydessä salissa kuten hienoissa ympyröissä on tapana. Tarjoamiset olivat hyvät ja huonot: suolaisia paloja – eri tavoin päällystettyjä leivänpalasia: friteerattuja katkarapuja dipattavaksi Pirkka-hapanimeläkastikkeeseen sekä hunajaliemessä uitettuja lammaspyöryköitä – oli paljon ja riittävästi nautittuna ne kävivät itselleni oikein maukkaasta ja riittoisasta illallisesta, mutta kasvissyöjälle kelpoja tuotteita oli ainoastaan juomapuolella. No, Elina jätti päällysteet pois. (Takinkääntäjä! =) Tapasin geofysiikan opettajani ja sain tietää että kurssi alkaa vasta torstaina. Sen ansiosta tässä kirjoitan enkä juossut toiselle puolen kampusta joutuakseni huomaamaan asian siellä. - Kaiken kaikkiaan pienestä kinastamme ja hienoisesta alipukeutumisestamme huolimatta kokemus oli muistoinen. Kenties joudun tottumaan tällaiseen tulevassa työssäni, onhan se selvästikin yksi syy lisää ryhtyä akateemiselle uralle.
No, sunnuntaina ei ollut ollenkaan niin vaikea herätä kuin kuorojuhlien jälkeen. Kävimme vaihteeksi Tuomiokirkossa jumalanpalveluksessa, sillä Hallgrimskirkjanin viime viikon ohjelmasta huomasimme että tämän viikon messussa toimitsee pastorinna. Johtunee ennemminkin kieleen tottumisesta kuin tuomiokirkon pastorista, että messun kulusta ja saarnasta sai paljon enemmän selvää kuin aiemmin. Mukava ja sydämellinen paimen sielläkin oli, joskin se on sivuseikka. En oikein ymmärrä sellaista puhujien perässä juoksemista ja juoksemattomuutta: Luther ja Paavalikin todistavat vahvasti (siis sekä opettavat että ovat itse esimerkkinä) siitä että pappius on jumalallinen virka, jonka teho ei riipu henkilöstä vaan Jumalan Sanasta. Kuinka muutoin kukaan voisi pitää itseään kelvollisena paimenen (tai mihinkään hengelliseen) tehtävään?
Lepopäivästä huolimatta toteutin omaa taiteellista ja yhteiskuntahyödyllistä tehtävääni istumalla myyntipöydän ääressä iltapäivän ja tutustumalla uuteen matkatoimiston tätiin. En muista hänen nimeään vaikka pyysin sen kirjoitettuna, mutta se merkitsi mustarastasten tappelua. Siinä on vasta hieno nimi! Veera Minima Birdfight ja Aleksis Hara-Khan Taisto Tergujeff.
Palatessani kävin maksamassa vuokran. (Olettekos ennen makselleet seitsemänkymmenen tuhannen laskuja käteisellä?) Tutustuin samalla Hreinnin vaimoon Olgaan ja nelivuotiaaseen Isoldeen ja tuplaikäiseen sisareensa, sekä sisäpihan toisella puolella asuviin naapureihimme, joiden elämää olemme päässeet jo vähän seuraamaan kuin läpi harmaan ikkunan. (Sitä ei ehkä olisi kannattanut sanoa heille. Nyt täytyy ruveta pukeutumaan aamuisin.) Nainen soittaa viulua – melko hyvin – ja mies, Jón (jonka nimi lyhenee täällä Nónniksi, kuten omanikin) katselee paljon televisiota. Ja Elina ihailee heidän sisustustaan. Mutta Hreinn lupasi meille vanhan matkatelevisionsa (ja ne vaatekaapit!) sekä lainaksi pyöränsä, että voimme tutustua vähän pidemmällekin ympäristöömme. En kieltäytynyt.
Hreinnin tarjoama lasi viiniä sai aikaan melko erilaisen raukean kuin cocktail-juhlissa runsaan ruoan kanssa nauttimani kaksi lasillista, mutta en silti mennyt nukkumaan vaan konformoin ja tyylittelin matematiikkadokumenttejani myöhään yöhön. Sellainen rytmi sopii minulle: venyttää nukkumaanmenoa jollakin mukavalla ja rauhallisella puuhalla ja sitten herätä aikaisin virkeänä.
Paikan päältä nähtynä
Terveisiä töistä. Tätä kirjoittaessamme istumme filmifestivaalien
lipunmyyntipisteessä keskustan pienoisostoskeskuksen aulassa ja vartoamme
asiakkaita, joita poikkeaa kerran puolessa tunnissa. Edessämme aukenee
kirjakauppa, josta meillä on lupa lainata lehtiä luettavaksi.
Pienen pöytämme vieressä on matkatoimisto Reykjavik
Excursions myyntipiste. Sitä emännöi mukava afrikkalainen nainen
Irene joka lähtiessään jätti tietokoneensa soittamaan
reggaeta.
Työnohjaajamme, projektikoordinaattori Hafsteinn on
mukava. Nuori ja vähän haahu taiteilijamies. Käy katsomassa meitä tunnin
välein. Hänen on tämä tietokone jolla teemme festivaalipassit asiakkaille,
ja langattoman verkon ansiosta käytän aikaani näyttämällä fiksulta ja
puuhaamalla sen kanssa. Elina lukee lehteä ja juuri palannut Irene puhuu
firman puhelimessa kaverinsa kanssa.
Päätin taas kerran että seuraava tietokoneeni on Mac. Onhan se vähän
elitistinen ja kallis, mutta mediankäsittelyyn aivan omaa luokkaansa, ja -
mikä parasta - huomattavasti turvallisempi kuin Windows. (No siihen nyt ei
kyllä paljoa tarvita.) Sitäpaitsi se on hieno.
Paikan päällä olimme myös eilen. Emme täällä, vaan uusien jäsenten
kunniaksi järjestetyssä kuorobileissä. Ne sijaitsivat vähän kauempana
keskustasta, lämmitetyn uimarannan tuntumassa. Emme aluksi meinanneet
lðytää koko rakennusta, koska siinä missä sen kartan mukaan piti olla oli
urheilusukeltajien kerhotalo jossa ronskin näköiset kaverit roudasivat
happipulloja. Siellä se kuitenkin oli. Ensimmäiset kaksi tuntia puoli
yhteentoista asti olivat aika hiljaisia, sillä väkeä ei ollut paljon ja
kaikki puhuivat keskenään islantia, paitsi me ja kaksi muuta vaihtaria.
Ihmismäärän kasvaessa ja tunnelman noustessa ruvettiin kolmen kitaran
sästyksellä laulamaan aluksi englanninkielisiä klassikkoja (Chris
Isaacia yms.) ja sitten islantilaisia juomalauluja.
Aika meteli siellä oli, ja ääni on tänään huutamisen jäljiltä vähän
kadonnut. Vähän vain - mutta onneksi ei tarvitse tänään laulaa. Ja voisi
mahakin sokerijuoman jäljiltä vähän sekaisin.
Pohjola-Norden ja RIFF
Vapaa-aikamme alkaa pikku hiljaa täyttyä erilaisista aktiviteeteista,
aivan kuten pitääkin. Opiskelen sellaisilla kursseilla, joiden parissa
voisi aivan hyvin pakertaa aamusta iltaan, mutta eihän moista jaksaisi
kauaa. On tervettä saada jotain muutakin tekemistä. Ja vaikka viihdynkin
ihanassa kodissamme ihanan mieheni kanssa, on hyvä päästä välillä
katselemaan muitakin paikkoja.
Kuoron lisäksi olemme tutustuneet Norden-yhdistyksen (Suomessa
Pohjola-Norden) toimintaan. Eräs tytsy oli iskenyt silmänsä Jaakkoon
fysiikan laitoksella ja kutsunut yhdistyksen saunailtaan. Minutkin toki
kutsuttiin, ja niin me menimme sinne eilen kuoron jälkeen. Menimme
paikalle myöhässä, joten kaikki muut olivat jo ehtineet saunan puolelle.
Oli jokseenkin omituista mennä tapaamaan vieraita ihmisiä löylyhuoneeseen.
Porukka oli kuitenkin todella vastaanottavainen ja puhelias. Kaikki muut
olivat paikallisia, mutta se ei haitannut pohjoismaalaista
keskusteluhetkeämme. Useampi oli ollut vaihto-opiskelijana tai kesätöissä
Suomessa, jotkut puhuivat hyvin ruotsia. Keskustelua käytiin kuitenkin
suurimmaksi osaksi englanniksi.
Viihdyimme niin hyvin, että menemme varmasti jatkossakin yhdistyksen
tempauksiin mukaan. Maanantaina heidän toimistollaan on kielimaraton,
jossa opiskellaan eri kieliä iltapäivästä keskiyöhön saakka. Jokaiselle
kielelle on varattu aikaa yksi tunti, ja sekä suomi että suomenruotsi ovat
mukana ohjelmassa. Tulossa on myös pohjoismaalainen illallinen, jonne on
tarkoitus tuoda jotain perinteistä ruokaa omasta kotimaastaan. Onko
ehdotuksia? Ajattelin karjalanpiirakoita, mutta niitä olen kokeillut
leipoa kahdesti, molemmilla kerroilla yhtä huonoin tuloksin.
Toinen uusi harrastuksemme on Reykjavikin kansainvälinen elokuvafestivaali
RIFF (Reykjavik International Film Festival), joka järjestetään tänä
syksynä toista kertaa. Varsinaiset festivaalipäivät ovat 29.9. - 9.10.,
mutta sitä ennen festivaalin järjestelytoimikunnassa tapahtuu paljon.
Ilmoittauduimme molemmat vapaaehtoisiksi ilmaisten festivaalipassien
kiilto silmissä, ja saimme kuin saimmekin pientä puuhaa. Menemme
lauantaina tutustumaan työhömme lipunmyyjinä. En kyllä vieläkään ymmärrä,
miten he voivat laittaa meidät sellaiseen tehtävään, kun emme osaa juuri
lainkaan islantia! Katsotaan, mitä siitä tulee. Olemme tiskin takana
muutamia tunteja ensi viikolla, eli ennen varsinaisen festivaalin alkua.
Näin pääsemme nauttimaan ilmaisista elokuvista ja muista tapahtumista koko
festivaalin ajan. Harmiksemme viimeisenä viikonloppuna meillä on kuoron
harjoitusleiri, joten silloin jäävät elokuvat väliin.
Tänään kuorolla on juhlat uusien laulajien kunniaksi. Luulen kuitenkin,
että ne juhlat eivät ole meidän makuumme, sillä kutsussa pyydettiin
tuomaan paljon kaljaa mukana. Yliopiston rehtori on järjestänyt meille
paljon mieluisamman tervetuliaisjuhlan, konsertin, joka puolestaan on
huomenna iltapäivällä. Tekemistä siis on jopa niin paljon, että jouduimme
peruuttamaan jo tavaksi muodostuneen lauantaisen "perheretken", jonka
tällä viikolla piti kohdistua Laugardalurin uima-altaille ja viereiseen
kasvitieteelliseen puutarhaan.
Iloitsen suuresti siitä, että perheeni Suomesta on pian tulossa luoksemme
visiitille. Rakkaita kaipaa aina, vaikka vihtyisi kuinka hyvin.
Nyt on sitten fyffeä
Pankkitili toimii. Laitoin maanantaina omalta tililtäni apurahan ja
kuoromaksujen verran ulkomaansiirtoa, ja pari kolme päivää kestänyt
rahojen siirto ylitse merten kohti laajaa maailmaa on onnistunut. Kävin
nostamassa vajaan vuokran verran käteistä - kun lähtökassaa on vielä
jäljellä - niin päästään Hreinnin kanssa taas väleihin... ei vaiskaan, hän
ystävällisesti sanoi että maksakaa ensimmäinen vuokra sitten kun
kerkiätte. Jos olisin nostanut Visa Electronilla rahaa automaatista, olisi
kuluja tullut 2 EUR ja 2,5 % nostosummasta, ts. 25 EUR joka vuokraa
kohden. Kun laittoi könttäsumman pankkiin, tulee 11,70 EUR palvelumaksuja
(jos ei enempää). Sieltä saa nyt nostella ilmaiseksi. Ensi viikolla vielä
saan sen nostokortin, samalla tehdään Internet-pankkisopimus. Jaa mutta
tästähän olen jo puhunut.
Minulla oli tällä viikolla ensimmäinen työhaastattelu. Lehdessä oli
nimittäin englanniksi ilmoitus että tavarataloon halutaan pakkaajia ja
hinnanlaittajia, tai miksi niitä nyt sanotaankaan. Soitin ja haastattelin
työpäällikköä, että haluavatko osa-aikaisia työntekijöitä. Eivät
halunneet. Se siitä sitten - opiskellakin täytyy.
Ensi maanantaina alkaa geofysiikan johdatuskurssi, jolla luulin jo
olevani. Ensimmäisellä viikolla menin nimittäin ilmoitettuna aikana
ilmoitettuun paikkaan, mutta siellä tuli vähän sellainen olo että tämä ei
nyt ole ihan oikea kurssi. Kysyin asiaa opettajalta myöhemmin
sähköpostitse ja sain vastauksen että juu ei olekaan, se on se johdatus
Islannin maantieteellisiin ilmiöihin -kurssi, geofysiikka alkaa vasta
myöhemmin. Jaa.
Kylläpäs menee hankalaksi
Äh. Kaikki viikonpäivät on ihan yhtä huonoja.
Aamulla ei ollutkaan luentoa (kai) joten en vieläkään päässyt kurssille
mukaan. Yritin sitten rassata tietokoneeseen langatonta verkkoyhteyttä
jonka pitäis olla käytössä koko kampusalueella, mutta jostain syystä se ei
toimi. Ratkaisu: lähetin kurssin opettajalle postia ja päätän sittenkin
lähteä kysymään apua yliopiston ATK-keskuksesta.
Nyt on nälkä, ja pitäis lähteä Elinan kanssa syömään eväitä ja sitten
kauppaan. Illalla on kuoroharjoitukset ja pohjoismaayhdistyksen
nuorisojaoston saunailta. Oikea sauna! Kivaa.
Jee. Kaikki viikonpäivät on ihan yhtä hyviä.
Niin siitä laulamisesta
Niin, jäi tuo kuoroasia loppuun kertomatta. Pyynnöstä siis liityimme estradilla muiden joukkoon laulamaan. Äänenavauksesta huolimatta ensimmäinen laulu sai ajattelemaan, että nämä on aivan liian hyviä meille. Tenooritkin lauloivat niin korkeita ääniä että minä vaivihkaa siirryin bassoksi. Islannin aakkosto oli siinä vaiheessa sen verran tuttu, että osasi suunnilleen ääntää sinnepäin - vaikka tuskin siitä olisi paikallinen selvää saanut. No, ainakin auottiin suuta.
Semiklassiseksi musiikiksi ehkä sitä sanoisin. Sellaista… kuoromusiikkia. Ihania Lauluja! Joukossa on ainakin yksi moderni kansanlaulu.
Harjoituksia on kahdesti viikossa. Liittyminen maksaa hurjasti mutta - it’s worth it. Toukokuun lopussa on Vaasassa kuorofestivaalit, joihin kuoro osallistuu - ja me, jos ei käytännön esteitä esim. paluuaikataulun kanssa tule. Onhan se vähän ironista: mikseivät ne festarit voi olla jossakin Australiassa tai Japanissa, miksi pitää olla Suomessa? Me on nähty Suomi jo! Mutta hienoa siitä tulee.
Plinge-linge-lip ja pom-pom
Sataa. / Täydet pointsit siitä annan / sille, joka säät ja ilmat säätelee ja sateen langettaa.
Juu-u, märkää on nyt ollut näinä päivinä. Kävin tänään juoksemassa ympäri kaupunkia sitä asumistukea hoitamassa (nyt se on done) ja reidet on jokseenkin märät. Ulkopuolelta. Vaimo rassulle ei jäänyt edes sateenvarjoa vaan iiihana ruskea kuminen sadetakki suoraan 50-luvulta. Hienolta näyttää sinisen korvaläpällisen talvipipon kanssa.
Sadetta ei varsinaisesti tule paljon mutta ilma on märkää. No, meri on tuossa vieressä, sen siitä saa. Olin tänään asiain jälkeen jo lähteä rantaan kävelemään mutta oli luento jota ei ollutkaan koska en mahdu kyseiseen ryhmään ja varpaatkin on vähän ahtaalla näissä varta vasten hankituissa vaelluskengissä jotka - typerää kyllä - kapenevat kärkeä kohti, sillälailla kun kengät nyt yleensä kapenevat. Älytöntä on se, eihän ihmisen jalka kapene. Vai kenen kapenee? - No, siellä rannassa näytti kyllä hienolta. Aava meri ja pilvinen taivas, sellainen tunnelma että voisi kävellä Akureyriin asti (se on melkein toisella puolen saarta) ja katsella merta niin kauan kuin jaksamme. Tit-ti-di ti-di-di di-di-di di-di-di.
Ja sitten on viileää. Sitä on aina. Sellaista sopivan viileää: ei varsinaisesti kylmä - villapaidassa ja kevättakissa pärjää hyvin - mutta sen verran epälämmin että kasvoissa tuntuu mukavalta. Virkistävän viileää. Cool, sanoisin. Ja tuulta on enemmän kuin kotomaassa, mikä sekään ei satamakaupungissa keskellä keski-Atlanttia yllätä. Talvella ei päästä kuin nollaan tai miinus kymmeneen asteeceen Celciusta mutta viimapa moninkertaistaa pakkasen.
Bussipysäkillä pellin alla kerrankin on tunnelmaa. / Ihmiset on hyvää pataa / keskenään ja valuu meikki. / Kastuneilla leikkimieltä riittää: märkä kenkä aikaan saa / yhteyttä syvää.
Eikö täällä ole juustohöyliä?
Miten mikään sivistynyt yhteiskunta tulee toimeen ilman juustohöyliä? Tätä kysymystä olemme pyöritelleet viimeisen puolitoista viikkoa. Missään kaupassa, korostan: missään kaupassa, emme ole nähneet sellaisia myytävän. No paitsi muutamassa. Ostoskadulla on pari design-keittiöliikettä, jossa kyseinen tavara maksaa miljoonan. Ja eväskauppa 1011:ssa (joka on auki aamukymmenestä iltayhteentoista, paitsi nykyään aamukahdeksasta puoleenyöhön) oli kanssa yksi, mutta sen hintaa en muista. Ja paikallisen itäkeskuksen (Kringlan) paikallisessa Tiimarissa (Tíger) niitä kyllä myytiin kanssa, mutta se malli oli ruma. Jos olisimme läksineet Ikeaan, olisimme kenties sieltä löytäneet muuhun kalustukseen sopivan.
Ehkäpä näin tilinsä ylittäneenä ei ole varaa valita, ehkäpä täytyy marssia 1011:een. Toivottavasti se ei siellä maksa naurettavan paljon. Tiikerissä kaikki tuotteet maksavat 200 tai 400 kruunua (2,50 tai 5 euroa), mutta Kringlaniin on matkaa ja - se malli yksinkertaisesti oli niin ruma.
No, juustoa saa leikattua fileerausveitselläkin, tuleepahan sopivan paksuja siivuja vaikka kalliiksi käykin. (Kyllä, meillä on fileerausveitsi. Ja monta muuta hienoa veistä hienossa puutelineessä! Olen aina halunnut sellaisen…) Mutta säilyketölkkejä ei saa auki oikein kuin purkinavaajalla. (Vai kumpi nyt on kumpi, tölkki ja purkki?) Ja purkinavaajia ei löydy mistään. Taitaa olla niin, että sellainen pieni mitä kaikki Suomessa käyttävät on siellä keksitty, koska en muista missään ulkomailla kohdanneeni sellaista. Ja täällä en minkäänlaista, korostan: en minkäänlaista. No paitsi yhden, siellä eväskaupassa… mutta se ei ollut sellainen pieni.
Pohjoislänsimainen sivistys, missä olet? Hukuitko matkalla?
Vuokrasopimus ja asumistuki
Nyt meillä on sitten vuokrasopimus. Olimme vuokraisäntämme Hreinnin kanssa sopineet että tehdään se sitten kun hän tuo vaatekaapit, minkä piti tapahtua viime viikolla. Ei tapahtunut. Soitin hänelle torstaina että tarvitsisimme sen pian, koska perjantaina on viimeinen päivä hakea paikallista asumistukea. Saimme sopimuksen valmiiksi yhdentoista aikaan illalla…
Vuokra on 70 000 kruunua kuussa, sellaiset 900 euroa. Se sisältää veden ja sähkön eikä riipu edes devalvaatiosta. Täytyy vielä ottaa selville mitä siinä sanotaan irtisanomisajoista ja sellaisista – toukokuun lopussa loppuu vuokrasuhde jos ei kummempia tapahdu.
No, perjantaina sitten pyörimme kaupungilla Ingibjörgin kanssa Ingibjörgin autolla asumistukiasiaa selvittäin. Ensin läksimme ulkomaalaisvirastoon hakemaan leiman sopimukseen. Se oli oikea valtakunnan leimaamo, siellä ihmiset tuli ja meni ja tädit vaan leimas lappusia. Klip klip. Klip. Eläköön byrokratia. Meillä oli vähän pelkoa että me ei saada sitä paperia sieltä heti ulos, jolloin meiltä menisi syyskuun tuki koska emme olleet liikenteessä tarpeeksi aikaisin – koska meillä ei ollut sopimusta koska emme olleet liikenteessä tarpeeksi aikaisin. Saimme kuitenkin kuitin, että vuokrasopimus on tuotu leimaamoon, ja sen kanssa läksimme eteenpäin. Kuitti leimattiin kyllä.
Leimaamosta etenimme kampusalueen pankkiin hankkimaan tiliä. Ystävällinen täti otti paikan päällä kuvan automaattikorttia varten, ja kirjoitimme tilinumeronkin oikein muistiin. Pankissa pitää käydä ensi viikolla vielä hakemassa kortti ja tekemässä Internet-sopimus.
Tilinumeron kanssa marssimme sosiaalitoimistoon (tms.), joka sijaitsi pienen kaupan yläkerrassa. Kerrostalon rapuissa lojui vaikka mitä tavaraa. Siellä emme edes tarvinneet kuittia vuokrasopimuksen jättämisestä… Eläköön byrokratia.
Huomenna pitää vielä hakea vuokrakuitti ja viedä se opiskelutodistusten kanssa sossuun. Sitten vuokrasta pitäis tippua enintään 15 %. Ongelma on, että huomenna ollaan liikkeellä kävellen, ja kyseiset lafkat sijaitsee eri puolilla kaupunkia.
Eipäs kun kaikki on mennyt
Julkaisimme 14. 9. tiedon, että syyskuun budjetista olisi käytetty puolet. Kuun puoleenväliin mennessä budjetti oli kuitenkin jo kevyesti ylitetty.
Saadun kritiikin vuoksi toimituksen ostosmatka Ikeaan on peruutettu. Syynä tähän on myös tullut tieto, että toimituksella on käytössään toimiston yläkerrassa sijaitseva pesukone, eikä se näin ollen tarvitse uhanalaisen sademetsän puista valmistettua muovista pesuvatia. Toimiston Ikea-sisustuksen on valinnut tilan omistaja.
Toimitus pahoittelee virhettä ja kiittää huomautuksista.
Toimituksen vinkki: kommenttia kirjoittaessaan voi valita ”Other” kohtaan ”Choose an identity” ja paljastuvaan ”Name”-laatikkoon kirjoittaa nimensä, niin se näkyy kommenttien otsikoissa nimen ”Anonymous” (’tuntematon’) sijasta.
Niin laulaa, laulaa mä voin
Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun yl’opiston kuoroon me päästiin laulamaan. Joo-o, totta se on. Ja hienoa!
Kävi nimittäin niin, että meitä uusia opiskelijoita on sähköpostitse lähestytty monelta taholta ja kerrottu siitä ja tästä ainejärjestöstä ja tapahtumasta ja ties mistä. Näistä sähköposteista yhdessä oli asia myös englanniksi, ja se koski yliopiston kuoron Háskólakórinnin koelaulutilaisuutta. Luin viestin tosin päivän liian myöhään mutta asiaa sähköpostitse kysyessämme saimme kutsun tulla seuraamaan seuraavia harjoituksia, jossa voitaisiin sitten pitää ylimääräinen koelaulu.
Asiaa pureskeltuamme lähdimme eilen torstaina illalla jännittyneinä kampuksen vieressä sijaitsevaan kirkkoon. Paikalla oli kolmisenkymmentä nuorta, joista eräs tuli äänenavauksen (jonka lauloimme yksinämme keskipenkissä) jälkeen kysymään olemmeko me ”ne suomalaiset” ja käski meidätkin sinne sekaan vain. Siellä sitten lauloimme islantilaisia kuorolauluja, sellaisia aivan ihania!
Olin aiemmin ajatellut etten halua laulaa poppia, kahdesta syystä: Kuorolla ei voi tehdä sellaista musiikkia kuin esim. Seminaarinmäen mieslaulajat tekee - se ei vain toimi. Ja sellainen vokaalimusiikki mitä esim. Lauluyhtye Rajaton tai Club for Five tai Take 6 tekee, se vaatii hirvittävän paljon taitoa ja harjoitusta eikä meistä tavallisista tallaajista ei ole siihen.
Mutta nyt tulikin kiire. Jatkan tästä myöhemmin, niin paljon sanottavaa asiasta on. Musiikki on taiteiden kuningatar!
Puolet on poltettu
Nonni. Nyt se tapahtui. Laskettiin eilen vähän menoja ja huomattiin että puolet tämän kuun budjetista on jo käytetty. (Laskelman tulot perustuvat oletukseen kahdesta NordPlus-stipendistä, suomalaisesta opintotuen opintorahasta ja ulkomaan asumislisästä sekä islantilaisesta minimiasumistuesta.) Menoissa tosin on monta kertaostosta, kuten islannin oppikirjat, vihot, tulostusmaksut, pesuaineet, iso purkki pöytäsuolaa (kun minä hölmö annoin ensimmäisellä kauppareissulla periksi kunnon merisuolasta) ja muuta sellaista, joita ei tarvitse enää ostella. Mutta näin ne ensimmäiset viikot menee totutellessa maan tavoille. Periaatepäätös tehtiin jo siitä että jugurttia ja mysliä ei syödä samalla kertaa.
Jo lentokoneesta ostin päivän lehden ja sieltä löysimme päivittäistavarakauppojen hintavertailun. Bónus-ketju osoittautui halvimmaksi, ja sitä olemme käyttäneet. Lähin (ja ainoa kävelymatkan päässä oleva) myymälä on kävelymatkan päässä, yläpäässä ostoskatua. (Alapää on ydinkeskustassa; asuntomme sijaitsee kummastakin yhtä kaukana.) Parina iltana olemme tosin poikenneet kirkon juurella sijaitsevassa lähilähikaupassa, joka on myöhempään auki.
Islantilaisen kulinarismin kivikkoiselle poluille päädyimme ostaessamme tässä joku päivä leivänpäälliseksi savulammasrullan. Siellä ei ollutkaan rasvaa ihan vähän! Leivänpäällistä siitä ei tullut, vaan ihanan paprika-kesäkurpitsa-porkkana-sipuli-riisi-kasvispadan lisäkettä. Rullaa siivuttaessani jäi käsiini sen verran voimakas tuoksu, että Elina ei seuraavana yönä tahtonut saada unta. Ja niin… erikoista se oli, ettei syömisestäkään tahtonut tulla mitään. Taidan säästää sen vieraille.
Pyykinpesuaineelle emme ole vielä keksineet käyttöä, sillä meillä ei ole pesukonetta. (Eikä edes liitäntöjä saati tilaa.) Tarkoituksena on tehdä lauantaina retki Ikeaan (josta muutkin huonekalumme ja astiamme ovat) ja ostaa sieltä pesuvati, jossa tehdä käsipyykkiä. Lakanoiden peseminen tosin menee vähän hankalaksi. Ingibjörg tosin lupasi antaa meidän käyttää opiskelija-asuntolansa pesulaa, täytyy katsoa jos siellä kehtaisi näin aluksi käydä. Mutta onhan meillä vaatteita paljon mukana. Niin paljon, että Iceland Expressin lähtöselvityksessä Kööpenhaminassa matkalaukut merkittiin painaviksi.
Eilen löysimme kaupungilta myös Punaisen ristin kirpputorin. Siellä oli islantilaisia villapaitoja (niitä joista Juicekin laulaa) kuudenneksella kauppojen hinnasta. Ja sataman tykönä on viikonloppuisin auki iso kauppahalli, jossa on pari isoa antikvariaattiliikettä ja kaikenlaista sälää. (DVD-elokuviakin halvalla. Jos vain olisi se toinen tietokone millä katsella.) Pitää siellä käydä etsimässä islanninkielistä virsikirjaa. Virret kun täällä ovat hyvin pohjoismaisia, samanlaisia kuin ruotsalaiset kansanlaulut: iloisia, liikehtiväisiä, tarttuvia ja joskus myös harvinaisen kauniita. Melodioiltaan, tarkoitan: niihinhän wanna-be-muusikkona kiinnitän eniten huomiota, varsinkin kun on tämä kieliongelma…
Palautteesta ja osoitteista
Mainoshakuisia kommentteja (joita tapaan poistella) lukuunottamatta olemme saaneet tästä matkapäiväkirjasta palautetta kahdelta henkilöltä. Jos ei lasketa huomautuksia kirjoittamisen aktiivisuudesta, on päiväkirjaa itseään koskenut ainoa palaute hyvin ytimekkäästi ilmaistu sanoissa ”kiva lukea”. (Kiitos, äiti.)
Koska matkapäiväkirja on verkossa, ja verkko on interaktiivinen, on matkapäiväkirja interaktiivinen. Sen ymmärtämiseksi ei tarvita kuin ensimmäisen kertaluvun propositiologiikkaa. Siksi - ja lukijamäärän selvittämiseksi - olisi mukavaa, jos te, rakkaat lukijat, voisitte lyhyin sanoin kommentoida kirjoituksiamme, vaikkapa kysyäksenne jotakin sellaista mitä emme osaa kertoa. (Kommentteja voi lukea ja kirjoittaa postin alta löytyvästä Kommentteja-linkistä.) Kaikilla muillakin tavoin suosittelemme ottamaan yhteyttä sekä äidinkielentaitomme että mielenterveytemme ylläpitämiseksi. Postiosoitteemme on siis Njarðargata 29, 101 Reykjavík ja yhteinen sähköpostiosoitteemme tergujeff(at)iki.fi.
Lähettämissämme osoitteenmuutoskorteissa mainittiin matkapäiväkirjan osoitteeksi [www.]iki.fi/tergujeff (sikäli kun saitte käsialasta selvää), joka on iäti allekirjoittaneen käytössä oleva IKI-linkki varsinaisille kotisivuille, jotka varsinaisesti sijaitsevat jossakin muualla - nyt täällä. Tämä nyt vain tiedoksi.
Moottori – se olet sinä
Juu-u, ei olla paljoa muuta tehty kuin pyöritty kaupungilla, kuten vaimo viisas sanoi. Mutta kyllä näkemistä riittää, varsinkin tuolla ympäristössä. Lauantaina käytiin näköalakeskus Perlanissa katselemassa maisemia, ostoskeskus Kringlanissa ikkunashoppailemassa ja ostamassa hömppä-vaimolle uimajalkineet. Päivän päätteeksi piipahdimme uima-altaalle, jossa katselimme poikain uimahyppyjä ja lojuimme kuumassa altaassa kuunnellen paikallisten nuortenmiesten keskustelua islantilaisista vankiloista amerikkalaisten herrojen kanssa. Kilometrejä tul’ aika monta.
Sunnuntai-iltapäivällä käytiin katsomassa Johnny Deppin tähdittämä Tim Burtonin lasten(?)elokuva Charlie and the Chocolate factory, kun päästiin puoleen hintaan viidellä eurolla. Innostuin syvällisistä lastenelokuvista niin että odotan jo että pääsen oman muksun kanssa katsomaan kaikki sen ajan hittituotteet. Suuresti arvostamani näyttelijä Depp ei suorituksessaan yltänyt ihan parhaimpaansa, kuten ei elokuvan tarinakaan – näyttävyys tosin saa hyvät pisteet – joka tosin oli itse Roald Dahlin käsialaa. Että maailmassa sitten on hienoja ihmisiä.
Pyhäaamuna puolestaan mentiin taas kaupungin korkeimmalla kohdalla kököttävään kirkkoon. Siellä on niin mahtavat pillit että! Liturgia on pieniä paikanmuutoksia vaille identtinen suomalaisen luterilaisen messumme kanssa, mikä on siksi hyvä että suomalaiset tekstit (ehtoollisen asetussanat, prefaatiot tms.) tulee kanttorintouhujen jälkeen jo ulkomuistista. Joka sunnuntaille on oma pieni lappunen missä on mm. päivän tekstit, jotka saarnan aikana (jota Elina kielipäissään kuuntelee oppiakseen) voi lukea omasta kirjasta.
Kirkkokahveillekin uskaltauduimme, ja muutamakymmenpäisen lauman pastorikin tuli tutustumaan. Ihanan lämmin vastaanotto. Kotikirkko siitä tuli jo siitä syystä, että se sijaitsee jopa lähempänä kotia kun entinen työpaikkamme Lutherin kirkko Jyväskylässä, ja nyt siitä tuli kotiseurakunta. Harmi vain kun saarnasta ei ymmärrä (edes Elina niin paljon että sitä hengelliseksi oppimiseksi voisi sanoa). Mutta ehtoollinen toimitetaan (oikein!) joka jumalanpalvelus, ja siinä on kristityn autuus.
Syömispäiväkirjaakin ajattelin aloittaa. Aloitan sen tässä. Perjantaina söin neljä leipää, lautasellisen puuroa, lautasellisen muroja, neljä (ilmaiseksi uusien opiskelijoiden päivänä jaettua) hot dogia ja join kolme tölkkiä (―‖―) Pepsi Maxia sekä lisäksi paljon mehua. Lauantaina söin aamiaista, valkosipulilla höystetyn sandwichin, annoksen kylmää turskarisottoa, kaksi tortillaa ja lisäksi vähän sen täytettä. Sunnuntaina söin puuroa ja leipää, puoli pientä purkkia pop cornia, kaksi lämmintä leipää, kaksi tortillaa ja lisäksi vähän sen täytettä, ja iltayöstä vielä muroja ja toffeenmakuista jugurttia (joka on mielenkiintoista). Näillä luulisi jaksavan.
Istu ja pala!
Kummallista taas pitkästä aikaa istua tietokoneella. Viime päivät sähköpostia on täytynyt käyttää kirjaston aulassa, mutta nyt minulle on esitelty paikallisten fyysikkojen ja matemaatikkojen olohuone. Täällä olen istunut koko päivän (kun piti olla aamuluento muttei ketään tullut luokkaan puoleen tuntiin) ja hoitanut asioita ja kuunnellut islantia.
Nyt on sitten meillä islantilainen henkilötunnus. En ole yhtään katkera siitä, että ”perheen tunnus” on vaimon tunnus, en ole, en ole! Tunnuksesta on etua se, että nyt voimme kirjautua yliopiston opiskelijoiksi ja saada kirjastokortit ja tietokonetunnukset. Jälkimmæisten puuttuminen on ollut syy matkapäiväkirjan laiskaan kirjoittamiseen. Pahoittelemma katkosta.
Tavoitteeni videodokumentin pituudesta ei ehkä olekaan ihan utopistinen. Kyllä yhdeksässä kuukaudessa saa 128 tuntia täyteen, jos nauhaa palaa viikossa kolme kappaletta.
Kyllä tänne sopeutuu
Moi, vihdoinkin pääsin kirjoittamaan. En ole vielä saanut tietokonetunnuksia yliopiston koneille, mutta täällä kirjastossa pääsee kuka tahansa käyttämään paria konetta.
Meillä on alkanut jo kurssit, joihin ollaan oltu ihan tyytyväisiä. Islannin kielikurssi vie eniten aikaa, mutta se on kivaa ja hyodyllistä.
Kielivaikeuksia ei ole kuitenkaan ollut, koska täällä osataan niin hyvin englantia. Ruotsin kursseilla opettaja on ruotsalainen. Hän on oikein mukava, ja niillä kursseilla on vain 5 opiskelijaa, joten me opiskelemme hänen tyohuoneessaan. Islannin kurssilla on sitten enemmän opiskelijoita. Jaakko on eri ryhmässä kuin mä, joten voidaan helpommin kayttaa samoja kirjoja. Jouduttiin ostamaan ne, ja oli aika kalliit.
Asunto on todellakin tosi hyvä ja lähellä yliopistoa ja keskustaa. Tähän asti on ollut rauhallistakin, vaikka yläkerrassa asuu saksalaisia vaihto-oppilaita. Peitot tuotiin ihan turhaan, mutta onpahan sitten vieraita varten. Saatiin upouudet astiat, vedenkeitin, pieni kirjahylly ja yöpöydätkin. Vaatekaapit oli kaupasta loppu, joten se saadaan vasta ensi viikolla. En tiedä, tuoko se jotain siivousvalineitä. Makuuhuoneessa meillä on nimittäin kokolattiamatto, joten imuri olisi tosi hyvä olla.
Uuni meillä on vain mikron kokoinen ja siinä päällä kaksi keittolevyä, jotka nekään eivat toimi samaan aikaan uunin kanssa. Kummallisinta on,
ettei keittiossä ole minkaanlaista ilmanvaihtoa, ei eden hellan päällä. Ikkunat vaan auki, kun laittaa ruokaa! Vesi on hyvän makuista, mutta haisee hieman rikille, koska se tulee tuliperäisesta maasta.
Talot keskustassa ovat mita kummallisempia, ja niiden takana näkyy mahtavat vuoret. Pulujen sijasta kaupungilla tallustelee hanhia! Tähän asti me ollaan vain kävelty kaupungilla ja ihmetelty, ei tehty sen kummempaa. Uimalassa me toki ollaan käyty. Uimaloita on täällä paljon, eika niihin ole kalliit pääsymaksut. Ne ovat kuin suomalaisia uimahalleja, mutta altaat ovat ulkona. Vettä ei tarvitse lämmittää, koska se tulee maan alta kuumista lähteistä. Paikallinen erikoisuus on kuumavesialtaat, joita on eri asteisia (36 – 44 °C) niissa uimaloissa. Luulen, että uimisesta tulee uusi harrastuksemme. Kaikki muu on niin kallista. Nälkää ei olla vielä nähty, vaikka jauheliha maksaa 15 euroa/kg ja niin edelleen…
Tänään oli kuusi astetta aamulla lämmintä ja kova tuuli, joten piti laittaa pipo päähän. Onneksi on vaatteita paljon mukana. Kyllä tänne sopeutuu.
Ihana paikka!
No, ei se Tanska nyt niin kamala paikka ollut. Mutta Islannissapa on ainakin paljon hienompaa. Reykjavík on kuin suuri kalastajakylä: kadut ovat ahtaita ja talot kapeita ja vanhoja, kaupungilla maleksii paljon kissoja kellot kaulassa. Toisaalta isot rakennukset rakennetaan aika mahtipontisesti. Näkisittepä Halgrimskirkjen, kaupungin mäen päällä sijaitsevan vanhan kirkon. Siinä on sata metriä korkea torni ja sellaiset urut että olin pyörtyä. Pitää joskus päästä kuuntelemaan sinne jotakin urkukonserttia.
Ystäviäkin meillä jo on. Yliopisto siis järjesti meille asunnon: omalla takaovella varustetun kaksion kaksikerroksisen asunnon katutasosta. Saapuessamme ei huonekaluja tms. juuri ollut, mutta taiteilijahko vuokraisäntämme Hreinn on pikkuhiljaa kantanut sisään tavaraa Ikeasta – edelliset vuokralaiset kun muuttivat tuloamme edeltävänä päivänä ja veivät kalusteet mukanaan. Nyt on hieno olla, kun kaikki on uutta ja modernia (kerrankin meidän kodissa) paitsi sohvat, mutta niilläkin elää. Ja sänky voisi olla vähän leveämpi kuin 120 cm, mutta siihenhän olemme jo Orivedellä loppukesästä tottuneet.
Meidät haki linja-autoasemalta yliopiston hankkima tutor, Ingibjörg Helga. Oikein mukava tyttö. Käytti meitä kaupassakin jahka saimme matkatavarat asunnolle, ja perjantaina kutsui meidät kotiinsa iltaa istumaan. Huomenna maanantaina on tarkoitus lähteä avustuksellansa hakemaan paikallista henkilötodistusta, joka tarvitaan yliopistoon ja kursseille ja rekisteröitymiseksi. Myös tietokonetunnuksia varten saamme odotella todistuksen saamista, joten tämä blogeilu pitää tehdä kotikoneelle ja tuoda sitten läjä tekstejä kerralla.
Kyllä täällä vähän kalliimpaa on kuin Suomessa, mutta paikallisesta halpamarket-ketjusta Bónuksessa saa perusruokaa ihan kohtuulliseen hintaan. Vuokramme 875 euroa ei paikallisen mittapuun mukaan ole tällaisesta asunnosta ja näin ihan keskustasta mitenkään korkea, joskin Ingibjörgkin poikaystävineen sanoi että kallishan se on. Islantilaiset siis pitävät maataan kalliina, mutta elävät silti hyvin. Jännä maa.
Kamala paikka!
Perillä ollaan. Käytiin yöpymässä Kööpenhaminassa ja Reykjavíkiin ehdittiin torstai-iltapäiväksi. Asunto saatiin ja kaupassakin käytiin.
Iltayhdeksän aikaan keskiviikkona Tampereelta lähtenyt kone oli Kastrupin lentokentällä aikas myöhään. Bussilla matkustimme ostoskeskus Bella Centerin tykönä majailevaan matkustajakoti Danhostel Amageriin, jonka huoneessa meillä ei ollutkaan suihkua, kuten Elina kuvitteli minun varanneen. Aamiaisella oli niin kitkerää jogurttia että! Onneksi on sokeri keksitty. Isäni sanoi aikanaan että tanskalaiset ne osaa ottaa elämän oikealla tavalla rennosti; minä en jotenkin pidä koko paikasta. Syitä on monia:
- Tanskan kieli on kamalaa mongerrusta. Monet ovat kyllä tätä mieltä, mutta minä sentään tiedän kielistä jotakin ja ihailen muiden mielestä niin hirveää venäjän ääntämystä.
- Siellä ei ole mäkiä ja se on muutenkin niin pieni maa ettei siellä voi kunnolla leikkiä piilosta.
- Minulla on jo tarpeeksi yhtymäkohtia Pohjoismaissa. Tukholmassa kävin syntymässä ja Oslossa katsomassa Elinaa tämän kielikurssilla ja Visbyssä häämatkalla ja Ahvenanmaalla Elinan kesätöiden perässä ja nyt Islannissa opiskelemassa. Kaikki mainitut paikat ovat syvästi jääneet mieleen – erityisesti Visby, jota olen viime ajat kaiholla muistellut – mutta ei Kööpenhamina, jossa sukuineni kerran piipahdin myös.
Onneksi päästiin jo Tanskasta. Viestin otsikko kertoo juuri siitä eikä ollenkaan Islannista.
Vastineita: 0
(Kirjoita!)
