Kilpailuvietti pinnassa
Vaalivalvojaiset pidimme tällä kierroksella kotona kahdestaan, joka olikin
ehkä ihan hyvä asia. Olin nimittäin todella stressaantunut ja hermot
kireällä. Jostain kummallisesta syystä jännitin niin henkilökohtaisesti,
ettei mistään meinannut tulla mitään. Kauha lenteli kädestä kesken
ruoanlaiton, keitokset roiskuivat paidalle ja Jaakolle tiuskin ilman
mitään syytä. Olen kyllä aina ollut jonkin varran kiinnostunut
politiikasta, mutta tämä oli aivan uusi kokemus.
Ehkä ex-urheilijan kilpailuvietti nousi pintaan!
Kuulkaa: nyt olen nähnyt kaiken.
Jep. Isoista autoista olemme varmasti maininneet aiemminkin, mutta viime viikolla lojui kotikujan nurkalla kyllä sellainen että. Kuvitelkaa tavallinen Chevy Van varustettuna puolitoista metriä korkeilla ja puoli metriä leveillä renkailla. Jos ei metrin maavaralla pääse Amazoninkin yli niin ei millään. Nyt ei sitten enää tarvitse hehkuttaa autoista. Harmi ettei ollut kameraa. [EDIT: Kaverilla oli.]
Paitsi sen verran täytyy hehkuttaa että eilen tuli vastaan jeeppi, jolla oli rekisterinumerona BIG TOY.
Mutta. Tiedättekö mikä on maailman hienoin piisi? Oikein. Faurén Requiemin ja muita kuoron harjoittamia esityksiä voi kuunnella myös on-line Cambrigdeläisten esittäminä. Näin hyvältä mekin kuulostetaan ensi kuussa.
Kuoroleireilyä
Uusia kokemuksia kertyi viikonlopun kuoroleirillä. Tuli mm. laulettua (tai
ainakin yritettyä) neljä tahtia kaksiviivaista g:tä, näyteltyä nunnaa,
tanssittua epämääräisiä kansantansseja, dubattua Frasieriä islanniksi ja
kylvettyä pienessä hotpotissa 17 muun kanssa. Lauantai-illan partý osoitti
erinomaisesti sen, miten kovia juhlijoita paikalliset ovat. Bjór virtasi,
eikä kovinkaan moni mennyt nukkumaan ennen aamu kuutta. Itselleni ilta oli
vähän liian pitkä, joten tylsistyin ajoittain. Hotpottiin kuitenkin
uskaltauduin jopa ainoana tyttönä ja sainpa hurjaa pyöritystä
tanssilattiallakin. Kiitos vaan, Stefaan, Kristján ja Jaakko! Kuvassa kyseisten herrojen ja itseni lisäksi Jón (oikealla).
“Hello Jaakko. Send you message later”
Näin kiire sitä meinaa olla ettei kirjoittaa ehdi. Tai jaksa. Tai viitsi.
Suomessa on kuulemma kylmä ilma ja kuuma vaalitaisto. Äänestämässä olemme jo käyneet, mutta paleltu ei ole vähään aikaan. Vaihdoin tänään kevättakkiin – ilma on lämmennyt, päivä pidennyt ja lumetkin melkein sulaneet. Ei haittaa yhtään.
Viimesunnuntaiset vaali-iltamat on ollut puheissa ottaa uusiksi. Anna ja suomalaiset kämppiksensä Kaisat ja Mariat poikkesivat seuraamassa ensimmäisen kierroksen tuloslaskentaa netistä ja radiosta, tutustumassa ja syöpöttelemässäkin. Ihan mukavaa oli tavata suomalaisia… =) Puolet vieraista on sitäpaitsi Jyväskylästä.
Tai no en tiedä miten niin ”sitä paitsi”.
Kuoroleirillä oli verrattain hauskaa. Sitä jotenkin tutustuu ihmisiin paremmin epävirallisissa tilanteissa, vaikka kyllä me vähän harjoittelimmekin. Mutta oli se enemmän sellainen juhlaviikonloppu. (Suomen kieleen pitäisi keksiä tapa erottaa celebration ja party. Tämä oli siis jälkimmäistä.) Ja uskaltauduinpa avata saksaisen suunikin. Pitää ehkä alkaa hengata Felixin kanssa enemmän. Ja Hrapnin, vasta aloittaneen basson, joka nyt opiskelee laulajaksi ja rakennusinsinööriksi sairaalafyysikon uransa jatkeeksi. Hieno mies, hirmu kiinnostunut suomen kielestä.
Kirjoitin eilen Hrafnkellille, pukumiehelle joka lokakuisella Honeyboyn keikalla kävi humalapäissään tuttavalliseksi ja antoi korttinsa. Pitkään, öiseen vuodatukseeni tuli lyhyt, otsikossa mainittu vastaus.
Valkoinen joulu
Juuri kun pääsin sanomasta, kaikki muuttui lumeksi. Nyt sitten on hanget korkeat nietokset, ja kaupungin saartaneiden lumipilvien vuoksi öisinkin alkaa olla jo aika valoisaa. Noita pariakymmentä senttiä ei vain tunnuta auraavan pois ainakaan pääteiden ulkopuolella. Koulumatkakin pitenee ajassa.
Lumisadetta on myös kotona. Olen alkanut kasvattaa hilsettä.
Eilen oli Antonin päivä, ja jäin siksi paitsi islannin tunnilta. Uni on nimittäin ihmeen hyvin maistunut näinä aikoina, enkä ole asiassa ainoa. Tapasimme eilen ensimmäistä kertaa tuttuja uimassa, ja germaani Felix (joka ei olekaan espanjalaista juurta, toisin kuin hiustensa väristä päättelin) kuorosta kertoi myös nukkuneensa pitkiä öitä.
Viikonloppuna on kuoroleiri. Siellä laulamme itsemme kipeäksi ja pidämme hauskaa.
Kahdet ystävät, Suomesta ja Sveitsistä, ovat ilmoittaneet tulevansa. Molempien täälläollessa bändillä on keikka saaren luoteiskulman Ìsfjörðurissä, josta lauluntekijä-vokalistimme Skúli on kotoisin. Kun näiden vierailujen välissä lienee vielä joitakin keikkoja (myös kuorolla) ja Suomessa ristiäisissä poikkeaminen, voinee keväästä sanoa tulevan kiireinen.
Tekisi mieli vain maata ja katsoa telkkaria.
Kun on alkuun päästy
… niin antaa mennä vaan. Ei tippa tapa, ja sateeseen ei huku. Joo-o, märkää täällä on. Tarkennettakoon, että ilmassa, ei päässä; maassakin, vaan ei jaloissa.
Ihanaa olla kotona. Kurssitkin alkavat olla jo käynnissä. Tulin juuri kvantti-kakkosen ekalta luennolta, jossa jo nyt oli paljon kivempaa kun syksyn kursseilla. Kielitaidon perusteella proffaa voisi luulla amerikkalaiseksi. Hän ajoi läpi sopimuksen, että seuraava jolla soi puhelin tunnilla tuo kaikille kakkua; tekstiviestistä ropisee keksejä.
Kirjojen ostelua pitäisi taas harkita. Löysin meidän kirjastosta lukusalikappaleita yhteen kurssiin, mutta toiseen tarvitsisin opusta jo viikonlopuksi eikä lainakappaleita näy. Täällä kun ei vielä olla ajauduttu elektroniseen varausjärjestelmään. Elina osti yhden kirjan 2500 kruunulla, fysiikan opusten lähtöhinta on 6000. Reilua.
No. Oriveden juorut on nyt vaihdettu, Anna kun poikkesi jo maanantaina. Tiistai-ilta meni taas kuorossa Fauré Requiemin kanssa, ja keskiviikkona oli bänditapaaminen kahvikapakassa. Muutamasta paikasta sovimme käydä kysymässä josko esiintymään pääsisi – ennen maaliskuista rock-festivaalia. Viikon musiikkianti jatkuu hetken kuluttua kuoron Vaasan-keikan suunnittelulla, jonne olen menossa.
Miellyttävää on myös palata normaaliin ruokarytmiin. (Unirytmeistä en puhu, sillä viime yö meni koodatessa.) Ai että maistuvat linssiwokit ja savulohi kaiken sen kinkun jälkeen. Äh, ei siitä sen enempää, ettei tule nälkä.
Märkä alku
Tervetuloa kotiin. Kiitos. Ai mutta täällähän on kaikki niinkuin ennenkin.
Vastaanotto olisi vaan voinut olla parempi. Koneesta näki maata melkein vasta kun hivottiin jo puiden latvoja. Paitsi täällä mitään puita ole. Ja vettä taas tulee niin että se siitä tipattomasta tammikuusta. Mutta vesi on hyvä silloin kun saa olla sisällä.
Joululomasta ei sen enempää, kuin että olipas hyvä loma. Viimeiset päivät Ruotsin-serkuilla kohottivat paluutunnelmia, mutta Arlandassa iski kauhu. Koneessa muistin miten kamalalta tämä kieli kuulostaakaan ja kuinka hirveää on olla täysin epäymmärrettävän kielen saartama. Viimeisen puolet lentomatkasta kyhjötin takin sisästä ja toivoin että kaikki olisi pian ohi. Lentobussin maisematkin olivat niin ankeita. Bussiasemalla, josta oli vielä puoli kilsaa ylämäkeä kotiin, Elina keksi että kannattaa hypätä mäen päällä sijaitsevalle hotellille kulkevaan bussiin ja lasketella sieltä alaspäin. Se oli niitä viisauksia, jonka takia kannatti mennä naimisiin; syy nro 35.
Mutta ihan leppoisaa täällä nyt on, jos unohtaa sen että islannin kakkoskurssi alkaa huomenna aamukahdeksalta. Time-lehtiä oli tullut muutama mokoma ja joulukorttejakin, pesukone tuossa kuuluu kotoisasti rullaavan. Elina katsoo telkkaria ja odottaa pääsevänsä tietokoneella, jonka näppäimet toimivat nyt korjausoperaation jälkeen varsin mainiosti. Purettu on laukutkin, joista toisen pyöristä puolet on hajalla. Tietysti sen joka ei ole meidän oma.
Reykjavíkin orivesiläisvahvuus lisääntyi viikko sitten, kun isostamallani rippileirilläkin ollut ja Elinan urheilupiireistä tuntema Anna vaihtoi Helsingin hetkeksi kauniimpiin maisemiin. Toivottavasti tapaamme pian.
Onneksi meillä ei ole vaakaa. Nyt alkaa kova arki.
Vastineita: 2
(Kirjoita!)
